Eikö rajoja voida sulkea järjestetyn ihmistulvan edessä?

Eduskunnassa on käsitelty valmiuslain uudistusta, ja siinä yhteydessä käyty laajaa keskustelua järjestetystä maahantulosta yhtenä hybridivaikuttamisen keinona. Uudistetulla lailla Suomi ei kuitenkaan voisi keskeyttää turvapaikkahakemusten käsittelyä kokonaan edes siinä tilanteessa, että rajalle järjestettäisiin turvapaikanhakijoiden ryntäys  (HS 27.5.).

Sen sijaan, että olisi käytetty omaa järkeä ja ohjenuorana valtakunnan ja sen kansalaisten etua, mentiin kysymään EU:n komission kantaa. Niinpä keskustelussa vahvistui, että täyssulku ei ole EU-lainsäädännön mukaan mahdollista edes poikkeusoloissa.

Todettakoon, että eräät EU-maat ovat sulkeneet rajansa maahan usutetulta ihmistulvalta. Jos Suomeen tunkeutuisi aseistettu joukko-osasto, pitäisikö siitäkin mennä ensin Brysseliin kyselemään, mitä saa tehdä?

Oppositiopuolueista varsinkin perussuomalaiset on vastustanut lakimuutosta juuri siksi, että puolue on tyytymätön siihen, ettei rajoja saada tarvittaessa täysin kiinni (HS 27.5.). Hyvä näin, mutta ei tarvitse olla perussuomalainen havaitakseen, että nykymaailmassa voi tulla eteen tilanteita, joissa rajalle marssitetaan pakolla ihmisjoukkoja pelkästään häiriön ja epäjärjestyksen tuottamisen tarkoituksessa. Suomikin on jo kokenut sellaisen esimakua  itä- ja länsirajallaan.

Olisi lähinnä typerää ottaa koko ihmistulva maahan ja alkaa seuloa, että osaisiko mahdollisesti jotkut joukossa sanoa ”asylum”. On myös huomattava, että joukkoon voi kätkeytyä vieraan vallan sotaväkeä, joka tämän sanan osaa.

Niinpä näiden tilanteiden varalta on maalla oltava oikeus pysäyttää ihmisvirta rajalle, ja voitava – sitten kun viranomaiset ehtivät – erotella jyvät akanoista ennen rajan ylitystä, sekä palauttaa muut kuin aidot turvapaikanhakijat takaisin. Ei valtakunnan rajan yli marssiminen ilman passia ja viisumia voi mikään ihmisoikeus olla.

Jos tällaisessa tilanteessa kaikki päästettäisiin maahan tutkittaviksi, heidän palauttamisensa olisi tunnetusti vaikeaa tai jopa mahdotonta, vaikka heillä ei todettaisi olevan oikeutta turvapaikkaan.

Silloin alkaisivat ongelmat. Mihin sijoitettaisiin saapuneet, mahdollisesti jopa sadat tuhannet ihmiset, ja millä varoilla heitä ylläpidettäisiin? Verovaroilla tietenkin, mutta mitä jätettäisiin valtion nykyisistä menoista rahoittamatta, jotta näistä menoista selvittäisiin? Koskettaisiinko eläkkeisiin ja palkkoihin? Kuvaavaa päättäjiemme ajattelutavalle ovat suunnitelmat, joiden mukaan valtio ottaisi oikeuden takavarikoida kansalaisten asumuksia ja autoja.

On muistettava, että myöskin suomalaisilla on ihmisoikeudet. Niinpä viranomaisten ja poliitikkojen keskeinen, itse asiassa ensisijainen tehtävä on huolehtia heidän turvallisuudestaan ja hyvinvoinnistaan.

Herää huolestunut kysymys: missä haavemaailmoissa lainsäätäjämme elävät. Yhteiskunnissa on tunnetusti suuri määrä patoutunutta vihaa, joka on ryöstäytynyt irti aiheuttaen sotaa ja julmuutta.

Lievempi, mutta ei suinkaan harmiton muoto on hybridisodankäynti, joka voi saada ennen kokemattomia muotoja ja mittasuhteita.

Tässä ympäristössä näpertely joutavanpäiväisten pykälien sorvailussa osoittaa vakavaa todellisuustajun puutetta. Nyt lainsäätäjien pitäisi ottaa realistinen asenne ja hakea jostakin se puuttuva järki, sekä keskittyä oleellisiin asioihin. Muuten meidät hukka perii, jos hybridihyökkäykset alkavat täydellä voimalla.

 

Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu