Koronarokotusten antamisessa ei saisi viivytellä hetkeäkään, sanoo infektioylilääkäri

Lapin hyvinvointialueen infektioylilääkäri Markku Broas on erityisen huolestunut riskiryhmien tilanteesta koronatartuntojen kasvaessa. Hän pitää koronavirukselle alttiimpien kansalaisten tehosterokottamista erittäin tärkeänä (IltaSanomat 24.10).

Broaksen mielestä tehosterokotusten antamisessa ei saisi viivytellä hetkeäkään. Osoituksena siitä Broas kertoo Lapissa ikäihmisten palveluasumis­yksiköissä havaitut koronaryppäät.

”Olemme viimeksi tänään muistuttaneet jälleen hyvin laajasti sosiaalipuolen yksiköitä siitä, että tehoste­rokottaminen tulisi toteuttaa siellä paikan päällä asukkaille. Sillä voidaan vähentää vakavaa sairastumista sekä erikois­sairaanhoidon tarvetta”, Broas kertoo.

”Jostain kumman syystä, vaikka rokotteet ovat olleet saatavilla syyskuun alusta lähtien, rokotusten organisoiminen ja toteuttaminen on ollut hidasta”, infektioylilääkäri kummastelee (IS 24.10.).

Infektioylilääkäri on aivan oikeassa. Meillä näyttää toistuvan viime koronaepidemian aikainen välinpitämättömyys koronarokotusten antamisessa. Ensin ajateltiin, että annetaan taudin mennä läpi väestön ja saadaan näin luoduksi immuniteettia. Tämä kokeilu maksettiin ihmishengillä ja kansalaisten kärsimyksillä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei näytä olevan nimensä mukainen toimija. Rokotuksia jaetaan kitsaasti, ikään kuin niistä olisi pulaa. Ovatko rokotteet todella niukka hyödyke? Miksei niitä valmisteta riittävästi?

Tilasimme netistä rokotusajan ja saimme sellaiset joulukuun puolivälistä. Rokotuksista ei ole informoitu kansalaisia näkyvästi. Kuulin asiasta sattumalta ystävältä. Joulukuun puoliväliin mennessä epidemia saattaa olla jo täydessä vauhdissa. Rokotuksia kuuluu kohta jaettavan viikonloppuisin terveysasemilla ilman ajanvarausta. Voi arvata, minkälaiset jonot siellä ovat.

Rokotteita ei ole annettu lainkaan yksityisille terveydenhoidon toimijoille. Miksi luodaan julkisen puolen monopolia, kun se ei näytä kykenevän hoitamaan tehtäväänsä kunnialla? Näin on luotu tahallisesti ruuhkaa ja niukkuutta. Kuka hyötyy tästä?

Kysymyksiä siis herää, mutta vastauksia ei ole kuulunut. Terveydenhuollon toimijoiden olisi tartuttava ripeästi asiaan ja ratkaistava rokotteiden saatavuuteen ja jakeluun liittyvät ongelmat.

Myös hallitus saisi ryhtyä valvomaan terveysviranomaisten toimintaa. Presidentinvaaliehdokkaille olisi tässä äänestäjiä kiinnostava asia ajettavaksi. Toimintaa ja tuloksia toivovat erityisesti riskiryhmiin kuuluvat kansalaiset.

Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu