Kulttuurin omiminen on liian kahlitseva ajatuskuvio

Kulttuurin omiminen putkahtaa silloin tällöin esiin julkisuudessa, kun joku tarkkasilmäinen moraalinvartija iskee silmänsä ’kiellettyyn’ vieraan kulttuurin hyväksikäyttöön.

Kulttuurinen omiminen on Wikipedian mukaan sosiaalisen oikeudenmukaisuusteorian käsitteistöä ja se tarkoittaa epäeettistä toimintaa, jossa ”etuoikeutetun” ryhmän jäsen ottaa käyttöönsä toiselle identiteettiryhmälle kuuluvia piirteitä tai kulttuurituotteita.

Esimerkiksi intiaanipäähineen käyttö on epäeettistä, ellei käyttäjä ole Amerikan alkuperäisväestön tunnustettu johtaja.

On hyväksyttyä ja ihailtavaa lainata, jakaa ja inspiroitua vieraan kulttuurin tuotteista. Sen sijaan on väärin ottaa ilman lupaa käyttöön varsinkin vähemmistökulttuurin esineitä. Ratkaisevia ovat ryhmien valtasuhteet: etuoikeutetut eivät saa hyödyntää alistettujen kulttuuria, koska tämä jyrkentää valtasuhteiden epätasapainoa (Wikipedia).

Esimerkiksi Helsingin Sanomien mielipidesivulla (8.6.) esitetyssä kirjoituksessa kritisoidaan Suomen kansallisbaletin esittämää Peppi Pitkätossu -balettia.

Moitittavaa on se, että esitykseen sisältyy Uuteen Seelantiin sijoittuva kohtaus, jossa tanssijat on puettu keltaisiin kokopukuihin, lantiolla istuviin lehtihameisiin ja erilaisiin kasvomaalauksiin. Liikekielessä on maorikulttuurin haka-tanssista lainattuja, ylimalkaisesti toteutettuja ilmeitä ja eleitä.

Kirjoittaja näkee sen alkuperäiskansan kulttuurin omimisena ja viittaa siihen, että tällaiset esteettiset kokemukset vaikuttavat siihen, miten lapset ymmärtävät maailman.

Kirjoittaja siis tarkoittaa, että tässä olisi lainattu kyseistä kulttuuria ”virheellisesti”, eikä hyödynnetty ”hienoa mahdollisuutta taiteelliseen kasvuun, yhteistyöhön ja muiden kulttuurien oppimiseen”.

Onko nyt ymmärrettävä niin, että kulttuurista omimista voi harjoittaa, jos se tapahtuu ”oikein”? Yleensähän ollaan ehdottomia: intiaanipäähineen käyttö on meiltä väärin, piste.

Olemmeko kaikki lapsina syyllistyneet kulttuuriseen omimiseen, esimerkiksi kun olemme käyttänet intiaanipäähinettä ja puista leikkitomahawkia? Me esitimme koulun juhlassa intiaaniaiheisen kuvaelma. Varmaankin lainasimme päähinekulttuuria vähemmän oikeaoppineesti.

Olipa kyse kulttuurisen omimisen väärästä tai oikeaoppisesta lajista tahansa, pidän koko käsitettä liian kahlitsevana ajatuskuviona. Onhan kaikissa kulttuurin muodoissa tyypillistä vieraan aineiston lainaaminen niin muilta yksilöiltä kuin kulttuureiltakin, ja sen sulattaminen omaan tuotokseen. Eroa ei tehdä siinä, onko lainattu kulttuuri alistettua vai tasaveroista.

Lainaamista tapahtuu musiikissa, kaunokirjallisuudessa – ja tietenkin erityisesti tieteellisessä kirjallisuudessa – maalaustaiteessa, ja niin edelleen. Tämä on ilmeisesti juuri edellä mainittua ’hyväksyttyä ja ihailtavaa vieraan kulttuurin tuotteiden lainaamista, jakamista ja siitä inspiroitumista’. Minkä tahansa henkilön tai yhteisön nimissä olevan hengen- tai muun tuotteen plagiointi eli luvaton lainaaminen on tietenkin kiellettyä.

Miksi jonkin alkuperäiskansan tanssiesityksen piirteiden lainaamisen loukkaisi ketään kunhan kyse ei ole pilkasta, eikä jonkin tuotteen kaupallisesta kopioinnista? Tanssin tai muun kulttuuri-ilmiön idea ei lainaamisesta kulu eikä vähene.

Jopa summittaisessakin lainaamisessa voi tarjoutua HS:n mielipidekirjoittajakin peräänkuuluttama mahdollisuus yhteistyölle ja muiden kulttuurin oppimiselle. Varmasti koululaisetkin oppivat intiaanikuvaelmaa sulkapäähine päässä tehdessään jotakin positiivista intiaanikulttuurista.

Vähemmistökulttuurin edustaja saattaa jopa olla hyvillään, kun huomaa esityksessä kaikuja omasta kulttuuristaan. Kaikki eivät ole niin ryppyotsaisia… Miksi emme siis lainaisi ja omaksuisi rohkeasti aineksia erilaisista lähteistä. Tietenkin etiikan periaatteita ja mahdollisia pelin sääntöjä noudattaen.