Malttaisiko Venäjä tyytyä Suomen ja Ruotsin Nato-hankkeeseen ilman kummempia reaktioita?

Venäjän Nato-reaktiot ovat pidättyväisempiä ja vaisumpia kuin odotettiin, sanovat suomalaisasiantuntijat – Tulevat päivät näyttävät, mitä Venäjä tekee.

 Venäjän on pakko ryhtyä sekä sotilasteknisiin että muihin vastatoimiin kansalliselle turvallisuudelle aiheutuvien uhkien estämiseksi, viestitti Venäjän ulkoministeriö pian sen jälkeen kun presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin olivat kertoneet Nato-kantansa.

 Emeritusprofessori Göran Djupsund huomauttaa, että sekä Suomi että Ruotsi ovat jo olleet kiinteässä yhteistyössä Naton kanssa, eikä maiden todennäköisesti toteutuva Nato-jäsenyys olisi Venäjänkään kannalta kovin dramaattinen (Yle.fi 13.5.).

 Venäjän vastavetoa on jo odotettu ja kuten edellä todettiin, sellaisilla se on jo uhannutkin. Mutta voisiko Venäjä kuitenkin malttaa mielensä – varsinkin nyt kun sen huomio ja resurssit ovat keskittyneet Ukrainan sotaan? Voisiko se vastoin tapojaan ajatella tulevia suhteitaan Suomeen ja Ruotsiin?

Täytyyhän sen ymmärtää, että Suomi ja Ruotsi eivät uhkaa Naton jäseninäkään Venäjää, vaan ne varmistavat vain oman turvallisuutensa. Venäjä on kyllä osoittanut suorastaan pakonomaista huolta turvallisuudestaan, vaikka lännessä ollaan hyvin selvillä siitä, että Nato on puolustusliitto, eikä sillä ole mitään tarvetta hyökätä Venäjälle. Ehkä Venäjää vain harmittaa se, että Natoon liittyvät maat lipuvat sen voimankäytön ulottumattomiin?

Jos Natolla olisi aikeita hyökätä Venäjälle, sillä olisi jo ollut mainio tilaisuus siihen Ukrainan sodan aikana. Siinä olisi sopiva tekosyy hyökätä ja käyttää Venäjän heikkoustilaa hyväkseen. Mutta ei. Natohan ei konfliktia välttääkseen suostunut sulkemaan Ukrainan ilmatilaa presidentti Zelenskyin pyynnöistä huolimatta.

Suuruutta kaipaavalla ydinasevalta Venäjällä on kuitenkin ylpeytensä ja pakkomielteensä, jotka estävät realistisen ajattelun ja johtopäätökset. Kuten eräs venäläinen  taitelija taannoin totesi, venäläinen perusasennoituminen on kauna. On myös sanottu, että venäläinen on pohjavireeltään epäluuloinen ja vainoharhainen.

Näiden piirteiden valossa on odotettavissa, että Natoon liittymisen aiheuttama harmi ja nöyryytys on kostettava. Toivottavasti tämä jää mahdollisimman harmittomaksi kiukutteluksi, ilman ’sotilasteknisiä operaatioita’. Presidentti Niinistö aikoo soittaa Putinille ja selittää muuttuneen tilanteen. Se on sopiva ele.

Loppujen lopuksi Neuvostoliiton aika oli ainakin näennäisesti rauhanomaisempi kuin nykyinen. Joka käänteessä venäläiset puhuivat rauhasta ja sille skoolattiin ”ystävien” kesken.

Silloin naapurissa oli vallassa vielä sukupolvi joka oli kokenut sodan kauhut. Se ei halunnut sotaa. Nyt ”suuri isänmaallinen sota” on pyhitetty muisto, joka kannustaa nykyisiä sukupolvia aseiden kalisteluun. Diktatuurissa tällainen joukkohysteria on helppoa luoda, koska vastustavia ääniä ei sallita.

Nyt Turkin pääministeri Erdogan on todennut, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys olisi virhe, ja Turkin on mahdotonta suhtautua siihen myönteisesti (Yle.fi 13.5.). Siihenkö koko hanke tyssähtää? Tosin arvellaan, että Turkki vain yrittää kirisää joitakin etuja itselleen…

Odotellaan siis ja katsotaan, mitä tuleman pitää…