Ministeri rikkoi lakia, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi paljon

Perustuslakivaliokunta piti ulkoministeri Pekka Haaviston toimintaa moitittavana hänen tehdessään al-Holin leirin suomalaisiin liittyviä ratkaisuja ja siirtäessään konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin.

Haaviston toiminnan moitittavuutta ei voida pitää valiokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän (sd) mukaan kokonaisuutena arvioiden vähäisenä. Kynnys ministerisyytteen nostamiselle ei valiokunnan mielestä kuitenkaan täyty, niin kuin ei myöskään ministerin virkavelvollisuuksien rikkomisen olennaisuusvaatimus (IS 9.12.).

Perustuslakivaliokunnan kuulemat oikeusoppineet olivat tapauksesta eri linjoilla. Toisten mielestä Haavisto rikkoi virkavelvollisuuksiaan, toisten mielestä ei (Yle.fi 10.12.). Laki on tunnetusti niin kuin se luetaan…

Haavisto ja Tuominen olivat eri mieltä siitä, miten al-Holin suomalaisia naisia ja lapsia tulisi auttaa. Haavisto halusi käyttää konsulipalvelulakia, jolloin vastuu olisi ollut virkamiehillä. Tuomisen mielestä virkamiehen ei kuitenkaan olisi pitänyt ottaa yksin vastuuta asiasta, vaan kotiuttaminen olisi vaatinut poliittisen päätöksen hallitukselta. Niinpä Haavisto nimitti Tuomisen tilalle mielensä mukaisen erityisedustajan hoitamaan al-Holin suomalaisten asiaa (Yle.fi 11.12.).

Konsulipäällikkö Tuomisen antamasta haastattelusta käy ilmi, ettei hänellä ole kovinkaan mairittelevaa kuvaa ministeri Haavistosta johtajana. Hänen vaikutelmansa oli, että Haavisto haluaa kuulla vain sellaisia ajatuksia, jotka vievät hänen näkemyksiään eteenpäin, mutta virkamiehen on virkavelvollisuutensa nojalla välttämätöntä sanoa myös se, mitä ei voida tehdä (IS 9.12.). Virkamiehelle myös laki asettaa oman rajoitteensa.

Se Haaviston tapauksessa lienee selvää, että hän ei toiminut aivan niin kuin ministerin pitäisi, mutta koska ministerin syytekynnys on tavallista korkeampi, syytettä ei ollut valiokunnan mielestä nostettava. Päätöstä arvioitaessa on tosin otettava huomioon, että perustuslakivaliokunta koostuu poliitikoista. Siten päätös on varsin ilmeisesti vähintään poliittissävyinen. Hallituspuolueiden jäsenillä on yhteinen intressi pitää hallitus koossa, ja Haaviston syyttäminen tai eron vaatiminen olisi saanut vihreät lipeämään hallituksesta.

Myöhemmät uutiset ovat paljastaneet Haaviston valmistelleen salaa suomalaislapsien ja mahdollisesti myös äitien tuomista Suomeen. Tässä hankkeessa käytettiin välittäjäorganisaatiota, jolle maksettiin palkkio (Yle.fi 11.12.).

Salailu johtui ilmeisesti siitä, että palautus ei ollut ongelmaton:  turvallisuusviranomaiset ovat ilmoittaneet, että varsinkin äitien saapuminen maahan olisi turvallisuusriski. Äidit eivät olleet yleensä halukkaita lähettämään lapsia yksin pois, ja myös leiriä hallinnoivat tahot halusivat äitien poistuvan lastensa mukana.

Mielestäni tällainen salailu ja oman ideologian mukainen palautusasian jääräpäinen ajaminen virkamiehen edustamasta asiantuntijanäkemyksestä piittaamatta ei osoita Haavistolta sellaista harkintakykyä, jota ministeriltä tulisi maan edun nimissä edellyttää.

Monessa länsimaassa tällaisessa tilanteessa ministeri ymmärtäisi erota omasta aloitteestaan. Mutta Suomessa ministerit riippuvat virassaan viimeiseen asti, ja puolue sekä hallituskumppanit yleensä tukevat tätä valtapoliittisista syistä.

Eräs lisänäkökohta tulee tässä yhteydessä mieleen. Miksi ministerien syyttämiskynnys on tavallista korkeampi? Perustuslain mukaan kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Kuitenkin ministerit ovat omassa erikoisluokassaan ja nauttivat oikeudesta tehdä pieniä rötöksiä ilman syyteuhkaa. Se on mukavaa ministereille ja hallituspuolueille, mutta entä yleinen oikeustaju?

Herääkin kysymys, pitäisikö lainsäädäntöä muuttaa tätä osin. Nythän eletään aikaa, jolloin kansalaisten yhdenvertaisuus on nostettu suorastaan pyhitettyyn asemaan.