Näennäistä yhdenvertaisuutta inkluusiolla – oppilaiden vahingoksi
Inkluusio tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että erityisopetusta ja -tukea kaipaavat oppilaat sijoitetaan samaan luokkaan muiden kanssa. Hallitus tulee arvioimaan noin kymmenen vuotta sitten uudistetun asiaa koskevan lainsäädännön. Opetus- ja kulttuuriministeriö on perustanut ohjelman ja työryhmän, joiden tavoitteena on lisätä koulutuksen tasa-arvoa ja määritellä erityisopetuksen ja inkluusion periaatteet.
Opettajat ovat toistuvasti tuoneet esiin inkluusion ongelmat, myös ammattijärjestönsä OAJ:n kautta. Kun ongelmaoppilaat sijoitetaan samaan luokkaan kaikkien muiden kanssa, he eivät useinkaan saa tarpeeksi huomiota opettajilta, vaikka luokassa olisi erityisopettajakin – tai sitten erityisoppilaat saavat kaiken huomion, ja muut oppilaat jäävät oman onnensa varaan ja pitkästyvät. Niinpä oppilaat häiriköivät usein ja haittaavat näin paitsi omaa, myös muiden oppilaiden oppimista.
Esimerkiksi Helsingin Sanomat on myötämielinen inkluusiolle ja kuittaa pääkirjoituksessaan ”Inkluusio ottaa kaikki mukaan” (13.2.) opettajien ja sosiaalisen median kertomat ongelmat ”kauhutarinoiksi”. Niitäkin lehden mukaan esiintyy, mutta ei läheskään niin paljon kuin kohuotsikoista voisi päätellä. Viittausta esimerkiksi tutkimustuloksiin ei lehdessä kuitenkaan näy.
Mediaa seuraava ajatteleva kansalainen voi hyvin kuvitella inkluusiotilanteen ja sen seuraukset luokassa. Opettajilta on viety auktoriteetti ja suurin osa järjestyksenpidon keinoista luokassa. Kännyköiden käyttö tunneilla luo oman taustatekijänsä siihen kaaokseen, joka helposti seuraa, kun valmiuksiltaan erilaisia oppilaita sijoitetaan samaan tilaan.
Samoin uudet tilainnovaatiot koulussa verhoin toisistaan eroteltujen opetus- ja löhöilytilojen muodossa luovat kasvualustan tehottomalle oppimiselle. Kaikki tämä on omiaan luomaan myös mahdollisuuksia kiusaamiselle. Inkluusion hyvien tarkoitusten sijasta inkluusio tuokin siten mukanaan oppilaiden välistä ekskluusiota.
Peruskoulun oppimistulokset ovat viime aikoina heikentyneet, varmasti monestakin syystä, mutta inkluusion epäsuotuisten vaikutusten voi odottaa heikentävän niitä entisestään.
Oppilaiden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat tietysti kauniita ja tavoittelemisen arvoisia periaatteita, mutta järki olisi tässäkin pidettävä mukana. Oppilaat ovat kaikki yksilöitä ja samalla erilaisia vahvuuksineen ja heikkouksineen. Kaikilla ei ole samantasoisia edellytyksiä mihinkään toimintaan, ei myöskään oppimiseen. Kaikki eivät pystyisi suorittamaan esimerkiksi lukiota, puhumattakaan yliopistollisesta tutkinnosta.
Kaikille oppilaille ei voida realistisesti ajatellen räätälöidä yksilöllistä opetuspolkua, vaikka tällaisesta kuulee joskus puhuttavan. Siten on mielekästä jakaa oppilaita opetusryhmiin oppimisedellytystensä mukaisesti. Tällaista ryhmäkohtaisuutta ei voida järkevästi toteuttaa samassa luokassa, jossa on monentasoisia oppilaita.
Tässä yhteydessä tasa-arvosta puhuvat epäilemättä muistelevat erityisluokkia ja entisaikojen apukouluja, joille päätyneet joutuivat helposti silmätikuiksi ja kiusatuiksi. On kuitenkin syytä punnita inkluusion ja ekskluusion edut ja haitat kaikkien oppilaiden ja kokonaistulosten kannalta, eikä tuijottaa vanhoihin aikoihin.
Jos pelätään, että erityisluokan tai -ryhmän oppilaita kiusataan, mikään ei takaa että inkluusioluokassa olevia erityisoppilaita ei kiusattaisi. Koulun ja opettajien on huolehdittava siitä, että erityisluokkien ja ryhmien maine muodostuu hyväksi. Niiden toiminta on myös resurssoitava riittävästi.
Koulutuksen vaihtoehtoja pitäisi myös tutkia – ja päättäjien soisi uskovan tutkimustuloksia. Nykyisin päättäjät tuntuvat luottavan monesti enemmän omaan ideologiaansa, ja viittaavat kintaalla tutkimustuloksille. Nyt olisi syytä luopua sokeasta ja väärin ymmärretystä yhdenvertaisuusidealismista, ja annettava tilaa järjenkäytölle – se koituisi varmasti kaikkien oppilaiden eduksi.
Toimiiko inkluusio oikein toteutettuna, on minulle vielä jossain määrin epäselvää – joskus ehkä ja joskus ehkä ei. Se olisi joka tapauksessa ollut kokeilemattakin selvää, että riittämättömillä apuresursseilla se aiheuttaa varmuudella surkeita tuloksia kaikille osapuolille. Nyt näemme lähinnä tällaisten kokeilujen tuloksia.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitokset näkemyksestäsi.
Luotan kuulemiini opettajien lausuntoihin. Nykykoulussa on niin moni asia pielessä, että on vaikea uskoa tällaisen kokeilun onnistuvan. Mutta jos ei välitetä siitä, osaaavatko kaikki koulunsa päättäneet kunnolla lukea ja kirjoittaa, niin silloin voidaan kehua sitä menestyskseksi – jos vain oppilaat viihtyivät.
Miten lienee muissa Euroopan maissa? Olisi hyvä tietää, onko inkluusio yleinen malli. Täytyy katsoa Goooglesta.
Ilmoita asiaton viesti
Vastaan omaan kysymykseeni. Tässä inkluusiosta Ruotsissa:
”Koulut ovat viime vuosina liikkuneet suuntaan, jossa erityistä tukea tarvitsevat lapset opiskelevat inkluusioperiaatteen mukaan yhä useammin yhdessä kaikkien muiden kanssa yleisopetuksen luokissa. Lähes kaikissa opettajien vastauksissa, joissa inkluusiota käsiteltiin, todettiin, että kaunis ajatus ei toteudu, koska tarpeeksi rahaa sen toteuttamiseksi ei ole. Pahimmillaan inkluusion katsottiin johtaneen lisääntyneeseen kouluväkivallan pelkoon.”
https://yle.fi/uutiset/3-11114410
Ilmoita asiaton viesti
Mistä kokeilusta puhut? Kyllä oma kokemukseni 70-80 luvuilta on, että nimenomaan mentiin tuon inkluusiomallin mukaan. Mitä nyt jotkut kävivät joskus tukiopetuksessa, mutta pääsääntöisesti [ikä]luokkajaolla mentiin.
Siitä olen toki samaa mieltä, että yksilökohtaisesti sopeutettu oppimispolku olisi tavoiteltava asia. Eniten nykykoulussa taitavat kärsiä lahjakkaimmat, eivät erityistukea tarvitsevat.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin ”kokeilulla” sitä, että käytännön toimilla yritetään saada selville, onko hyvä vai ei. Ja siihen suhteessa totesin, että olisi tuon huonoilla eväillä toteutuksen ongelmat jo ennen ryhtymistäkin voinut ymmärtää.
Onnistuminen edellyttäisi sitä, että osapuolten kohtaamiskulma olisi positiivinen niin, että kukaan ei koe menettävänsä mitään. Ideaalisessa tilanteessa kaikki saavat työrauhan tehdä omalle tasolleen sopivia oppimistehtäviä ja tottuvat samalla erilaisiin kavereihin. Pieleen se menee ainakin, jos opatus- ja ohjaajaresurssit ja eriyttävän opetuksen taidot ovat riittämättömät ja opettajien ja vanhempien tiedostamattomat ja tietoiset asenteet eivät tue toteutettavaa menetelmää.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin Puheenvuorossa 13.2. samasta aiheesta otsikolla ”Inkluusio koulussa on usein utopiaa”.
Aika lailla samalla tavalla näen tilanteen koulussa. Tuo mainitsemasi erityisoppilaiden kiusaaminen ei liene nykyisin isokaan ongelma, pikemminkin he ovat usein kiusaajia. Monella kun on käyttäytymisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia.
Eräässä koulussa pienluokkia ja toiminnallista luokkaa markkinoitiin positiivisesti, sinne ei jouduttu vaan päästiin haun kautta ja halukkaita riitti. Mielestäni järkevä ratkaisu.
Ilmoita asiaton viesti
Luin Puheenvuorokirjoituksesi: se osui asian ytimeen.
”Eräässä koulussa pienluokkia ja toiminnallista luokkaa markkinoitiin positiivisesti”.
Tuo on hyvä idea: näin pienluokat ja toiminnalliset luokat muodostuvat tavoitelluiksi vaihtoehdoiksi, eikä niillä ole enää Pirunsaaren kaltaisen karkotuspaikan mainetta.
Ilmoita asiaton viesti