Nainen yritti estää Koraanin polttamisen – poliisi tuli väliin

Tukholman ulkopuolella Lidingössä nainen yritti estää palosammuttimella Koraanin polttamisen. Välikohtaus tapahtui Koraaneja toistuvasti julkisesti polttaneen Salwan Momikan mielenosoituksessa Iranin suurlähetystön edessä. Poliisi otti naisen kiinni (IltaSanomat 18.8.).

Ruotsin lain mukaan Koraanin polttaminen on mielenilmaus, jonka sananvapaus sallii. Huomioon ei oteta niitä oheisvahinkoja, joita tästä voi aiheutua esimerkiksi maan turvallisuudelle. Polttamisten seurauksena Turkki on estänyt Ruotsin Nato-jäsenyyden. Lisäksi terroristit ovat uhanneet Ruotsia terrori-iskuilla.

Koraanin polttaminen aiheuttaa siis selvästä Ruotsin asukkaille henkeen ja terveyteen kohdistuvaa uhkaa, mutta ilmaisuvapaus avotulen voimalla julkisella paikalla menee näiden muiden oikeuksien ohi. Tätä kantaa voidaan pitää ilmaisuvapauden ylikorostuksena – suoranaisena harkitsemattomuutena, johon valtion virkamiehet syyllistyvät.

Miksi kielteistä näkemystä ei voisi esittää pelkän sanan – puheen tai tekstin – voimalla? Jos viranomaisilla olisi halua, melko varmasti löytyisi esimerkiksi kaupungin järjestyssäännöistä kohta, jonka nojalla voidaan tällainen tulenteko kieltää. Uskonnollinen – itse asiassa uskonnon vastainen – motiivi ei mitenkään ”pyhitä” tekoa.

Kun joku yrittää sammuttaa tulen, hänen motiivinaan saattaa olla huoli avotulen mahdollisesta haitallisuudesta, vastakkainen uskonnollinen näkemys tai Koraanin polttamisen poliittiset seuraukset, vaikkapa terrorismiaalto.

Mutta poliisi suo mielipiteenvapauden vain polttajalle, ja estää samalla sammuttamista yrittäneen henkilön mielipiteenvapauden toteutumisen.  Millä perusteella poliisi lienee punninnut kahden osapuolen oikeuksien välistä etuoikeutta ja todennut toisen köykäisemmäksi? Toivottavasti tämä asia puidaan vielä oikeudessa.

Sammuttamista yrittänyt nainen saattaa olla Ruotsin kansalainen, mutta Koraanin polttaja Salwan Momika on iranilainen pakolainen, jolla on Ruotsissa tilapäinen oleskelu- ja työlupa. Kaiken muun lisäksi tässä jupakassa on erikoista se, että pakolainen saa laillisesti aiheuttaa tällaista riesaa maan turvallisuudelle.

 

 

Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu