Pääministerin huonosti harkittu hävittäjälausunto

Pääministerin Sanna Marinin Hornet-hävittäjiä koskeva lausunto Kiovassa on herättänyt runsaasti huomiota sekä kotimaassa että ulkomailla. Marin vastasi toimittajan kysymykseen: ”Euroopassa käydään laajasti keskustelua Ukrainan ilmapuolustuksen tukemisesta, myös hävittäjistä. Suomenkin on hyvä tähän keskusteluun varautua”.

Horneteista hän vastasi haastattelijoille: ”Kyllä me voimme mielestäni käydä keskustelua myös Hornetien osalta olisiko niitä mahdollista luovuttaa Ukrainaan. Ja minkälaista koulutusta se kenties tarvitsisi rinnalle, että Suomi voisi osaltaan tässä auttaa”

Marin on vastannut julkisuudessa hänen puheitaan kohtaan esitettyyn arvosteluun sanomalla: ”Kukaan ei ole luvannut Horneteja yhtään mihinkään — En ole mitään linjausta tehnyt tai päätöstä esittänyt. Olen sanonut, että Suomessakin voidaan keskustella siitä, miten voimme osallistua entistä vahvemmin Ukrainan tukemiseen.” (HS 14.3.23).

Erityisesti pääministeriä on moitittu siitä, että hän ei ollut informoinut aikeistaan tasavallan presidentti Sauli Niinistöä, puolustusministeri Antti Kaikkosta, eikä ilmavoimien edustajia. Tällainen sooloilu ei tunnu asianmukaiselta ulkopoliittisesti merkittävässä asiassa, vaan asiasta olisi pitänyt keskustella mainittujen tahojen kanssa etukäteen tai ainakin ilmoittaa, että hän aikoo ottaa asian esille julkisuudessa.

Varmaankin keskustelun puuttumisesta johtuu, että Marin ei liene ollut selvillä siitä, että Hornetit alkavat poistua käytöstä asteittain vasta vuodesta 2025 alkaen. Niitä ei voitaisi luovuttaa, ennen kuin on saatu uusia koneita tilalle, Kuitenkin käytöstä poistettavien hävittäjien käyttöarvo alkaa olla silloin kyseenalainen. Koko keskustelu Horneteista tuntuu tässä valossa turhalta.

Marinin ulostulolla oli seurauksensa. Vaikka hän ei mitään luvannutkaan, hän herätti ukrainalaisissa turhaa toivoa heidän muutoinkin ahdistavassa tilanteessaan. Näin ollen hänen puheensa Horneteista oli paitsi turha, myös haitallinen Suomen kansainvälisen maineen kannalta. Sisäpoliittisesti se aiheutti kitkaa pääministerin suhteisiin muun muassa tasavallan presidentin ja puolustusministerin kanssa.

Vaikka pääministerillä on puhevalta siinä kuin kaikilla muillakin kansalaisilla, hänen tulisi ymmärtää, että pääministerin puheilla on erityistä painoarvoa, ja se tulkitaan helposti Suomen kannaksi asiassa. Näin siitäkin huolimatta, että hän korosti, että se oli hänen mielipiteensä (”mielestäni”).

Pääministeri Sanna Marin on profiloitunut omapäisenä toimijana, joka ei aina neuvottele asioista etukäteen muiden kanssa. Hän on ollut aikaisemminkin eri linjoilla tasavallan presidentin kanssa. Lieneekö tässä ollut kyse myös sukupolvien välisestä kuilusta?

Marin viittasi hänen puheittensa herättämien reaktioiden yhteydessä eduskuntavaalien läheisyyteen, mikä aktivoi kantaa ottaneita. On myös todennäköistä, että Marinia motivoi sama asia. Esiintyminen kansainvälisellä foorumilla saattaa myös olla merkki hänen kiinnostuksestaan esimerkiksi sopivaa EU-virkaa kohtaan pääministerikauden jälkeen.

Impulsiivisuus ja omapäisyys eivät ole erityisen onnistuneita ominaisuuksia valtiollisen tason korkeissa asemissa toimiville ja erityisesti ulkopoliittisia tehtäviä hoitaville henkilöille. Näissä tehtävissä edellytettäisiin kylmää ja monipuolista harkintaa sekä yhteistyökykyä erityisesti niiden kotimaisten tahojen kanssa, joille kuuluu ulkopoliittista vastuuta. Ulkopolitiikka ja politiikka yleensäkin ovat joukkuelajeja, joissa sooloilu on haitallista.