Presidentti tarttui suomalaisten murheisiin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tämänvuotinen uudenvuodenpuhe kohdistui pääasiassa Suomeen ja suomalaisiin, mikä on ollut hyvin harvinaista presidenttien uudenvuoden puheissa. Se oli onnistunut rajaus ja painotus.

Niinistö kiitti kansalaisia ja erityisesti hoitohenkilökuntaa siitä, että olemme toistaiseksi selvinneet epidemiasta varsin hyvin moniin muihin maihin verrattuna. Hän korosti yhteishenkeä ja sitä, että onnistuminen on myös jatkossa meistä jokaisesta kiinni: ”rajoituksista päästään vain rajoituksia noudattamalla”.

Rokotekielteiset saivat muistutuksen: ”Rokotteista on apua vain rokotukset ottamalla. Saavutuksen lisäksi myös vastuu on yhteinen”.

Tiiviin kotimaan historiakatsauksen jälkeen presidentti otti esille nykyhetken: ”Olemme taas uudessa taitekohdassa. Meistä jokaisen on kysyttävä itseltämme: mikä määrittää yhteistä tahtoa uuden kohtaamiseen nyt?” Hän viittaa keskusteluunsa kenraali Jaakko Valtasen kanssa. Kenraali puhui viisaasti ”yhteistunnon” merkityksestä. ”Eikö juuri sellainen yhteiskunta, jossa yksityisen kansalaisen asema ja oikeudet ovat turvattuja, ole puolustamisen arvoinen?” hän kysyi.

Niinistön mukaan tuohon yhteistuntoon, tai osallisuuteen tiivistyy Suomessa paljon sellaista, jonka arvoa emme itse aina muista. ”Usein se nähdään paremmin ulkopuolelta. Suomen menestys kansainvälisissä vertailuissa ei ole sattumaa. Tällainen yhteiskunta toden totta on puolustamisen arvoinen”. Tästä hän pääsee maahanmuuton problematiikkaan, korostaessaan vastuusta oikeuksien vastapainona:

”Suomen kansalaisuus on sen haltijalle arvokas pääoma. Turvapaikka Suomessa antaa sekin paremman aseman kuin valtaosalla maailman ihmisistä on. Aiheellisesti käydään keskustelua, väittelyäkin, kaikkien täällä asuvien vapauksien ja oikeuksien laajuudesta. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet toiseen vaakakuppiin asettuvat vastuu ja velvollisuudet. Tavoitteena punninnassa pitäisikin olla näiden ”oikeasuhtaisuus”, sillä ilman vastuuta ei ylläpidetä oikeuksiakaan. Suomalainen yhteiskunta toden totta on vastuun ottamisen arvoinen”.

Totta on, että maahanmuuttoa erityisen innokkaasti puolustavat ja edistävät korostavat ihmisten oikeuksia, mutta näiden velvollisuudet unohtuvat – niitä on ainoastaan maahanmuuttajia vastaanottavalla maalla ja sen kansalaisilla.  Meidän on sopeuduttava ja mukauduttava, mutta tällöin unohdetaan, että kotoutuminen vaatii molemmilta osapuolilta tahtoa ja ponnisteluja. Tähänastinen politiikka on ollut omiaan luomaan vääränlaista passiivisuutta tulijoissa.

Presidentti pääsee tästä viime aikojen keskusteluun turvallisuudesta, mikä johdattaa hänet pohtimaan laajemmin, eräänlaista ’sivistysvaltion dilemmaa’: ”Lyhyesti kuvattuna kysymys on siitä, miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan sitten turvaamaan muita, siis suojautumaan. Tästä puolestaan seuraa vaikeita jatkokysymyksiä. Missä määrin yksilön oikeuksien vastapainoksi voidaan asettaa kaikkia koskeva turvallisuus? Tai päinvastoin, voidaanko koko yhteiskunnan turvallisuus vaarantaa asettamalla yksittäisten yksilöiden oikeudet etusijalle?”

Tämä ajankohtainen ongelma on presidentin puhetta arvioitaessa yhdistetty Al-Holin suomalaisten Isis-vaimojen ja heidän lastensa palautuksiin. Monet ovat sitä mieltä, että äitejä ei pitäisi palauttaa maahan heidän muodostamansa terrorismiuhan takia. Suojelupoliisi on arvioinut uhan olevan olemassa.

Epäilemättä tämä tapaus mahtuu presidentin esiin nostamaan kysymyksen piiriin, mutta se koskee laajemminkin tietyistä maista tänne suuntautuvaa maahanmuuttoa: joukossa saattaa olla terroristisiin tekoihin taipuvia ihmisiä. Tämä askarruttaa monia kansalaisia.

Presidentti päätyy toteamaan, että tätä pohdintaa Euroopan sivistysvaltioissa käydään ja toistaiseksi on päädytty kovin erilaisiin ratkaisuihin. Hän viittaa reilu vuosi sitten esittämäänsä huoleen siitä, ettei Suomi saa päätyä tilanteeseen, jossa turvallisuusriskien kohtelu on lievempää ja lainsäädäntömme väljempää kuin verrokkimaissa. ”Turvallisuustilanne vaatii jatkuvaa ajan tasalla oloa, kuten nyt tapahtuu terrorismilainsäädäntöä uudistettaessa”.

Tämä on tärkeä reunaehto. Maallamme ei ole varaa ylläpitää tällaisia vetovoimatekijöitä. Tosin eräät kokonaistilannetta ja resurssien rajallisuutta ymmärtämättömät tahot eivät pidä tätä minään ongelmana – päinvastoin. On hyvä, että presidentti tuo kansalaisten tietoon tämän ongelman, joka ei ole vähäinen.

Presidentti ottaa seuraavaksi esille äskettäin tapahtuneet kyberhyökkäykset, jotka ovat hyökkäyksiä koko yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Niitä on hänen mukaansa kyettävä torjumaan paremmin kansainvälisestikin.

Hän korostaa tässä, että turvallisuudesta vastaavien viranomaisten toimintapuitteiden tulee olla ajan tasalla. ”Meidän ei tulisi koskaan joutua tunnustamaan, että olemme olleet politiikassamme naiiveja.”

Tässä presidentti osuu arkaan kohtaan, sillä hyväuskoisuus, suorastaan naiivius on liian usein ilmeistä silloin kun meillä puhutaan esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, muun muassa turvallisuusuhkista.

Presidentti Niinistö ottaa vielä kantaa lasten hänelle esittämään huoleen ilmastonmuutoksesta: näihin vaatimuksiin on kyettävä vastaamaan. Hän esittää vertailukohdaksi sen, että olemme kyenneet muuttamaan käyttäytymistämme koronaepidemian takia ja kysyy, olisiko tästä opiksi ja avuksi toisen vaaran, ilmastonmuutoksen torjunnassa. ”Nimittäin juuri ihmisten käyttäytymisestähän ilmastonmuutoksessa on kysymys”.

Pandemiasta on presidentin optimistisen loppulauseen mukaan opittu: ”Tarve ottaa omassa käytöksessä toiset huomioon, halu auttaa toista ja kyky sopeutua poikkeuksellisiin oloihin vievät kaikki ihmisyyttä eteenpäin. Jatketaan sillä tiellä”, päättää presidentti puheensa ja toivottaa kaikille onnellista alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta.

 

Lokari

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu