Suomen ei pidä mennä vastuuseen muiden maiden veloista

Euroryhmä onnistui saavuttamaan sovun noin 500 miljardin euron kriisipaketista. Kolmiosaisella paketilla tasataan koronaviruspandemian aiheuttamia talousvaikutuksia. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni on tyytyväinen, että kompromissi euroryhmän yhteisestä raportista löytyi. ”Meille kuten monille muille maille oli tärkeää, että tässä raportissa ei sitouduta euromaiden yhteiseen velanottoon, — yhteinen velanotto ei ole Suomen hyväksyttävissä” (Yle 10.4.).

Vastoin tätä näkemystä eräät talousasiantuntijat ovat sitä mieltä, että Suomen pitäisi hyväksyä niin sanotut eurobondit eli yhteisvastuulliset joukkovelkakirjalainat. Yhteisvastuu merkitsisi sitä, että lainanottajan maksuvaikeudet voisivat kaatua kokonaan tai osittain muiden euromaiden maksettaviksi.

Näin mekin joutuisimme vastuuseen asiansa huonosti hoitaneiden maiden veloista. Muistamme vielä vastuumme Kreikan veloista. Tuskin me itse tulisimme jatkossakaan pyrkimään käsi ojossa yhteiselle kukkarolle, vaan olisimme maksajia.

Eurobondien hyväksymistä vaatii esimerkiksi Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja Turun yliopiston taloustieteen professori Jouko Vilmunen. ”Vastustus pitää nyt unohtaa, tämä ei ole maakohtainen sokki, tämä on yhteinen häiriö”, Vilmunen sanoo painokkaasti (Yle 9.4.).

Vilmunen sanoo, että juuri nyt käsillä oleva koronaviruksen aiheuttama globaali talouskriisi ei ole oikea aika olla vanhojen ja toisena aikana tehtyjen sopimusten kirjaimellinen noudattaja. ”Nyt on unohdettava Maastrichtin sopimuksen [velkaantumista rajoittavat] säännöt”.

Mutta miksi velkaantumisen ongelmat pitäisi unohtaa? Eikö kansallinen itsesäilytysvaisto edellyttäisi tässäkin taloustilanteessa oman talouden hoitamista, eikä niinkään muiden, taloutensa tunnetusti huonosti hoitavien asioita? Ei ole salaisuus, että Etelä-Euroopassa valtiontalouden hoito on suurpiirteisempää kuin Pohjoisessa.

Yhteisvastuulla on taipumusta aiheuttaa vastuuttomuutta: kun on piikki auki, sitä käytetään hyväksi, eikä nähdä vaivaa oman talouden kuntoon panemisessa. Suomi joutuu koronakriisin myötä velkaantumaan rajusti. Esimerkiksi Vilmusen mukaan 20 miljardia ei riitä. Siinä on meillä tekemistä ilman muiden velkojakin.

Syy Vilmusen myönteiseen näkemykseen eurobondeista paljastuu haastattelun edetessä: huoli Euroopan unionin kohtalosta. Hän näkee, että meneillään ovat koko Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta ratkaisevat hetket. ”Euromaiden kyky tai kyvyttömyys tehdä yhteistyötä voi heijastua laajasti koko muuhun unioniin. Tämä on kaikkein suurin testi sille, säilyykö Euroopan unioni vai ei” (Yle 9.4.).

EU:n yhtenäisyys on osoittanut rakoilemisen merkkejä jo Brexitin muodossa. Nyt kriisin puhjettua Unionin heikkous on paljastunut uudessa valossa, ja valtiot ovat tehneet johtopäätöksensä: oma apu paras apu. Kriisissä ei pärjätä pitämällä puheita ja laulamalla Oodia ilolle. Jo pakolaiskriisi paljasti Unionin hampaattomuuden. Ulkorajat eivät pitäneet, ja rajasopimusten ylitulkinta teki mahdolliseksi maahanmuuttajien marssin läpi Euroopan haluamaansa maahan.

EU-jäsenyys on ollut Suomellekin hyödyksi paitsi taloudellisesti, myös turvallisuuspoliittisesti, mutta Unionista ei pidä tehdä taloutensa tärvänneiden maiden kansojenhuoltolaitosta. Jos yhteisö ei pysty ryhdistäytymään ja vastaamaan riittävästi kaikkien maiden tarpeisiin, kansallisvaltiokonsepti voittaa ja EU saa mennä. Jäsenvaltiot ymmärtävät, että toimimattomaksi osoittautuvasta ideaalista ei kannata maltaita maksaa.

 

 

+7
Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu