USA:n presidentinvaalit paljastavat maan demokratian ohuuden

USA:n presidentinvaalien ympärillä kuohuu. Presidentti Donald Trump on osoittautumassa huonoksi häviäjäksi, vaikka häviö ei ole vielä kirkossa kuulutettu. Hänet on jo lapsesta alkaen opetettu voittamaan, ja luusereita hän ei siedä. Hänen luonnevikansa näyttää ajavan hänet tarrautumaan valtaan siitä riippumatta, mikä on vaalitulos – siitä huolimatta, että hän on ilmoittanut mahdollisen tappion sattuessa tyytyvänsä rauhanomaiseen vallansiirtoon.

Niinpä media kertoo, että Trump on jo aloittanut valmistelut vaalituloksen riitauttamisen tueksi. Hän on lausunnoillaan horjuttanut kansalaisten luottamusta postiäänestykseen esittämällä poskettomia väitteitä viime vaaleissa hukkaan menneistä postiäänistä. Hän on myös väittänyt Hillary Clinton saaneen viime vaaleissa 3-5 miljoonaa ”laitonta ääntä”. Todettakoon, että Clinton sai näissä vaaleissa n. 3 miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump.

Syy postiäänestyksen luotettavuuden horjuttamiseen on se, että erityisesti demokraattien arvioidaan käyttävän postiäänestystä. Demokraatit ovatkin keskimäärin fiksumpaa väkeä kuin Trumpin kannattajat, joten heidän ei tarvitse pelätä kompastuvan postiäänestyksen ”monimutkaiseen” prosessiin: äänestyslippu lähetetään rekisteröityneille äänestäjille, mutta joissakin osavaltioissa se täytyy pyytää puhelimitse, postitse tai netissä. Lippu pitää sitten täyttää ja sulkea se ensin salaiseksi sanottuun kuoreen, joka vuorostaan suljetaan varsinaiseen kirjekuoreen. Se toimitetaan postilaatikkoon.

Trumpin luottamus äänestäjäkuntansa älylliseen tasoon ei ole kovin korkealla, kun hän epäilee näiden kompastuvan tähän proseduuriin. On puhuttu ns. alastomista äänistä, mikä tarkoittaa ensimmäisen kuoren unohtamista: äänestyslippu, joka on suljettu suoraan varsinaisen postituskuoreen, hylätään ”alastomana” äänenä.

Trump on kiirehtinyt korkeimman oikeuden republikaanituomarin nimitystä, mikä enteilee sitä, että vaalit ratkaistaan lopulta korkeimmassa oikeudessa. Tuttu tuomari on tunnetusti hyvä tuki oikeudenkäynnissä. Trump on myös rohkaissut aseellista kannattajaryhmäänsä pysymään valppaana, mikä on ehkä kaikkein vakavin oire demokraattisen elämänmenon rikkoutumisesta tulevien presidentinvaalien seurauksena.

Yhdysvallat on tunnetusti aseiden luvattu maa. Jos yksi ryhmä lähtee aseineen kaduille ja ääntenlaskupaikoille parantelemaan vaalitulosta, on olemassa vaara, että myös vastapuoli tarttuu aseeseen tuttuun Villin lännen malliin. Pahimman skenaarion mukaan maata uhkaa jonkin asteinen sisällissota. Joka tapauksessa maan kansalaiset jakautuvat pahasti kahtia, ties kuinka pitkäksi aikaa.

Tällainen supervallan heikkoustila heijastuu maailmanpolitiikan valta-asetelmiin muun muassa niin, että Kiina ja Venäjä saavat tietyn edun, jota ne epäilemättä tulisivat käyttämään hyväkseen kansainvälistä turvallisuustilannetta horjuttavalla tavalla.

Kaiken tämän valossa Trumpin vaalilause ”Make America Great Again!” joutuu surkuhupaisaan valoon. Amerikka ei näytä nyt olevan niinkään ”suuri” kuin se oli Trumpin astuessa virkaansa. Kaikesta tästä huolimatta Trumpilla on edelleen vahva peruskannatuksensa. On pakko surkutella Yhdysvaltojen demokratian tilaa.

 

Lokari

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu