Argumentit jumalan puolesta hävittävät jumalan

Silloin tällöin tulee juteltua uskonnoista minulle läheisten, uskovaisten ihmisten kanssa. Mikäli ajaudumme keskustelemaan niinkin perustavanlaatuisesta asiasta kuin oman uskonnon oikeassa olosta, kuulee usein ymmärrettäviä, mutta lopulta hyvin heikoksi osoittautuvia argumentteja oman uskon puolesta. Pureudutaan siis yhdessä siihen, miten yleisesti esiintyvät puolustusargumentit ajavat jumalan kuin jumalan olemassaolon umpikujaan. Tekstin tarkoitus ei ole kritisoida uskontoja, vaan usein esiintyviä juuri oman uskon oikeellisuutta puoltavia argumentteja.

Useimpien uskontojen ytimessä on vastakkainasettelu: me olemme oikeassa ja siitä meidät palkitaan, nuo ovat väärässä ja siitä he joutuvat kärsimään. Oma jumala on aina olemassa ja oikea, kun taas kaikkien muiden jumalat ovat epäjumalia, vääriä jumalia, joita itseasiassa ei ole edes olemassa. Suurten uskontojen puolesta puhujat, kuten kristinuskon ja islamin harjoittajat, perustelevat helposti omaa oikeassa oloaan seuraavalla logiikalla: ”Miljardit ihmiset uskovat samaan jumalaan kuin minä. Niin moni ihminen ei voi olla niin typerä, että kuluttaa koko elämänsä uskoen olemassa olemattomaan jumalaan.”

Tämä on malliesimerkki laiskasta ajattelusta. Argumentti sisältää väitteen, joka kaatuu omaan epäloogisuuteensa.

Selvyyden vuoksi ja räikeiden faktavirheiden välttämiseksi puhun seuraavaksi yksinkertaistetusti vain teistisistä uskonnoista. Perustelu toimii kuitenkin laajennettuna kaikkiin sellaisiin uskomuksiin, jotka poissulkevat muita uskomuksia.

Ensiksikin edellä mainitun argumentin keskeisen sanoman voi katsoa olevan se, että enemmistö ei voi olla väärässä. Tällä ajattelulla saavutaan hyvin nopeasti umpikujaan.

Jos jokin uskonto olisi opillisesti oikeassa ja sen jumala (tai jumalat) oikea, kaikki muut uskonnot olisivat väärässä ja niiden jumalat vääriä, tämä on useimpien teististen uskontojen ytimessä.

Maailman suurin uskonto on kristinusko, jolla on karkeasti 2,4 miljardia tukijaa. Aiemmin mainitulla perustelulla 2,4 miljardia ihmistä, jotka muodostavat yksimielisten uskovaisten enemmistön, eivät voi olla niin tyhmiä, että uskovat väärään jumalaan. Maailmassa on kuitenkin tällöin 5,4 miljardia ihmistä, joiden mielestä kristinuskon jumalaa ei ole olemassa. Voivatko 5,4 miljardia ihmistä olla niin tyhmiä, että kieltävät oikean jumalan olemassaolon? Aiemmin mainitulla logiikalla ei, oletuksen ollessa se, että enemmistö on oikeassa.

Koska teististen uskontojen oikeassa olon voidaan katsoa olevan nollasummapeliä, enemmistö on aina eri mieltä kuin kukin uskonto yksinään. Tästä seuraa se, että oman uskon perustelu enemmistön oikeassa ololla johtaa jokaisen uskonnon jumalan katoamiseen, sillä maailman enemmistö ei ole samaa mieltä minkään uskonnon kanssa.

Joillekin uskovaisille enemmistö ei ole tarpeen, vaan riittää että suuri joukko ihmisiä on samaa mieltä kuin itse – ja siksi oikeassa. Ajatus siitä, että suuri joukko ihmisiä ei voi olla väärässä on mieletön, sillä elleivät kaikki ole kaikista asioista samaa mieltä, suuri osa ihmisistä on aina väärässä joka asiassa. Suuri osa suomalaisista uskoi jokin aika sitten kotitonttujen olemassaoloon. Toiko tämä joukkousko tontut henkiin? Entä mitä kävi tontturaukoille, kun ihmiset lakkasivat uskomasta niihin? Mahtoiko joukkouskon puute johtaa tonttujen sukupuuttoaaltoon?

Toisaalta aiemmin mainitun argumentin kaveriksi todetaan usein, että ”koska usko jumalaani on merkittävä osa minun ja monen muun elämää, tekisi jumalani olemattomuus merkittävän osan sekä minun, että miljardien ihmisten elämästä turhaksi.” Tämä ei kuitenkaan ole mikään argumentti jumalan olemassaolon puolesta, vaan pelkoa henkilökohtaisesta väärässä olosta, sekä ajan ja intohimon tuhlauksesta. Se, että ihminen tuhlaa aikansa uskoen johonkin jota ei ole, ei tee olematonta olevaksi.

Erittäin usein on myös havaittavissa näkemys ja ennen kaikkea ilmiö, missä oma jumala on oikea siksi, että omat vanhemmat ja koko lähiympäristö uskoo siihen, ja itsekin on saattanut uskoa pienestä asti. Tämäkään ei kuitenkaan ole oman uskon oikeellisuutta puoltava argumentti, vaan toteamus siitä, mihin ihmiset tällä hetkellä uskovat ja samalla tunnustus siitä, että oma usko perustuu vahvasti aina läsnä olleeseen kollektiiviseen tunteeseen, eikä ensisijaisesti omaan ajatteluun. Tietenkin on niin, että uskomukset, joiden keskellä lapsena kasvaa, kulkevat tiukimmin mukana. Ne tuntuvat oikeilta, koska ne ovat ensimmäisiä asioita, joiden olemassaolo omaksutaan ja otetaan itsestäänselvyytenä. Oman maailmankuvan muuttaminen on aina kivuliasta ja epämieluisaa, siksi monet eivät muuta näkemyksiään minkään asian suhteen, vaikka joskus aihetta olisi. Peritty usko jumalaan perustuu loppujen lopuksi samanlaiseen ajatteluun kuin enemmistöargumentti. Jumalan täytyy olla oikea, koska minä olen uskonut siihen pienestä asti, minkä lisäksi vanhempani ja lähipiirinikin uskovat siihen. Ainoa uskoa puoltava argumentti kuitenkin perustuu tässäkin vain muiden ihmisten uskoon minkään konkreettisen sijasta ja sen läpi loistaa haluttomuus punnita väärässä olon mahdollisuutta.

Lucas Mäki

Politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut 21-vuotias hammaslääketieteen opiskelija

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu