Voisiko puoluepolitiikan korvata? -Ajatuksia ja ehdotuksia

EU-elvytyspakettiäänestyksen myötä nousi tapetille poliittisissa puolueissa vallitseva ryhmäkuri. Keskustan eduskuntaryhmä rankaisi kahta kansanedustajaansa, jotka äänestivät elvytyspakettia vastaan muusta ryhmästä poiketen. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kurvinen kommentoi päätöstä sanoen: ”Vaikka viime aikoina on tullut sellainen kuva, että politiikassa ja eduskunnassa ei ole mitään pelisääntöjä tai tapoja, niin se ei pidä paikkaansa. Jokainen kansanedustaja saa sanoa mitä haluaa, mutta jos haluaa kuulua johonkin eduskuntaryhmään, pitää noudattaa sen sääntöjä.” En tiedä, mistä Kurvinen on saanut kuvan eduskunnan pelisääntöjen ja tapojen täydellisestä puutteesta, mutta se on eri keskustelun aihe.

Mielestäni Kurvisen näkemys eduskuntaryhmän sääntöjen noudattamisesta joutaa romukoppaan. Tietenkin puolueen dynamiikan kannalta on täysin olennaista, että kaikki saman puolueen ehdokkaat jakavat samoja arvoja ja näkemyksiä siitä, millä keinoin yhteiskuntaa tulee ohjata parhaimpaan mahdolliseen suuntaan. Tämän ei kuitenkaan pitäisi mielestäni tarkoittaa sitä, etteivät puolueen edustajat voisi olla keskenään eri mieltä spesifimmistä asioista. Jos näin on, miksi saman puolueen ehdokkaiden olisi hyötyä kampanjoida vaaleissa samanaikaisesti usein toisistaan riippumattomasti (jolloin saman puolueen ehdokkaiden näkemyksissä on selkeitä eroja), jos ehdokkaiden mielipiteet ovat lopulta päätöksiä tehdessä kuitenkin ennalta määrätyt puolueen toimesta? Eikö olisi tehokkaampaa valjastaa kampanjointiaika puhtaasti puolueen, eikä yksittäisten ehdokkaiden mainostamiseen? Minusta puolueen tehtävä ei ole sanella ehdokkaidensa mielipiteitä, vaan ensisijaisesti toimia suurpiirteisenä äänestyspäätöstä helpottavana karttana äänestäjille. Ryhmäkuriin turhautuminen herätti minussa ajatuksen siitä, ovatko puolueet ylipäätään pakollisia? Voisiko demokratia toimia toisin?

Ehdokkaan näkökulmasta puolueeseen kuuluminen on vaalien alla ilman muuta hyödyllistä. Tiettyyn puolueeseen kuuluminen kertoo äänestäjille jo suuntaa antavasti, millaisia taloudellisia ja maailmankatsomuksellisia näkökulmia ehdokkaalla todennäköisesti on. Puolueeseen kuuluminen ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen tapa viestittää ehdokkaita silmäilevälle äänestäjälle, millainen ehdokas on kyseessä. Jotkut nykyisistä vaalikoneista pitävät sisällään poliittisen kartan eli nelikentän, jonka vaaka-akselin ääripäät ovat useimmiten vasemmisto-oikeisto ja pystyakselilla majailevat konservatiivi-liberaali-ääripäät. Tämä on äärimmäisen kätevä keino saada paljon tietoa puolueesta tai ehdokkaasta jo nopealla silmäyksellä. Poliittinen kompassi antaa mielestäni paljon parempaa tietoa ehdokkaasta kuin ehdokkaan puolue, sillä esimerkiksi sijoittuminen nelikentän oikeistoliberaali-neljännekselle antaa ehdokkaasta paljon tarkempaa tietoa, kuin tieto ehdokkaan olevan esim. kokoomuksen listoilla. Puolue pitää sisällään paljon enemmän ehdokkaiden välistä hajontaa kuin poliittisen kartan neljännekset.

Puolueista on toki paljon muutakin hyötyä ehdokkaille. Puolue tarjoaa usein ehdokkaan näkökulmasta ilmaista mainosta, mikä tuo jonkin verran lievennystä ehdokkaiden välisille tuloeroille ja näin kykyyn rahoittaa omaa vaalikampanjaa. Tästä huolimatta on selvää, että henkilökohtaisella varallisuudella on paljon merkitystä ehdokkaiden näkyvyydessä. Jonkinasteisesta puolueiden tuomasta rahallisesta hyödystä huolimatta puolueetkaan eivät pyöri pelkästään talkoovoimin. Tammikuussa Ilta-Sanomat uutisoi, että tänä vuonna (2021) puoluetukea jaetaan noin 36 miljoonaa euroa. Puoluetukea jaetaan vuosittain, ja tukien määrä on viime aikoina kasvanut. Suhteutetaanpa tätä summaa vaalien ehdokasmääriin. Kunnallisvaaleissa ehdokkaita on merkittävästi eduskuntavaalien ehdokasmääriä enemmän, joten keskityn aiemmin mainittuihin lukuihin. Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa ehdokkaita oli yhteensä 33 618 (Tilastokeskus). 36 miljoonan euron puoluetuesta riittäisi kaikille vuoden 2017 kuntavaaliehdokkaille 1070,85€ vuosittain, mikäli tuki jaettaisiin puolueiden sijaan suoraan ehdokkaille. Vaikka ehdokasmäärä kuntavaaleissa tuplaantuisi, riittäisi jokaiselle ehdokkaalle jaettavaksi n. 500€ vuodessa omaan vaalikampanjointiin. Puoluetuen uudelleenohjaaminen suoraan ehdokkaille helpottaisi pienituloisten ehdokkaiden kampanjointia siinä missä nykyinenkin malli, ellei jopa paremmin (ottaen huomioon, että nykyään ehdokkailla ei ole tätä 500€-1000€ omalla tilillään).

Kolmas merkittävä hyöty, jota puolue ehdokkailleen tarjoaa, ovat äänimäärät. Vaaleissa käytössä oleva suhteellinen vaalitapa tarkoittaa käytännössä sitä, että mitä enemmän ääniä ehdokkaan oma puolue saa, sitä enemmän ääniä saa myös ehdokas itse. Oma lopullinen äänimäärä on usein suurempi kuin se äänimäärä, jonka henkilökohtaisesti on kerännyt. Suurten puolueiden ehdokkaiden näkökulmasta tämä on tietenkin mukavaa, mutta toisaalta tämä johtaa henkilökohtaisten äänien merkityksen vähenemiseen ja lopputulokseen jossa esim. kunnanvaltuusto ei koostu täysin niistä ihmisistä, jotka ovat eniten ääniä saaneet. Itse en ole vakuuttunut siitä, että se olisi hyvä asia. Suhteellinen vaalitapa aiheuttaa eräänlaista puolueshoppailua ehdokkaiden kesken, eli ehdokkaat eivät välttämättä valitse itselleen sopivinta puoluetta vaan puolueen, josta hyötyvät eniten. Valittuaan puolueen ja pysyäkseen siinä, ehdokkaan on usein muovattava omia näkemyksiään puolueeseen sopivaksi. Tästä ryhmäkurista ja -paineesta ei seuraa muuta kuin se, että useiden puolueen jäsenten oma ääni ja mielipide jää taakse, kun puolueessa pysymisen edellytys on yhteisten mantrojen hokeminen. Tilanteessa, jossa puolueita ei olisi välikätenä, eniten ääniä saaneet pääsisivät vaaleissa varmasti läpi, minkä lisäksi heidän todelliset mielipiteet välttyisivät puolueen mielipidesuodatukselta.

Ymmärrän kyllä, miksi puolueet ovat vaaleissa hyviksi havaittu. Pohdin kuitenkin, olisiko vaaleja mahdollista järjestää toisin: niin, että vaaleissa valitut henkilöt voisivat olla sitä mieltä kuin ovat ilman pelkoa puolueen jakelemilta rangaistuksilta ja niin, että henkilökohtaisilla äänillä olisi merkittävin painoarvo. Voitaisiinko mm. yhdistelemällä poliittisten karttojen antamaa informaatiota ja uudelleenohjaamalla puoluetukea suoraan ehdokkaille aikaansaada tilanne, jossa politiikka olisi enemmän tekijöidensä näköistä ja vähemmän paikalleen jämähtänyttä? Ja mikäli kampanjaa ei ole mielekästä tehdä yksin, voisiko puolueet korvata jollain dynaamisemmalla vaaliliittosysteemillä, jonka yksiköt eivät olisi nykyisten puolueiden kaltaisia massiivisia, hitaasti liikkuvia ja äärimmäisen hierarkisia komplekseja?

+5
Lucas Mäki

Politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut 22-vuotias hammaslääketieteen opiskelija

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu