Elintasoshoppailu kuriin
Korni näytelmä itärajallamme joka vain näyttää jatkuvan on pääosin seurausta Suomen uskomattoman lepsusta pakolaispolitiikasta. Diplomaattisten keskusteluiden loppuminen ja sopimusten irtisanominen itänaapurimme kanssa aiheutti luonnollisesti sen, ettei kukaan eikä mikään velvoita Venäjää valvomaan jatkossa itärajaamme meidän puolestamme. Meidän tulee huolehtia siitä aivan itse.
Itärajalle polkupyörillä saapuvat henkilöt ovat selkeästi elintasoshoppailijoita jotka tulevat anteliaan sosiaaliturvamme houkuttelemina hakemaan leveämpää leipää, ja ehkäpä pitkässä juoksussa myös Suomen kansalaisuutta ja sitä kautta elinikäisiksi eläteiksi veronmaksajiemme kustannuksella. Kun pakolaisstatus on saatu ja tukijärjestelmä maksaa elämisen ja antaa käyttörahaa, onkin mukava matkustaa talveksi etelämmäksi ja mahdollisesti ”lomailla” kotimaassaan. Siellä voi myös levittää ilosanomaa uskomattoman tyhmistä Suomalaisista jotka elättävät heitä vaikkapa elämänsä loppuun asti.
Kyse on siis kohdemaan eli tässä tapauksessa Suomen houkuttelevuudesta elintasoshoppailuun. Emme oikeastaan voi syyttää omasta tyhmyydestämme näitä maahanpyrkiviä henkilöitä; onhan toki inhimillistä se että hakeudutaan mahdollisimman leveän leivän ääreen. Esimerkiksi Baltian maat eivät lukeudu maihin joihin olisi tunkua, elintasopakolaisia ei tueta taloudellisesti juuri lainkaan.
Suomessa myös pakolaiset pyritään edelleenohjaamaan pakolaiskeskuksiin eri puolille Suomea mahdollisimman nopeasti jolloin saadaan ”kotoutus” ja valtion (=veronmaksajien kustantama) rahavirta sekä kuntaan että elintasoshoppailijalle auki mahdollisimman pikaisesti. Tästä elintasoshoppailusta pyritään tekemään siis vielä mahdollisimman kivutonta ja sujuvaa itse shoppailijalle.
Elintasoshoppailojoiden virta Venäjältä olisi suhteellisen helppo pysäyttää pikaisestikin pääasiallisesti asennemuutoksella: Miksi me emme perusta pakolaisleirejä Italian ja Kreikan malliin itärajalle, vaikkapa idänkaupan kuihtumisen jäljiltä tyhjeytyneisiin logistiikkahalleihin? Piikkilanka-aidat ympärille, vartiointi ja ruoka- ym. huolto käyntiin. Yhteiskuntamme etu ei voi olla että tahallaan paperinsa hukanneet henkilöt, jotka tulevat jo turvallisiksi tiedettyjen maiden kautta ja joiden henkilöllisyyttä, mahdollista rikosrekisteriä, mahdollista terroristi- tai sotilastaustaa ei voi millään tavalla varmentaa, päästetään liikkumaan vapaasti maahamme ja yleensäkin Euroopan Unionin alueelle.
Espanjan, Italian ja Kreikan pakolaisleirit on perustettu nimenomaan näitä uhkia torjumaan; kaikkien tulijoiden henkilöllisyys ja taustat yritetään selvittää ja harkitaan tarvitseeko ko. henkilö pakolaisstatusta laisinkaan. Jos selvitys kertoo ettei tarvitse mutta alkuperäinen kotimaa ei ota häntä vastaan ja/tai henkilö ei suostu vapaaehtoisesti lähtemään takaisin alkuperäiseen kotimaahansa, häntä pidetään pakolaisleirillä mutta ei päästetä vapaasti lähtemään EU:n alueelle. Näin nämä maat turvaavat ensiluokkaisesti EU:n sisäistä turvallisuutta jota Suomi ei siis tee.
Suomen pitäisi ehdottomasti tehdä samoin sekä oman että koko EU:n turvallisuuden vuoksi.
Näin toimimalla Suomesta tulisi pikaisesti maa johon ei haluttaisikaan saapua elintasoshoppailemaan, ei ainakaan Venäjän kautta. Rajat voisivat olla auki kuten aikaisemminkin jotta normaali rajaliikenne voisi jatkua, ainakin Suomensukuisten ja muidenkin osalta joilla on sukua molemmin puolin rajaa. Myös keskusteluyhteys Venäjän kanssa säilyisi vaikeista ajoista huolimatta.
Toinen asia on sitten länsirajamme. Miksi me otamme turvapaikkahakemuksia vastaan henkilöiltä jotka saapuvat turvallisiksi luokitelluista maista? Kukaan eikä mikään ei pakota meitä tekemään niin. Me voisimme aivan hyvin lähettää nämä shoppailijat takaisin vaikkapa Ruotsin Haaparantaan josta he luultavasti tulisivat, lauttayhtiöthän (ml. Saksaan liikennöivät) ovat jo velvoitettu tarkistamaan matkustajien dokumentit ja kieltäytymään kuljettamasta henkilöitä jos paperit eivät ole kunnossa.
Nämä muutokset olisi suhteellisen helppo toteuttaa hallinnollisilla päätöksillä koska lakeja ei tarvitsisi muuttaa. Suomen pitäisi vain alkaa noudattamaan EU:n lainsäädäntöä.
Olen melko pitkälti eri mieltä kirjoituksen sisällöstä. Nyt nähty pakolaisvirta ei ole spontaania henkilökohtaista hakeutumista Suomen sosiaaliturvaan, vaan järjestettyä ja masinoitua toimintaa Venäjän taholta. Porukkaa on koottu kokoon ja sitten sitä kuskataan rajalle, joissain tapauksissa jopa niin pakolla, että rajapuomit heidän takanaan on suljettu Venäjän vartijoiden toimesta.
Niinikään Suomi ei länsimaiden mittapuussa ole mitenkään profiloitunut avokätiseksi pakolaisten vastaanottajaksi, vaan Suomea pidetään vertailussa yhtenä tiukimmista maista.
Lisäksi voidaan todeta, että Suomen sosiaaliturva ei takaa kunnollista elintasoa, puhumattakaan siitä, että niillä rahoilla lomailtaisiin etelässä. Itse asiassa Suomi on jopa saanut sapiskaa EU:lta perustoimeentuloturvan alhaisuudesta.
Pelkästään ilmastollisista syistä Suomi ei ole houkutteleva maa etelän pakolaisille. Täällä on suuri osa vuodesta pimeää, kylmää ja lohdutonta. Se onkin yksi syy sille, että Suomeen on hakeutunut hyvin vähän pakolaisia verrattuna mannereurooppalaisiin maihin.
Maahanmuuttajien työllisyysaste on viimeisimpien tilastojen mukaan melko lähellä samaa tasoa kantaväestön työllisyysasteen kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tulijat ovat suurelta osin parikymppisiä miehiä. Tuskinpa moni senikäinen asettaa tavoitteekseen viettää loppuelämänsä tekemättä mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Työllisyysaste tietyistä ongelmamaista tulijoiden kohdalla on aika alhainen ja moinesti kyseessä on vähän nettohyötyä yhteiskuntaan tuovaa puuhastelua.Vastaavasti ovat muussa kielteisessä toiminnassa rajun yliedustettuna jopa useassa sukupolvessa.Kyllähän sitä aika kuluu kauppakeskuksissa notkumisessa.
Ilmoita asiaton viesti
Oheisen linkin takana on työllisyysaste Suomessa eri väestöryhmien mukaan graafilla esitettynä. Kuva puhuu puolestaan:
https://www.stat.fi/tietotrendit/media/uploads/tt2023/baumgartner_raijas/raijas_baumgartner_ulkomaalaisten_tyollisyysaste-01.svg
Ilmoita asiaton viesti
Et ole viettänyt n 25 v aikajaksoa arabikansojen keskuudessa, kun tuollaista höpäjät !
Ilmoita asiaton viesti
Iltasanomat 14.11.2023:
”VENÄJÄLTÄ on saapunut Suomen rajanylityspaikoille viime aikoina yhä enemmän kolmannen maan kansalaisia, joilla ei ole matkustusasiakirjat kunnossa. IS kertoi irakilaisesta Alista, joka oli päättänyt lähteä Venäjältä Suomeen erään Youtube-tilin innoittamana.
Lue lisää: Tällaiselta YouTube-kanavalta irakilainen Ali sai tietoa Suomen rajasta
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Hanna Smithin mukaan sosiaalisen median kampanjoilla on ollut aiemmissa pakolaiskriiseissä rooli.
Smith ottaa esille vuoden 2015 Euroopan pakolaiskriisin. Silloin Suomeen saapui Venäjältä Raja-Joosepin ja Sallan rajanylityspaikkojen kautta 1757 turvapaikanhakijaa noin puolen vuoden aikana.
– Tuolloin ihmisiä tuli kahta eri reittiä. Niin sanottua Euroopan reittiä ja sitten itärajan takaa Venäjältä.
– Lisäksi oli myös todistetusti sosiaalisessa mediassa jonkinlaista kampanjaa Irakissa siitä, että kuinka Suomeen pääsee.”
Jos Suomeen perustettaisiin vastaanottokeskuskia rajan pintaan ja maahantulijoita ei päästettäisi mihinkään ennekuin on taustat on selvitetty, joka voi viedä jopa vuosia, niin kyllä sosiaalinen media pitäisi huolen siitä että mahdolliset elintasoshoppailijat kiertäisivät Suomen rajan mahdollisimman kaukaa. Jos taas tulisi ilmi että kyydityksiä tapahtuisi väkivalloin olisi kansainvälinen skandaali aikamoinen.
Ilmoita asiaton viesti
Sosiaalinen media on yksi Venäjän hybridivaikuttamisen keinoista. Mutta kyllähän sen nyt jokainen Erkkikin huomaa, että kun juuri tässä ja nyt (samoin kuin yhtäkkiä vuonna 2015) alkaa moista porukkaa lappaamaan rajalle, niin jotain impulssia siihen on tullut. Sen lisäksi, kuten heti alussa mainitsin, on tiedossa, että porukkaa on Venäjän viranomaisten toimesta kerätty yhteen ja kuskattu rajalle, jopa pakottamalla.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitatko myös siis sitä ettei shoppailijoilla tieto kulje keskenään minne kannattaa hakeutua ja minne ei?
Koko kirjoitukseni pointti on nimenomaan se, että Suomesta tehdään vähemmän haluttu elintasoshoppailun kohde. Tulijat tietävät tasan tarkkaan mihin kannattaa yrittää ja mitkä maat kannattaa kiertää kaukaa. Tässä ei tarvita mitään hybridivaikuttamisia tai muuta korkeampaa matematiikkaa ymmärtämään se, että jos vähintään kuukausien tai jopa vuosien tulevaisuus odottaa rajan takana entisessä logistiikkahallissa kun taustoja selvitellään niin tämä raja kierretään kaukaa.
Ja jos taas Venäjä pakottaa aseella uhaten nämä ihmiset kyydityksiin niin seurauksena on todella suuren luokan skandaali. Tuolloin Suomi voi pyytää todellista apua sekä EU:lta että Natolta koska tuolloin tulee arvioitavaksi se, onko kyseessä sotatoimi. Tästä pakottamisesta tulee olla vahvaa näyttöä, nythän huhutaan vaikka mitä. Ja shoppailijoiden edun mukaista on luonnollista väittää, etteiväthän he olisi tulleet mutta kun pakotettiin…
Ilmoita asiaton viesti
Kuinkahan on esim. Italian ja Espanjan sosiaaliturva puhumattakaan Kreikan sosiaaliturvasta?
Maahnamuuttajien, ”pakolaisten”, ”työllisyysaste” ei ole lähelläkään kantaväestön vastaavaa. Ja suuri osa siitä muodostuu ”työstä” jota he tekevät kun tulkkaavat ja ohjaavat toisiaan. Ei siis mitään tuottavaa työtä.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedätkö kaikkien muiden maiden maksaman sosiaaliturvan ja perusteet millä se maksetaan?
Olisi mukavaa kuulla, mitä esim. Slovakia ja Kreikka maksavat?
Ilmoita asiaton viesti
”Kreikassa työskentelevällä henkilöllä on oikeus sosiaaliturvaetuuksiin samoin edellytyksin kuin kreikkalaisilla työntekijöillä. Työntekijän Kreikassa asuvilla perheenjäsenillä on oikeus samoihin etuuksiin kuin kreikkalaisen työntekijän perheenjäsenillä.”
https://ec.europa.eu/employment_social/empl_portal/SSRinEU/Your%20social%20security%20rights%20in%20Greece_fi.pdf
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisi laatia Liettuan mallin mukainen laki, joka mahdollistaa suoran käännytyksen.
Ilmoita asiaton viesti