Me veronmaksajat maksamme elokapinan häiriköinnin

Elokapinan uusin tempaus on häiritä Metsähallituksen Aalistunturin eteläpuolisia hakkuita. Metsähallitus korostaa että alueella on hakkuuhistoria eli alue on ns. uusituvaa talousmetsää.

Mutta varsinaisesti elokapina on tullut tunnetuksi pääkaupungin pääväylän eli Mannerheimintien ja muidenkin katujen tukkimisesta mm. telttojen pystytyksellä ajoväylille jne. Häirinnän kustannukset yhteiskunnalle ovat merkittävät ja sitovat mm. Poliisin voimavaroja tarpeettomasti sekä vaikeuttavat mm. hälytysajoneuvojen kulkua jne.

Elokapina saa rahoituksensa toimintaansa varten taustayhdistykseltään nimeltään Elonvaalijat r.y. Elonvaalijat r.y. on taas puolestaan Voima Kustannus Oy:n ylläpitämä yhdistys. Voima Kustannus Oy julkaisee ilmaisjakelulehteä nimeltään Voima jonka levikki on Voiman oman ilmoituksen mukaan 60 000 kpl, ilmestyy 9 krt/vuosi. Voiman oman ilmoituksen mukaan lehti on pääasiassa mainosrahoitteinen. Voima kertoo olevansa julkisen neuvoston jäsen ja puolueista riippumaton.

Voima Kustannus saa  verovaroin kustannettuja apurahoja mm. Taikelta,  Taiteen Edistämiskeskukselta joka on Suomen Opetus- ja Kulttuuriministeriön alainen asiantuntija- ja palveluvirasto. Lisäksi Veikkaus Oy on tukenut merkittävillä summilla sekä Voima -lehteä että Voima Kustannus Oy:n osaomistajaa Rosebud Books Oy:tä. Myös Suomen Rauhanpuolustajat r.y., joa on osaomistaja Voima Kustannus Oy:ssä, saa mm. Opetusministeriöltä verovaroin kustannettua tukea toimintaansa. Verovaroin kustannettavat avustukset ovat merkittäviä, satoja tuhansia euroja muutaman viime vuoden aikana. Koko avustushistorian kaivaminen kävisi jo työstä, ehkä joku toinen jaksaa itseäni paremmin etsiä kaikki tiedot.

Lisäksi julkisrahoitteinen nuorisojärjestö Allianssi tukee apurahoilla suoraan Elokapinan toimintaa. Allianssi on jakanut 50 – 5000 euron suuruisia apurahoja ”nuorten ilmastotekoihin”.

Mm. 3900 euroa veronmaksajien rahoja käytettiin Elokapinan Tapahtumakokonaisuuteen, Helsinki. Tapahtumassa tukittiin mm. Mannerheimintie ja  jossa pidätettiin yli sata aktivistia. Kustannukset yhteiskunnalle eri arvioiden mukaan 200.000 – 350.000 euroa.

Lisäksi Elokapinan taustayhdistystä on epäilty rahankeräysrikoksista.

Yhteiskuntamme siis tukee verovaroin rikollista toimintaa suoranaisin avustuksin. Näillä avustuksilla saadaan ilmeisesti käynnistettyä ja kustannettua varsinainen toiminta ja vahingot jäävät myöskin veronmaksajien maksettaviksi. Vahingonkorvausvaateista yhteiskunnan taholta ei ainakaan julkisuudessa ole kerrottu.

Kaikkeen me veronmaksajat suostummekin!

 

Lähteet:

Opetus- ja Kulttuuriministeriö

Taike (Taiteen Edistämiskeskus)

Veikkaus Oy

Allianssi

Iltalehti

Iltasanomat

yle

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu