Naturalla vietiin yksityiset maat, Valtio hakkaakin metsät

Ensin siis haettiin maita ja mantuja, siis yleensä yksityisomisteisia, Natura-alueiden suojelun piiriin. Hakuprosessi eteni niin että alueiden ”suojelun” yhteydessä vasta ilmoitettiin alueiden omistajille  päätökset eli se että ””maa-alueenne on liitetty Natura- luonnonsuojelu alueisiin”. Tämän jälkeen valtio ilmoitti että valtio voi lunastaa ko. alueet jos omistaja haluaa luopua niistä. Yleensä kaikki maa-alueiden omistajat ilmoittivat luopuvansa niistä valtion armosta määrittämään hintaan koska tuulimyllyjä vastaan ei voi taistella.

Eli metsät olivat sitten suojeltu oikein viimeisen päälle.

Nyt sitten saamme uutisista lukea että metsähallitus hakkaa suojeltuja Natura-metsiä ja kaikki tapahtuu ” kaikkien sopimusten mukaisesti, kaikilta tahoilta on kysytty” ja toimeenpanijat ovat tuohtuneita arvostelusta kun ” kaikkia pykäliä on noudatettu”.

Mitähän pykäliä on noudatettu ja kenen oikeuksia on loukattu? Onko kukaan huomannut yhteiskunnan taholta tapahtunutta yksityisten maa-alueiden ryöstöä? Mikseivät yksityiset maanomistajat saaneet myydä itse metsäänsä?

Sivistysvaltioissa kuten esim. Saksassa ja jopa Thaimaassa yksityinen maanomistus on suojattu erinäisillä laieilla. Tämä Suomen touhu on pelkkää sosialismia.

+11

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu