Liian pehmeää Venäjälle!
Eu ja länsimaat yleisestikin suhtautuvat täysin mitäänsanomattoman pehmeästi Venäjän agressiivisiin toimiin eri puolella eurooppaa ja vapaata maailmaa. Viimeistään nyt pitäisi huomata että venäläiset ymmärtävät vain voimaa jonka edessä heidän on pakko perääntyä, kaiken muun he laskevat menestykseksi itselleen ja se vain kiihdyttää heidän toimintaansa. Mitkään sotarikokset eivät olleet kauhistus Neuvostoliitolle eivätkä ne ole kauhistus myöskään nykyiselle Venäjälle joka omasta mielestään vain varmistaa turvallisuuttaan.
Viimeisimpiä tapauksia EU:n pehmoilusta on rautateitse tapahtuvat kuljetukset Liettuan kautta Venäjän Kaliningradiin. Liettua halusi käyttää tätä vääntötyökalua mutta ei saanut EU:lta tukea ja nyt kaikki sissahtaa taas ja Venäjä saa uutta puhtia. En yhtään ihmettelisi vaikka Venäjä alkaisi pullistelemaan siellä Suwalkin käytävällä. Koko Kaliningradin maayhteys on kummajainen joka voitaisiin sulkea täysin jos vapaat länsimaat olisivat ryhdikkäitä ja korjaisivat ajastaan jääneitä sopimuksia uusien vaatimusten mukaisiksi. Venäjä ymmärtää vain voimaa ja sitä tulisi sille myös näyttää jotta saataisiin venäläiset ymmärtämään että kaikki ei käy.
Nyt monet valtionpäämiehet lepertelevät tulevaisuudesta jossa Venäjä nähdään jotenkin tasavertaisena yhteistyökumppanina vaikka Putin ja muut perässäjuoksijat siellä melkein päivittäin pyyhkivät arseensa länsimaisten kanssa tekemiinsä sopimuksiin.
Hävettää kuulua tällaiseen eurooppaan joka antaa sivistymättömien venäläisten tappaa ja raiskata rauhassa eläviä ihmisiä jotka eivät ole venäläisille mitenkään vaaraksi.
Tämä vaan tuli mieleen kun luin maikkarin jutun:
”18.42: Euroopan komissio hyväksyi rautateitse tapahtuvat kuljetukset Liettuan kautta Venäjän Kaliningradiin
Euroopan komission antaman linjauksen mukaan Liettualla on velvollisuus sallia aseita lukuun ottamatta kaikkien pakotelistalla olevien tuotteiden kulku Venäjän ja sen Kaliningradin erillisalueen välillä.
Komission mukaan maanteitse tapahtuva kauttakulku Liettuan läpi ei ole sallittua, mutta rautatiekuljetuksia Venäjältä Kaliningradin erillisalueelle ei voida kieltää.
Itämeren rannikolla Liettuan ja Puolan välissä sijaitsevan Kaliningradin vienti suljettiin kesäkuussa osana EU:n pakotteita Venäjää vastaan.”
Uskoisin kyllä, että Suwalkin yhteyden katkaisulla on jotain tekemistä sen tosiasian kanssa, että Saksan varmuusvarastot ovat kuuleman mukaan 40 prosentisesti täynnä. Ja kun kaasutoimitukset ovat katkaistu Venäjän puolelta ”huoltotöiden takia”, ompi pelkona, etteivät enää hanat aukeakaan uudestaan, jolloin se Suomen valtionkin enemmmistöosuus siellä Fortumissa tulee kohtaamaan entistä järisyttävämpiä tappioita.
Jos puhutaan kovista toimista, niin ehkäpä näiden heikkouksien vuoksi Venäjäkin uskoo ennemmin sulaa rautaa joukkojensa niskaan, kuin pakotteita.
Villi veikkaus, mutta uskoisin olevan jotain tekemistä tosiasioiden kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
”Suwalkin yhteyden katkaisulla on jotain tekemistä sen tosiasian kanssa, että Saksan varmuusvarastot ovat kuuleman mukaan 40 prosentisesti täynnä.” Ehkä tarkoitit ”yhteyden palauttamisella”.
Niin ikävästihän se taitaa olla. Taisi Saksan päättäjät säikähtää että makea elämä saa kolhun jos yhteyttä ei palauteta. Surullista että heti annetaan periksi jos vähänkin oma mukava olotila on uhattuna. Venäjä osaa kyllä tämän ottaa huomioon sillä Moskovan päättäjillä ei ihmisten kärsimys ole asia ollenkaan kunhan vain päälliköillä on hyvät olot.
Ilmoita asiaton viesti
Niin juuri, eli yhteyden palauttaminen.
Viimeaikaiset uutiset Saksan antamista aseistuksista Ukrainaan ovat eräänlainen osoitus suhtautumisen muutoksesta, jossa myös Ukrainan Saksan entisellä diplomaatilla saattoi olla jotain osuutta asiaan.
Sodan eskaloitumisen-käsite vaikuttaa näin jälkiviisaana olevan ennemmin puhumista Putinin luomien viitekehyksien puitteissa, joissa Putin päättää mikä on sota ja mikä rauhaa.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjää ei kannata enempää ärsyttää.
Ukrainan sodan lopettaminen pitäisi olla kaikkien tavoitteena.
Ilmoita asiaton viesti
”enempää”
Meinaatko että Venäjää on tahallaan joku ärsyttänyt?
Ma luulen että Venäjää ärsyttää lähinnä se ettei sen laajentumissuunnitelmille anneta varauksetonta hyväksyntää, se on se sama ärsytyksen aihe joka oli Neuvostoliitollakin aikoinaan, sitä vtutti niin mahottomasti kun suomalaisetkin alkoivat pistämään oikein hanttiin. Ja kun sitä ärsytystä ei voida hyväksyä täytyy sitten alkaa sotimaan ja etsiä vihollisia sieltä missä niitä ei ole.
Ajatteletko koskaan miten meitä muita ärsyttää se että tuo yksi valtio tuossa rajan takana omalla toiminnallaan pakottaa kaikki naapurinsa ja koko sivistyneen maailman käyttämään hirvittävän osan kansantulostaan maapuolustusmenoihin jotka ovat järjellisessä maailmassa täysin turhia. Tarkoitan sellaisessa utopistisessa maailmassa jossa ei haluta väkivalloin vallata maa-alueita toisilta. Venäläiset puhuivat jo eilenköhän se oli että Alaskakin kuuluu venäjään. Tuommoset puheet on syvältä.
Putin puhuu jo uudesta maailmanjärjestyksestä.
”Nyt ei ole kyse vain uudesta järjestyksestä vanhan Neuvostoliiton alueilla, eikä vain uudesta järjestyksestä Euroopan turvallisuuden kannalta, vaan uudesta maailmanjärjestyksestä, josta ennen kaikkea amerikkalainen valta ja Yhdysvaltojen vaikutusvalta on painostettu pois”, Carl Bildt sanoo.
Ilmoita asiaton viesti
”Ukrainan sodan lopettaminen pitäisi olla kaikkien tavoitteena”
Se onkin kaikkien muiden paitsi venäläisten tavoitteena jotka haluavat pyyhkiä pois koko ukrainan kansan ja hävittää kaiken siellä maan tasalle.
Ilmoita asiaton viesti
¨”Venäjää ei kannata enempää ärsyttää.”
Ei heitä ole ärsytetty. Ovat vain imperialistisia valloitushaluisia pirulaisia – toivottavasti oppivat tavoille kuten muutkin valtiot ovat joutuneet oppimaan.. aina joku valtio toki unohtaa oppinsa valitettavasti. Se, ettei halua Venäjän laajentuvan naapurimaidensa kustannuksella, ei ole ärsyttämistä. Nuohan valloittavat loputtomiin alueita mikäli annetaan heidän niin tehdä. Joku roti täytyy olla, ja imperialistiset valloituksetkin täytyy pysäyttää – Venäjällä on jo valmiiksi aivan tarpeeksi iso valtio hallussaan, eikä ketään kiinnosta hyökätä sinne kuten venäläiset johtajatkin aivan hyvin tietävät. Yksikään valtio ei halua hyökätä Venäjään, joka on ydinaseita täynnä – kaikki tietävät tämän. Venäjä taas kuvittelee voivansa imperialistisessa kiimassaan vallata sitä sun tätä… ja sille perverssille sotakiimalle on pakko laittaa stoppi mieluusti viimeistään nyt.
Täytyy aidosti olla pirun tyhmä tai jostain syystä Venäjän laajentumishalujen puolella ellei edes tuon vertaa ymmärrä.
————————
”Ukrainan sodan lopettaminen pitäisi olla kaikkien tavoitteena.
”
Se kuulostaa oikein hyvältä. Venäjän kannattaa siis siirtää armeijaansa pois Ukrainan alueelta. Mikäli Venäjä olisi Suomen alueilla, niin kannattaisitko jotain muuta, kuin Venäjän armeijan pois menoa Suomesta? Koska nykyinen Venäjä voi hyvinkin hyökätä Suomeenkin. Mieluusti haluan Venäjän armeijan pysyvän OMALLA ALUEELLAAN, eikä heidän imperialistisessa kiimassaan anneta vallata muiden alueita ties millä ”kivoilla syillä”, koska syitä he aina löytävät. Valitettavasti Venäjän johto kuuntelee edelleen vain voimaa. Minkäs sille sitten mahtaa eli siihen kannattaa varautua ja valmistautua. On ollut todella typerää varautua muuhun mm. energian osalta ja muutoinkin. Euroopassa on enemmänkin typeryksiä, joiden mukaan ”Venäjää ei pidä ärsyttää”… ja Venäjän/Neuvostoliiton ikuiset myötäilijät ovat aina olleet idiootteja. Kukaan ei ole Venäjälle hyökkäämässä, ja jos muutoin pitää myötäillä, niin se myötäily ei tule koskaan loppumaan järjellisissä ajoissa eli kamalaa kärsimystä olisi tiedossa sillä kaavalla. Tai ehkä Suomestakin voisi antaa ainakin 1/3 alueista Venäjälle etteivät vain suuttuisi eivätkä ärsyyntyisi. On sekin mahdollista, ja Euroopasta löytyisi hyvinkin paljon ymmärtäjiä tuollekin – ei siitä ole mitään epäilystä. Kannattaisi ehkä kuitenkin ajoissa lopettaa Venäjän sekoilu, koska myöhemmin siitä tulee vaikeampaa.
Ilmoita asiaton viesti
Millään myönnytyksillä ei saada Venäjän nälkähalua tyydytettyä. Se keksii uusia vaatimuksia sitä mukaan lisää, kuin jossakin asiassa annetaan periksi.
Energian säästökään ei taida auttaa ensi talven lumilla. Putkikaasun virtausta vähennetään sitä mukaan kuin energiaa onnistutaan säästämään.
Venäjä pitää pommittaa maantasalle niin, että oppii olemaan säyseä seuraavaan vallankumoukseen asti. Jos ei katsota viisaaksi, niin asenne pitäisi kuitenkin olla sen mukainen ja toiminta siihen tähtäävää.
Ilmoita asiaton viesti
Venäläiset uskovat olevansa jumalan valittu kansa, siksi koko maailma kuuluu heille. Vanhassa testamentissa Jahve yllytti ja tuki valittua kansaansa sotiin ja väkivaltaan. Samoin Moskovan patriarkka Kirill siunaa hyökkäyssodan ja lännen tuhoamisen.
Ilmoita asiaton viesti