Sähköautot voivat olla ympäristölle noin tuplasti haitallisempia kuin polttomoottoriautot.

Norjalaiset ovat tätäkin tutkineen ja tulleet siihen tulokseen että:”Fossiilisiin polttoaineisiin luottavilla alueilla sähköautot ovat ympäristölle noin tuplasti haitallisempia kuin polttomoottoriautot.”

Harvempi tulee ajatelleeksi että sähkön tuotantotavalla on aivan oleellinen merkitys sen käytettävyyteen tulevaisuuden energialähteenä liikenteessä.   Suomessa ja euroopassa yleensäkin ollaan herätty tuotantotapojen erilaisuuteen mutta siellä missä kasvu on suurinta ja kiihkeintä ei aina tulla ajatelleeksi yhtälailla maailmanlaajuisesti.   Siksipä on hyvä vertailla Suomen ja esim. Kiinan erilaisia energiantutantotapoja ja määriä.

Euroopassa, jossa uusiutuvan energian osuus sähkömarkkinoilla on suhteellisen korkea, sähköauton päästöt jäävät BBC:n mukaan keskimäärin 10 prosenttia pienemmiksi kuin polttomoottorilla toimivan auton.  Fossiilisiin polttoaineisiin luottavilla alueilla sähköautot ovat ympäristölle noin tuplasti haitallisempia kuin polttomoottoriautot.

Onkohan meitä taas vedetty höplästä kun on tehty päätöksiä polttomoottoriautojen suhteen.

Uuden tutkimuksen mukaan sähköautot voivat saastuttaa paljon enemmän kuin bensiini- tai dieselmoottorit.

Norjan teknillisen korkeakoulun tutkimuksen mukaan kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat dramaattisesti, jos hiiltä käytetään sähkön tuotantoon.

Sähköautojen tehtaat päästivät myös myrkyllisempiä jätteitä kuin perinteiset auton tehtaat, heidän raportissaan Journal of Industrial Ecology todettiin.

Kiinan henkilöautomarkkinat ovat maailman suurimmat. Ykköspaikan Kiina otti vuonna 2009, jolloin maassa myytiin vähän yli kymmenen miljoonaa uutta henkilöautoa.

Autojen myyntiluvut ovat kasvaneet jo neljännesvuosisadan, ja tätä nykyä Kiinassa myydään reilut kaksikymmentä miljoonaa uutta henkilöautoa joka vuosi.

Toisena myyntiluvuissa ja valmistuksessa on Japani vaatimattomalla alle 8milj. auton vuosivauhdilla.

Eikä autojen määrän kasvulle ole nähtävissä loppua. Kiinassa asuu noin 1,4 miljardia ihmistä, joista 280 miljoonalla on ajokortti ja 172 miljoonalla oma auto.

Kiinan osuus maailman sähköntuotannosta oli 16,6 % vuonna 2007. Sähköntuotanto oli 3 279 TWh. Sähköntuotanto jakautui osuuksiin: kivihiili tai turve 2 656 TWh, vesivoima 485 TWh, öljy 34 TWh ja muut 104 TWh. Vuonna 2015 Kiinan sähköenergian tuotanto oli jo 5 618,4 TWh

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu