Saattaapi olla, että tulee päivä, jolloin sinutkin pesee, syöttää ja pukee hoitaja

Vanhuus tulee lähes aina yllätyksenä ja avun tarve saattaa olla arjessa selviytymisessä suuri.  Vain kutsumuksen sydämessään kokeva hoitaja vaihtaa vanhukselta – ehkä siis joskus myös sinulta –  vaipan ja syöttää vihannessosetta – siis sitten kun sinä olet vanha, etkä enää itse jaksa. Tuleeko näitä sydämen kutsumuksesta työtä tekeviä hoitajia tulevaisuudessa olemaan?

 

Sitten joskus kun sinä olet vanha voi edessä olla aika, jolloin omaisuudella, saavutetulla vallalla tai ammattinimikkeellä ei ole enää niin väliä. Sinä voit olla hoivakodissa samalla viivalla kaikkien ikääntyneiden kanssa, tai odotat yksin päivittäistä hoivaa ja huolenpitoa autiossa kodissasi. Istut ja odotat toivoen parasta oikean lääkkeen saamiseksi,  lempeään vaipanvaihtoon ja märkivien makuuhaavojen hoitoon. Saattaapi olla, että olet täysin avustettava syömisessä, pukemisessa ja peseytymisessä.

 

Olisiko jo nyt aika alkaa huolehtimaan siitä, että sinua hoitaa joskus välittävä ja rakastava hoitaja? Tuo hoitaja on sinulle ymmärtäväinen, puhuu sinulle kauniisti ja kohtelee kunnioittavasti. Hän on läsnä ja sinun arvokas vanhuutesi kuninkaana tai kuningattarena on tuon hoitajan tärkein tehtävä.  Pidätkö arvokasta vanhuutta itsestäänselvytytenä tulevaisuudessa?

 

Suomessa väki vanhenee ja samalla yhteiskunnan fyrkat vähenee. Itse mietin joskus omaa tulevaa vanhuuttani pelon sekaisin tuntein. Voinko luottaa siihen, että minua kohdellaan kunnioittavasi kun olen vanha ja väsynyt? Tulenko saamaan vanhetessani, ehkä muistin heiketessä, hyvää ja inhimillistä hoitoa? Kuunnellanko minua jos tuleva kuolema pelottaa ja ikävöin omia lapsiani? Afrikassa väkiluku kasvaa huimaa vauhtia, koska omat lapset ovat siellä ainoa tulevan vanhuuden turva. Täällä Suomessa me jaksamme vielä uskoa hyvionvointivaltion olemassaoloon ja moni pitää itsestäänselvyytenä, että hoito ja hoiva ovat palveluita, joita kaikille riitää.

 

Hoitajien palkka sosiaali- ja terveysalalla on liian pieni. Pääkaupunkiseudulla hoitajan palkalla tulee toimeen juuri ja juuri. Hoitajille olisi saatava ainakin tuhat euroa lisää palkkaa kuukaudessa. Tämä olisi hieno ele hoitotyön arvostuksen lisäämiseksi yhteiskunnassamme ja toki raha on yllättävä motivaattori työntekijälle. Pitäisikö yhteiskunnan, joka hoidon suurelta osin maksaa, miettiä järkevämmin rahan jakaantumista vanhusten hoidossa? Tarvitsevatko yksityiset vanhustenhoitoa tarjoavat yritykset, kuten Attendo, Esperi Care ja Mehiläinen niin ison siivun omiin kuluihin ja voiton tekemiseen? Onko hoitajia välittävillä henkilöstöyrityksillä niinkin merkittävä rooli, mitä näiden yritysten jokavuotinen liikevaihto kertoo? Eikö nuo kaksi hoitajan kättä, lämmin ajattelu ja kyky empatiaan ole kuitenkin ne tärkeimmät ja arvokkaimmat hoitotyön instrumentit?

 

Suomessa toteutettu vanhustyö on säädetty lailla ja hoitotyö on taidokasta ihmisen huomioimista kokonaisvaltaisesti. Hoitajan työlle on asetettu suuret tavoitteet – jokainen vanhus kohdataan yksilöllisesti, omaisten tarpeet huomioidaan, keskustelut erikoislääkäreiden ja erityisosaajien kanssa on oltava säännöllisiä, ikäihmisen jatkuvasti muuttuva terveydentila on osattava huomioida ja on ymmärrettävä eletty elämä, on luotava toivoa kun vanhus ei enää jaksaisi, päivittäinen hoitotyö on kirjattava tarkasti ja hoitoyksikössä on osattava rekrytoida kun hoitajakollega uupuu…. Lista senkun jatkuu ja kaiken tämän tekee hoitaja, joka vaihtaa läpyllä työvuoron.

 

Jokainen meistä rakentaa oman arvomaailmansa ja tulevaisuuden omilla ajatuksillaan ja teoillaan. Usein mietin pienen lapsen nähdessäni, miten mitään puhtaampaa ja kauniimpaa ei maailmassa ole kuin pieni vauva, joka perheeseen ja sukuun syntyy. Tuota pumpuliposkea ihaillaan ja hänen hoidosta välillä kiistellään. Kaikki haluavat olla suloisen lapsen lähellä. Entäpä suvun vanhat mummu ja vaari? Muistaako heitä hoivakodissa käydä tervehtimässä kuin ehkä se yksi perheen jäsen, jolla on aikaa. Tuo iäkäs hoidettava saattaa olla se avainhenkilö, joka keräsi suvullenne omaisuuden ja opetti lapsetkin työntekoon. Hän jeesi kaunista kotimaatamme riskeeraamalla oman henkensä sodissa ja oli ahkera ja toiveikas niinä vuosikymmeninä, kun muuta vaihtoehtoa elämälle ja olemassaololle ei ollut. Eikö tuon arvokkaan ikäihmisen kuuluisi saada samanlainen arvostus ja kunnioitus, kuin sen ihanan pienen suloposken, joka sukuun juuri syntyi?

 

 

 

 

 

 

 

 

+1
Maija Aallas
Helsinki

Helsinkiläinen, karjalaislähtöinen yrittäjä ja äiti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu