Asunnon vuokra nousee, samalla kun kunto heikkenee

Monet vuokralla asuvat ovat tottuneet vuosittaisiin vuokrankorotuksiin. Vuokrasopimukseen on esimerkiksi kirjattu, että ”vuokraa korotetaan vuosittain kuluttajahintaindeksin muutoksia vastaavasti, kuitenkin vähintään 2 prosenttia”. Jos Sirkka-Liisa vuokrasi elokuussa vuonna 2004 asunnon 800 euron kuukausihintaan, niin tämän vuoden elokuussa hän saattaa maksaa indeksikorotusten jälkeen asunnostaan noin 1177 euroa. Säännöllisillä vuokrankorotuksilla voidaan huolehtia siitä, etteivät vuokrat jää jälkeen yleisestä hintatason kehityksestä. Kahdenkymmenen vuoden aikana asunnon kunto on kuitenkin väistämättä heikentynyt ilman vuokranantajan kunnostustoimenpiteitä.

Asunnon kunnon heikkenemisen pitäisi mielestäni vaikuttaa vuokran suuruuteen. Vuokra on korkeimmillaan uudessa tai juuri remontoidussa asunnossa. Vuokran pitäisi vähitellen pienentyä asunnon kunnon heikentyessä. Jos asuntoa remontoidaan, niin tällöin korkeampi vuokra voi olla hyvinkin perusteltu. Jos siis asunnolla on korkea vuokra, niin asunnon pitäisi olla ainakin hyvässä kunnossa. Hinta kertoisi oikeasti laadusta.

Asunnon kunnon vähitellen heikentyessä, elinkustannusindeksin kehitys toimii koko ajan vuokraa nostavana tekijänä. Ehkä olisi hyvä, jos vuosien mittaan asunnon vuokra nousisi hyvin hitaasti tai pysyisi jotenkin ennallaan. Nyt tuntuu siltä, että yleisesti ottaen vuokria vain korotetaan tasaiseen tahtiin.

En yritäkään lähteä analysoimaan vuokramarkkinoita kokonaisuutena. Yksittäisen asunnon kohdalla asunnon omistajan maksamat vastikkeet ja monet muut maksut saa vuokralainenkin usein halutessaan tietoonsa, ellei sitten asu asuntosijoitusyhtiön omistamassa asunnossa.

Vuokrankorotusten oikeutuksesta voidaan olla montaa mieltä. Taloyhtiössä tehtävät suuret remontit eivät välttämättä vaikuta juurikaan asunnon laatutasoon, joten onko oikein maksattaa remontteja vuokraa nostamalla, vuokrasopimuksen ehtojen sen salliessa? Jos korkotason muutos nostaa lainarahalla pelaavan asunnon omistajan kuluja, niin onko reilua maksattaa kasvaneita kuluja vuokralaisella? Jos taloyhtiössä hoitovastikkeet nousevat kasvaneiden energiakulujen myötä, niin tällöin vuokrankorotukset ovat mielestäni paikallaan. Jos hoitovastikkeet nousevat ihan vain rakennuksen ikääntymisen myötä, niin voiko vuokralaiselta periä kasvaneet kulut? Eikö vuokranantajana toimivan uuden asunnon omistajan pitäisi ennemminkin laittaa rahaa säästöön koko ajan, jotta vastikkeiden korotuksia ei tarvitse laittaa vuokralaisen maksettavaksi? Vai onko tuotto aina tärkeintä?

Kaikki korotukset ovat tietysti sallittuja tehdyn vuokrasopimuksen ehtojen asettamissa raameissa. Mitä tapahtuu siinä tilanteessa, kun vuokralainen vaihtuu? Mikä on tällöin sopiva kuukausivuokra? Koska asuminen on perusoikeus, niin vuokranantajien ahneudella pitäisi olla joku raja. Toisaalta hyväntekeväisyyskin on huono vaihtoehto.

 

PS. Kuluttajahintaindeksissä asumisvuokrien painoarvo on noin 7 prosenttia. Voidaan siis jossain määrin sanoa, että vuokria korotetaan, koska vuokrat kohoavat.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu