Ketä koijataan, jos korkeakoulussa saa opintopisteitä vähäisellä työmäärällä?

Opintopisteen eteen pitäisi virallisesti tehdä 27 tuntia töitä. Kokonainen tutkinto saattaa muodostua 240 tai 360 opintopisteestä.  Mikäli opintopisteen eteen ei tarvitse käyttää lähellekään tuota edellä mainittua tuntimäärää, saattaa valmistuvalla opiskelijalla olla pahoja puutteita osaamisessa. Toisaalta osaaminen saattaa olla vajavaista, vaikka työtä olisin tehty tutkinnon vaatima määrä, jos on tehty vääriä asioita. Opiskelijat toisinaan sanovat, että he ovat oppineet kesätyöpaikoissaan ja työharjoitteluissaan paljon enemmän kuin opinahjoissaan.

Korkeakoulutetulla työvoimalla katsotaan olevan myönteisiä vaikutuksia talouden ja yhteiskunnan kehitykseen, joten Suomessa ajetaan valtiovallan ja poliitikoiden toimesta korkeakoulutettujen osuuden kasvattamista. Korkeakoulututkinnon pitäisi olla jonkinlainen tae osaamisesta ja ammattitaitoisesta työntekijästä.

Korkeakoulut saavat suuren osan rahoituksestaan valmistuvien opiskelijoiden määrän perusteella. Korkeakoulun kannattaa siis panostaa valmistuvien opiskelijoiden määrään. Kaikkien halutaan valmistuvan, vaikka osaamisessa olisikin aukkoja. Tajuavatko kaikki opettajat itsekään, miten vähän joillakin kursseilla opitaan? Enkä missään nimessä halua syyllistää kaikkia opettajia ja koko korkeakoulujärjestelmää, sillä vaihtelua on kokemukseni mukaan hyvinkin paljon.

Korkeakoulut saattavat siis tavallaan huijata rahoittavana tahona toimivaa valtiota heikkolaatuisille tutkinnoilla. Mutta samalla huijataan valtiota. Talous ja yhteiskunta eivät saakaan tarvitsemaansa ammattitaitoista työvoimaa, mikä saattaa sitten näkyä myös tuottavuudessa. Ammattialalla tarvitseekin kouluttaa enemmän väkeä heikon tuottavuuden takia. Ammattitaidottomalle mutta ”koulutetulle” työvoimalle ei ole yhteiskunnassa välttämättä mitään käyttöä.

Yritykset ja julkiset organisaatiot tarvitsevat ammattitaitoista työvoimaa. Joihin työtehtäviin palkataan suorittajat suoraan valmistuvien opiskelijoiden joukosta. Työnantajat varmasti toivovat, että valmistuvalla opiskelijalla olisi riittävä ammattitaito töiden suorittamiseen. Aina näin ei tapahdu, joten silloin he huolehtivat itse riittävään ammattitaitoon vaadittavasta koulutuksesta.

Yritystä voi olla vaikea huijata pidemmän päälle, sillä työntekijän osaamistaso kyllä selviää työtehtävien äärellä. Virherekrytoinneilta voi olla vaikea välttyä, kun korkeakoulutus ei ole välttämättä tae osaamisesta. Toisinaan käy niin, että yritys joutuu itse antamaan tarvittavan koulutuksen työtehtävistä suoriutumiseen. Uusi työntekijä onkin alkuun pelkkä kuluerä.

Joskus työtehtävien suorittamisen kannalta korkeakoulututkinto on merkityksetön. Tärkeämpää on käytännön työkokemus. Jos opiskelijoilta ei vaadita kovinkaan paljon töitä opintopisteiden eteen, niin haitta voi olla vähäinen. Tällöin herää kuitenkin kysymys koko tutkinnon tarpeellisuudesta. Valmistuvalla opiskelijalla työharjoitteluiden painoarvo voi kohota hyvinkin korkealle. Tilanne on opiskelijan kannalta aika huono, jos työharjoitteluissa ei ole päässyt kartuttamaan ammattitaitoa. Tutkintopaperista ei olekaan mitään hyötyä töiden saamisessa.

Valtiovallan taholta on ajateltu, että opiskelijalle kannattaa maksaa riittävän toimeentulon takaamiseksi Kelan opintotukea ja yleistä asumistukea. Tuki on sidottu suoritettuihin opintopisteisiin, joten vähäisellä työmäärällä suoritetut opintopisteen ovat tavallaan rahan huijaamista valtiolta. Ei tästä tosin voi syyttää opiskelijaa vaan oppilaitosta. Tosin, koronan aikana yleistyivät etänä tehtävät tentit, mikä teki mahdolliseksi tenttien suorittamisen heikommalla todellisella osaamisella.

Korkeakoulusta valmistuvan pitäisi mielestäni voida kokea ylpeyttä saavutuksestaan, varsinkin jos sen eteen on kunnolla uurastettu. Ylpeys perustuu saavutettuun ammattiosaamiseen tai osaamiseen ylipäänsä, mutta vähäisellä työmäärällä tai muuten heikkolaatuisella tutkinnolla on osaaminen todennäköisesti puutteellista. Asioiden osaaminen ja ymmärtäminen tuntuu muutenkin hyvältä ja parantaa itseluottamusta.

Voidaanko Suomessa kokea ylpeyttä siitä, että saavutetaan tavoite korkeakoulutettujen 50 prosentin osuudesta vuoteen 2030 mennessä, jos osa tutkinnoista on suoritettu vasemmalla kädellä?

Tärkeintä on osaaminen, ei korkeakoulutettujen määrä tai osuus.