Kun ajattelu lähti työstämään koronaan liittyviä vaihtoehtoiskustannuksia

Yhteiskuntarauhan kannalta olisi varmaan hyvä, jos kaikki olisivat samaa mieltä koronasta. Kansan jakautuminen kahteen leiriin voitaisiin näin välttää. Tehkäämme siis kiltisti niin kuin hallitus meitä käskee. Yhden totuuden kuunteleminen ja sen mukaan toimiminen on ihmiselle helppoa, kunhan ei ajattele liikaa ja yritä ymmärtää.

Asioiden kyseenalaistaminen on merkki terveestä ajattelusta, eikä tämän tarvitse olla merkki asioiden kieltämisestä. Ymmärrys asioista luultavasti paranee, kun on välillä vähän eri mieltä. Kun alkaa ymmärtää asioita paremmin, niin oma kanta saattaa toisinaan vaihtua. Jos ajattelun ja ymmärtämisen kehittyminen ajetaan nurkkaan, niin ihminen kytkee päälle puolustustoiminnot. Kannattaisi vain uskoa, miten asiat ovat. Kyseenalaistaja on ehkä ollut koko ajan väärässä, mutta hänen oma ymmärryksensä asioista on vain kehittynyt hitaasti.  Hän ei ole saanut pohdintojensa aika vastauksia kysymyksiinsä, vaan ajatukset on tuomittu samantien.

Kun nyt esitän muutamia laskelmia koronaan liittyen, niin en oikeastaan väitä yhtään mitään. Esitän vain karkeita arvioita kustannuksista, joita erinäisistä toimenpiteistä aiheutuu. Kun kansalainen rokotetaan kolmeen kertaan, niin tästä aiheutuu karkeasti arvioiden noin 90 euron edestä kustannuksia, sisältäen rokotteet ja rokottamiseen liittyvät työkustannukset. Miljoonan ihmisen rokottaminen maksaa siis 90 miljonaa euroa. Jos tehohoidon kustannukset ovat keskimäärin noin 40000 euroa (11 x 3500 €), niin miljoonan ihmisen rokottamisen hinnalla voidaan kustantaa keskimääräinen tehohoitojakso 2250 henkilölle. Kun tarjolla olevan tehohoidon määrä katsotaan lähes vakioksi, rahat on laitettava rokottamiseen.

Tehtyjen koronatestien määrästä oli vaikea löytää tietoa. Ehkäpä joltakin lukijalta löytyy tarkka luku, mutta testejä on luultavasti tehty noin 5,5 miljoonaa maaliskuusta 2020 lähtien. Näistä testeistä positiivisia on ollut 6,2 prosenttia. Jos yksi testi maksaa noin 150 euroa, niin voitaisiin arvioida, että testeihin on käytetty varoja yli 800 miljoonaa euroa. Tehohoitojaksoja saisi tällä summalla yli 20000 ihmiselle, mikäli tehohoitoa olisi tarjolla.

Nämä laskelmat olivat hyvin karkeita, mutta ne kertovat silti, että testaaminen ja rokottaminen ovat kalliita toimenpiteitä. Niin ovat tehohoitokin ja sairaanhoito ylipäätään. Kuten jo totesin alussa, niin en yritä tällä kirjoituksella väittää yhtään mitään. Yritin vain ymmärtää, millaisia kustannuksia syntyy koronatesteistä, rokottamisesta, ja suhteuttaa näitä tehohoidon kustannuksiin.

Taloustieteilijät puhuvat välillä vaihtoehtoiskustannuksista, joilla tarkoitetaan yhden valinnan takia toisaalla tekemättä jäänyttä asiaa. Esimerkinomaisesti voidaan ajatella, että tuhat sairaanhoitajaa voi käyttää aikansa testien ottamiseen ja rokottamiseen, tai vaihtoehtoisesti he voivat työskennellä tehohoito-osastolla. Mikäli aika käytetään testeihin ja rokottamiseen, niin tällöin he eivät voi työskennellä teho-osastolla. Kysymys kuuluukin, kumpi valinta on yhteiskunnan kannalta järkevämpi?

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu