Laiskistuisiko puoli kansaa jos asuminen olisi reilusti halvempaa?

Suomen suurissa kasvukeskuksissa asuminen on kallista. Korkean vuokran tai satojen tuhansien eurojen asuntolainan takia sadat tuhannet ihmiset on pakotettu tekemään kovasti töitä. Suomessa osa väestöstä maksaa koko aikuisikänsä takaisin asuntolainaansa. Omien unelmien toteutus saattaa siinä jäädä vain haaveeksi, kun on pakotettu tasaiseen ja korkeaan tulotasoon.

Asuntorakentamisen tuottavuus on vielä samalla tasolla kuin 40 vuotta sitten, mikä väistämättä vaikuttaa osaltaan hintatasoon. Monilla muilla aloilla tuottavuuskehitys on ollut huimaa. Toki asuntojen hintaan vaikuttavat muutkin asiat, kuten asuntojen kova kysyntä suhteessa tarjontaan, rakennusalan palkkataso, rakennusmääräykset ja tonttien hinnat.

Ihmisen perustarpeisiin kuuluvat asunto sekä juoma ja ruoka. Niihin on oltava riittävästi rahaa.  Yhteiskunnan pitäisi siis panostaa siihen, että asunto ja ruoka eivät maksa liikaa. Ruoan hinnassa ei ole EU-jäsenyyden aikana tapahtunut kovinkaan paljon muutosta, mutta asuntojen hinnoissa on tapahtunut hurjaa nousua, varsinkin suurimmissa kaupungeissa kuten Helsingissä.

Jos asuminen olisi halpaa, niin ihmisillä olisi parempi mahdollisuus valita, kuinka paljon he haluavat tehdä töitä. Yksi haluaa käyttää enemmän aikaa harrastuksiin, toinen haluaa viettää aikaa lastensa kanssa. Jotkut uskaltautuisivat tekemään sitä työtä, jossa pääsevät kunnolla toteuttamaan itseään, mutta mikä ei ehkä ole taloudellisesti niin kannattavaa. Tällä hetkellä suuri osa työn tekemisen hyödystä sataa asuntoja omistavan kapitalistiluokan, pankkien ja yritysten omistajien laariin. Työntekijät ahkeroivat työpaikoillaan, jotta voivat maksaa asumisensa, ja talouden rattaat pyörivät.

Mitä siis tapahtuisi yhteiskunnassa, jossa asuminen olisi oikeasti halpaa? Moni varmaan vähentäisi työntekoa paljonkin. Osa jatkaisi työntekoa kuten ennenkin, ja käyttäisi asumisesta säästyneet rahat matkustamiseen sekä tavaroiden ja palveluiden osatamiseen. Mielenkiintoista on myös miettiä, mitä tapahtuisi rahan kiertämiselle taloudessa, kun uutta rahaa syntyisi pienempien asuntolainojen myötä paljon vähemmän, eikä yhteiskunnan varallisuus olisi niin paljon kiinni rakennuksissa.

 

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu