Lukukausimaksuista tutkintojärjestelmän tarkasteluun

Lukukausimaksuja on jälleen ehdotettu korkeakouluopintoihin. Itse olen niitä vastaan, mutta näen järjestelmässä muita korjaustarpeita. Lukukausimaksujen sijaan olisi hyvä miettiä korkeakoulujärjestelmän tehokkuutta. Yleinen sanonta on, että vaikeinta korkeakouluopinnoissa on opintopaikan saaminen.

Suomessa opiskellaan yliopistossa automaattisesti maisterin tutkinto. Se tietysti näyttää sekä opiskelijan ansioluettelossa hyvältä, mutta vain verrattuna ammattikorkeakoulusta valmistuneeseen. Poliittiset päättäjätkin näkevät suuren maisterimäärän yhteiskunnan menestyksen ja elinvoimaisuuden edellytyksenä. Monella alalla ei olisi mitenkään välttämätöntä suorittaa maisterin tutkintoa, vaan kandidaatin tutkintokin riittäisi suurimmalle osalle, kunhan se ei ole este työllistymiselle.

Innokkaimmat ja taitavimmat voisivat hakea maisteriopintoihin. Opiskelijajoukon pienentyessä voidaan myös yliopiston puolesta panostaa enemmän opintojen laatuun. Ihan vain tenttikirjoja lukemalla tuskin saadaan aikaan parasta sivistystasoa ja ymmärrystä asioista. Tietysti on sekin mahdollisuus, että vapautuvia resursseja hyödynnetään opiskelijoiden sisäänoton kasvattamiseen, mikä ei ole kuitenkaan laadun kannalta hyvä asia.

Suomessa on näennäisesti määritelty, että kandidaatin tutkinnon suorittaminen kestää kolme vuotta ja maisterin tutkinnon viisi vuotta. Opiskelija voi kuitenkin helposti poiketa näistä suositusajoista. Esimerkiksi Englannissa kandidaatin tutkinnon kesto on kolme vuotta. Tutkinto siis tehdään kolmessa vuodessa, eikä muita vaihtoehtoja ole.

Suomessa opintoja voi tehdä omaan tahtiin ja valita tutkintoon itseä kiinnostavia sivuaineita ja lisäopintoja ilman suurempia rajoituksia. Opiskelijan kannalta tämä on hieno asia, kun voi opiskella kaikenlaista mielenkiintoista, varsinkin kun kaiken voi tehdä täysin ilmaiseksi. Yhteiskunnalle tulee kalliiksi, jos opintoja suoritetaan satoja opintopisteitä yli vähimmäisvaatimusten. Niiden mielestä, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa, rajaton suoritusoikeus ei vaikuta niin mukavalta. Toiset opiskelevat meidänkin puolesta. Osaamisen jakaminen useammalle yksilölle olisi yhteiskunnankin kannalta hyvä asia.  Avointen yliopistojen opintotarjontaa voidaan kuitenkin hyödyntää tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Suomeen on jo kauan aikaa sitten pesiytynyt käytäntö, että samanaikaisesti voi suorittaa useampaa yliopistotutkintoa. Eihän kukaan oikeasti pysty täysipainoisesti suorittamaan samanaikaisesti kahta tutkintoa. Tai jos siihen pystyy, niin kyse on aika pitkälle suorittamisesta ja opintopisteiden kartuttamisesta. Suomessa maisterin tutkinto ei yleensäkään ole välttämättä osoitus syvällisestä osaamisesta. Lisäksi tämä kirjoilla oleminen kahdessa yliopistossa samanaikaisesti tarkoittaa, että joltakin toiselta viedään pois mahdollisuus yliopisto-opintoihin.

Elinikäinen oppiminen on työelämään liittyvä tosiasia. Vaikka kuinka suorittaisi opintoja tutkintoa suorittaessa, niin opiskelua silti riittää jatkuvasti myös työelämässä. Työelämässä karttuvassa osaamisessa on myös se hyvä puoli, että osaaminen tulee välittömästi käyttöön. Varsinaisissa yliopisto-opinnoissa opituista asioista osaa ei välttämättä koskaan työssä tarvitse mihinkään, vaikka opinnot toki kartuttavatkin yksilön inhimillistä pääomaa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu