Maahanmuuttajille lisäopetusta suomen kielessä pakkoruotsin sijaan

Suomalaisessa peruskoulussa kaikki opiskelevat kaikkea, vaikka lapset ja nuoret muodostavat hyvin heterogeenisen ryhmän. Maahanmuuttajataustaiset aloittavat ruotsin kielen opiskelun kuudennella luokalla niin kuin kaikki muutkin. Osa heistä on ollut Suomessa vasta muutaman vuoden, joten suomen kielen taidotkin saattavat olla hyvin heikot. Ruotsin kielen opiskelu voi hyvinkin motivoida heitä vielä paljon vähemmän kuin kantasuomalaisia. Liekö kielen oppiminen edes mahdollista, jos suomen kielestäkään ei ymmärrä hirveän paljon.

Suomeen muuttavien olisi tärkeintä oppia kunnolla puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan suomen kieltä. Käytännössä he kuitenkin saavat saman verran opetusta suomen kielessä kuin kaikki muutkin, osaamisen taso toki kuitenkin huomioiden. Aikaa tuhraantuu paljon ruotsin kielen tunneilla, ja lopulta ei välttämättä kuitenkaan opita juuri mitään.

Ehdotankin, että maahanmuuttajataustaisille myönnetään vapautus ruotsin kielen opiskelusta. Vapautuneet tunnit käytetään suomen kielen opiskeluun. Ruotsin kielen osaamattomuudesta ei välttämättä ole mitään haittaa, mutta heikosta suomen kielen taidosta ei ole muuta kuin pelkkää haittaa.

Tälläkin hetkellä ruotsin kielen opiskelusta annetaan vapautuksia koulutuksen eri asteilla. Kunnilla ja kouluilla on omia käytäntöjä. En puutu tässä kirjoituksessa vapautuksen syihin, mutta tasa-arvo tuskin toteutuu kunnolla vapautuspäätösten kohdalla. Totean vain, että tärkeintä olisi, että nuorella on hyvä suomen kielen taito, jolla kykenee selviytymään elämässä ja opiskelussa. Siis lisää suomen kieltä lukujärjestykseen, ruotsi pois.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu