Mitäs jos liikenteen kohina kuulostaisi hyttysen ininältä?
Jos liikenteen kohina oikeasti kuulostaisi samanlaiselta kuin hyttysen ininä, niin ihmiskunta olisi varmasti hulluuden partaalla. Hyttynen aloittaa lennon ja pienen olennon siipien kahina aiheuttaa alle 30 desibelin tason äänen. Desibeleillä ei ole merkitystä, kun on kyse hyttysestä. Pienen pieni hyttynen vie kaiken huomion.
Suurilla kaupunkialueilla, kuten esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, tieliikenteen kohina ulottuu hyvin laajalle. Monet ovat niin tottuneet liikenteen kohinaan, etteivät kiinnitä siihen mitään huomiota. Joissakin paikoissa tämä kohina on ohimenevää ja kuultavissa ainoastaan auton ajaessa ohi. Aamuyöstä ulos eksyvä saattaa huomata, että ympäristö on erilainen. Jotain puuttuu.
Pääkaupunkiseudun yhä kasvaessa liikenteen kohina ulottuu yhä laajemmalla alueelle. Ympäristö saattaa olla hyvin vehreää mutta silti liikenteen kohinan saastuttamaa. Onni on, jos liikenteen kohinan osaa jättää kokonaan huomioimatta. Eihän se silloin ole edes melua, joka määritelmällisesti on häiritseväksi koettua ääntä. Kun liikenteestä aiheutuvat äänet alkavat nousta riittävän korkealle, niin onkin kyse kohinan sijaan liikenteen aiheuttamasta melusta. Melussa desibelilukematkin ovat tietysti korkeammat. Toisaalta mittauksista saadut keskiäänitasot saattavat toisinaan olla matalat ja vain hetkittäin desibelilukemat nousevat, kun esimerkiksi rekka tai mopo ohittaa mittauspaikan.
Monet arvostavat asuinpaikassaan luonnonrauhaa ja liikenteen kohinan poissaoloa. Sieltä luonnonrauhasta pitää kuitenkin ainakin toisinaan päästä töihin, harrastuksiin ja palvelujen äärelle. Matkat tehdään hyvin usein henkilöautolla. Mitä enemmän on luonnonrauhaa, niin sitä pidemmät ovat usein ajomatkat ja siten aiheutettu meteli. Mitä enemmän luonnonrauhaa on omassa asuinpaikassa, niin sitä enemmän ihminen tuhoaa luonnonrauhaa muilta, noin karkeasti.
Tieliikenne on välttämätöntä kaupunkien toiminnalle. Silti pitäisi yrittää miettiä ratkaisuja liikenteen aiheuttaman kohinan ja melun vähentämiseksi. Jos asuu vilkkaan pääväylän varrella, niin melun haittavaikutukset on helppo todentaa. Silloin kun liikenteestä aiheutuu tasaista taustakohinaa, niin melusta aiheutuvien haittojen analysointi on huomattavasti vaikeampaa.
Suomessa on noin puoli miljoonaa kesämökkiä. Luonto saattaa olla siellä varsin samankaltaista kuin kaupungissa. Jotain kuitenkin puuttuu. Tilalle saattaa tulla jotain paljon hirveämpää.
Juu. Hiljaista huutoa ei enää niin erottaisi.
Ilmoita asiaton viesti
Kun sähköautot lanseerattiin markkinoille, kauhisteltiin niiden äänettömyyttä ja sen aiheuttamaa vaaraa. Nyt mittauksissa on todettu, että sellaisen ohiajon aiheuttama äänenpaine saattaa ylittää jopa polttomoottorin vastaavan.
Ihminen tulee hulluksi äänettömässä tilassa.
Ainakin näin väitetään, että jos ihminen joutuu olemaan absoluuttisen äänettömässä tilassa, niin tuntikin on jo liikaa, koska ihmisen oma elimistö itsessään aiheuttaa jo niin kovan metelin, ettei sitä kestä.
Ilmoita asiaton viesti
Sähköauton äänenpaine tuskin on suurempi, jos vertaat saman auton sähkö- ja polttisversioita. Mutta samalla toki on niin, että moottoritienopeutta ajavasta autosta ei voi korvakuulemalla sanoa, onko siinä edes moottori käynnissä. Sähköauton hiljaisuus on etu kaupunkiliikenteessä, jossa ajetaan hitaasti jalankulkijoiden keskellä.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan tuossakin perää, että ihminen tulee hulluksi äänettömässä tilassa, mutta silloin taitaa olla kyse laboratorio-olosuhteista, kuten artikkelista napatusta lainauksesta selviää kommentin lopussa. Nykymaailman todellinen ongelma lienee kuitenkin jatkuva ärsyketulva, joka osittain muodostuu kaikenlaisista äänistä, liikenteen kohina ja melu mukaan lukien.
———————————————————————————————–
Hiljaisuus voi siis olla jopa ylellistä, mutta silläkin on rajansa: täydellinen äänettömyys on ihmiselle sietämätöntä. Sen voi kokea laboratorio-oloissa. Kaiuttomassa tilassa sydämen syke, keuhkojen tuulahdus ja vatsan ruplutus valtaavat kuuloaistin. Kuulijasta tulee ääni.
Maailman hiljaisimmaksi mitattu paikka oli vuoteen 2015 asti Orfieldin laboratorion kaiuton huone Minnesotassa. Kun keskivertomakuuhuoneessa desibelejä on noin 30, Orfieldissa kaiuttoman tilan äänenvoimakkuudeksi mitattiin -9 desibeliä. (Desibeli on suhteellinen suure, jonka nollapiste on valittu edustamaan hiljaisinta kuultavissa olevaa ääntä. Miinusdesibelit kuvaavat tilannetta, jossa taustamelun määrä on niin pieni, että se jää kuulokynnyksen alapuolelle.)
Kaiutonta kammaria käytetään testaamaan tuotteiden äänenvoimakkuutta ja -laatua, mutta maallikotkin voivat varata ajan lyhyelle, valvotulle vierailulle. Useimmat poistuvat hyvissä ajoin ennen 45 minuutin markkeeraamaa ennätysaikaa, jonka eräs toimittaja vietti kopissa. Ihmiset eivät yksinkertaisesti kestä kehonsa aavemaista sointia.
Lähde: https://www.veikkaus.fi/fi/x/hiljaisuus
Ilmoita asiaton viesti
Ihminen tulee hulluksi äänettömässä tilassa. … jos ihminen joutuu olemaan absoluuttisen äänettömässä tilassa, …
Voisi aavistella, että näitä kun sovelletaan, tietävämpi ja tajuavampi vertaisi sovelluksia siihen, kun kallonporauksella hoidettaisin erilaisia terveystoimia, aina kihdistä syöpään ja pääsärkyyn.
Tuo lähtökohta näissä rakenteluissa tullut mieleen, ja syytä ilmaista, että odotukset ovat jotekin kohtuudessa.
Luonnon äänet on yhtä huojennusta. Siellä tosiaan kahisee, kaikuu, jne, joten menee sinfoniaa, erikoisen oloisia taukoja, jne.
Oleellisinta voi olla ankkuroituminen äänen kautta ympäristöön. Kyse on vähän kuin voimaantuminen.
Äänen irroittava vaikutus toisaalla, voisi olla voimaantumisen vastakohtaa. Tarkoittaa varautumisellisuutta, kun kytkentäkatoa, vaikka toisaalta tapahtumia on reagoitavana aivan toisella tapaa, ja hyvin erilaisena.
Rakentaminen tällä alueella, on systeemisen vaarallista touhua. Tätä ei ole tapana kertoa näin. Aiheesta tiedetään tosiaan vähän, ja arvelu on ehdotonta, tällaisissa tilanteissa, jos tuntemuksia ei oikein osaa eritellä.
Kerran menin luontoon, ja kuulaassa yössä ääni kantoi niin hyvin, että liikenne täytti äänimaailman. Totesin mielessäni, että ei ole kaukana sairaudentilasta.
Ilmoita asiaton viesti
Formula E:tä ei viitsi seurata enää ollenkaan, kun inisevät eivätkä ärjy kuin oikeat bensa-Formulat.
Ilmoita asiaton viesti