Mopoilijoiden kahdeksan kuukauden vankeus alkaa vähitellen päättyä

Mopojen ja kevytmoottoripyörien pärinä katoaa aina syksyllä ja palaa yhtä varmasti jälleen keväällä.  Lymyilevätkö alaikäiset mopoilijat koko talviajan kodeissaan, ja kevätsään alkaessa lämmittää alkaa jälleen liike. Mopolla kuljetaan kai kouluun, harrastuksiin, kavereiden luo ja ihan vain ajellaan ympäriinsä. Mutta mihin näitä kulkuvälineitä oikeasti tarvitaan, kun yli puolet vuodesta selvitään ilmankin?

Mikäli mopoa oikeasti tarvitaan, niin asuinpaikan valinta on mennyt pahasti pieleen. Vanhemmat ovat halunneet muuttaa paikkaan, joka on kaukana kaikesta. Ilman mopoa eletään kuin vankeudessa, tai ainakin vanhempien kuljetusten armoilla.

Kovin moni aikuinen tuskin kaipaa mopojen pärinää talven aikana, mutta loppujen lopuksi lähes kaikki liikenteen melu aiheutuu autoista ja sitä raskaammasta kalustosta. Tämä melu on kuitenkin tasoltaan tasaisempaa. Meluun ei välttämättä edes kiinnitä huomiota, paitsi sitten kun siihen alkaa kiinnittämään huomiota, ja tajuaa, ettei sitä pääse kunnolla karkuun oikein missään.

Pääkaupunkiseudullakin voi olla vaikea selvitä ilman autoa, jos pitää päästä töihin, harrastuksiin, ostoksille ja eri kohteisiin. Kuitenkin sitä oletetaan, että lapset ja nuoret, ajokortittomat nuoret ja vanhat ja perheen ilman autoa jäävät osapuolet selviävät ihan hyvin ilman autoa. Ovatkohan yhteiskunnan rakentaminen ja kaavoitus menneet pahasti pieleen, kun osa ihmisistä elää tietyssä mielessä kuin vankeudesssa?

Mitä jos kaikki voisivat liikkua robottiautoilla iästä riippumatta? Kaikki pääsevät sinne minne haluavat. Hieman toisella tavalla rakennetussa yhteiskunnassa suurin osa ihmisistä ei vain tarvitsisi kaupunkialueilla autoa juuri mihinkään. Tämä olisi vain hyvä asia, sillä harva oikeasti nauttii istumisesta autossa. Mitä säännöllisemmiksi ja pidemmiksi matkat käyvät, niin sitä hitaammin aika kuluu.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu