Peruskoulun väheksytty ihmeaine
Rakennusala työllistää Suomessa lähemmäs 200 tuhatta ihmistä ja tämän lisäksi rakennustuoteteollisuus työllistää noin 80 tuhatta ihmistä. Jos kiinteistönhoitokin lasketaan osaksi rakennusalaa, niin ala työllistää yli puoli miljoonaa ihmistä. Elämme rakennetussa ympäristössä, joka koostuu kaikista ihmisen rakentamista asioista kuten rakennuksista ja infrastruktuurista. Lisäksi kodeissamme on aina vain enemmän erilaisia teknisiä laitteita. Autojen parissakin työskentelee kymmeniä tuhansia. Tietotekniikkaa hyödynnetään aina vain laajemmin. Elämää helpottaa, jos ymmärtää tekniikasta edes jotain.
Ihan kokonaan kaiken yllä olevan merkitystä ei ole unohdettu, sillä peruskoulussa on oppiaine nimeltään käsityö, jossa käsitellään kovia ja pehmeitä materiaaleja. Nykyään ei siis virallisesti puhuta teknisestä tai tekstiilityöstä. Käsityötä on pääosin kaksi oppituntia viikossa seitsemännen luokan loppuun asti. Noin puolet tunneista käytetään kovien materiaalien parissa eli teknistä työtä opiskellessa. Toisin sanoen teknistä työtä on keskimäärin 1 tunti viikossa. Yleensä kuitenkin teknistä työtä tai kovien materiaalien käsityötä on kaksi tuntia viikossa joko syys- tai kevätlukukaudella. Kaksi oppituntia tarkoittaa 90 minuuttia, mutta on selvää, ettei koko aikaa työskennellä tehokkaasti.
Opetussuunnitelman perusteella käsityön opetuksen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan. Oppilaan pitäisi pystyä suunnittelemaan ja valmistamaan tuote ja arvioimaan omaa käsityöprosessia. Kuulostaa hienolta, mutta ensin pitäisi osata erilaisia työskentelytekniikoita erilaisten materiaalien kanssa. Näiden materiaalien ominaisuuksiakin pitäisi ymmärtää jossain määrin, jotta voisi tehdä kaiken itse suunnittelusta lähtien.
Oppilaat saattavat käyttää nimitystä puukässä. Se kuvaakin hyvin teknistä työtä. Käytettävänä materiaalina on hyvin usein puu. Maailman käytetyin rakennusaine on kuitenkin betoni. Rakentamisessa käytetään myös muun muassa kiveä, lasia, muovia ja metallia. Erilaisia rakentamisessa käytettäviä tuotteita on tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia. Sähkö kulkee kaikkialla ympärillämme ja erilaisia teknisiä laitteita on aina vain enemmän. Opetussuunnitelma ei sinänsä rajaa eri materiaalien ja tekniikoiden käyttömahdollisuuksia, mutta käytännössä keskitytään puuhun.
Teknisen työn opettaminen on haastavaa. Helpointa opettaminen on silloin, kun ei aseta kovin kunnianhimoisia tavoitteita, sillä aikaa ja samalla voimia saattaa usein kulua jo ryhmänhallinnan kanssa. Oppilaiden mielestä kaverin kanssa jutustelu tai epämääräinen haahuilu luokassa saattaa olla paljon mukavampaa kuin varsinaiseen työskentelyyn keskittyminen. Opettajakin voi auttaa vain yhtä oppilasta kerrallaan. Opettajan on myös kaikissa tilanteissa huolehdittava työturvallisuudesta.
Opettajien omassa aineosaamisessa on paljon vaihtelua. Teknisessä työssä on onneksi toisinaan opettajana aineenopettaja, jolla aineenhallinta on korkeammalla tasolla. Monesti opettajana on kuitenkin luokanopettaja, jolla saattaa olla osaamisessa merkittäviä puutteita muodollisesta pätevyydestä huolimatta. Opettaja voi kuitenkin kehittää omaa osaamistaan, jos siihen annetaan mahdollisuudet. Ei se puun sahaamisen opettaminenkaan ole ihan yksinkertainen asia. Tekninen työ on vain yksinkertaisesti haastava aine opetettavaksi, ja sen lisäksi pitää hallita kymmenkunta muutakin ainetta.
Suomalaisessa yhteiskunnassa tarvitaan paljon teknistä osaamista, sillä työllistäähän rakennusala suoraan tai epäsuorasti joka viidennen suomalaisen. Lisäksi käytämme erilaisia teknisiä laitteita, joiden toiminnasta olisi hyvä ymmärtää jotakin. Jo asuminen omakoti- tai kerrostalossa edellyttää jossain määrin teknistä osaamista. Mediassa kovasti esillä ollut koodauksen opettaminen ei kanna kovinkaan pitkälle, vaikka on siitä toki hyötyäkin.
Teknistä työtä väheksytään päättäjien taholta sikäli, että keskimäärin tunti viikossa ei riitä mihinkään. Eivätkä ainetta opettavat, usein luokanopettajat, välttämättä osoita suurta arvostusta oppiainetta kohtaan. Heidän oma osaaminen ei välttämättä riitä parempaan, mutta ehkei heitä silti kannata alkaa syyllistämään. Vähäinen tuntimäärä, opettajien oma osaaminen ja tietysti motivaatio aineen opettamiseen saattavat aiheuttaa sen, ettei oppilaitakaan kiinnosta. Toisaalta jo meluisa ja rauhaton työympäristö tekee monille työskentelystä vaikeaa ja epämiellyttävää. Ilman keskittymistä ja aherrusta tuskin kuitenkaan oppii kovinkaan paljon. Osaa oppilaista voi olla vaikea saada kiinnostumaan, saati sitten keskittymään vähän pidempiä aikoja. Laadukas tekeminen vaatii aikaa ja keskittymistä. Jos keskittyy kunnolla tekemiseen, niin esimerkiksi juttelu kaverin kanssa ei ole tällöin mahdollista. Opettajana toimiessani huomasin, ettei oppilaita välttämättä kiinnostanut viedä omia töitään kotiin, jos ne edes valmistuivat. Olivatko tehtävät työt sellaisia, jotka eivät motivoineet oppilasta? Oliko syy opettajassa vai oppilaassa?
Tekninen työ saattaa parhaimmillaan olla todellinen ihmeaine. Jo opetussuunnitelmassa mainitaan seuraavaa:
Tätä se tietysti on parhaimmillaan. Lisäksi ymmärrystä rakennetusta ympäristöstä ja teknisestä maailmasta voidaan kehittää opetuksen avulla. Työskentelyssä tulee harjoiteltua matematiikan peruslaskutoimituksia ja mittaamista. Fysiikkaan liittyvien ilmiöiden käsittely onnistuu teknisen työn opetuksen lomassa, jos siihen vain olisi riittävästi aikaa. Koska teknisessä työssä käsitellään erilaisia aineita, on opetukseen mahdollista liittää myös kemiaa. Erilaisten sanallisten ohjeiden ymmärtämiseen tarvitaan lukutaitoa. Kaikkea ei kannata kirjoittaa auki, joten yksinkertaisten teknisten piirustusten lukutaito on tärkeä taito. Silloin osaa edes koota Ikean huonekaluja. Kuvataidetta ja sen sisällä arkkitehtuuria on toisinaan mahdollista käsitellä osana teknistä työtä. On myös syytä muistaa, että ihmisen historiassa tekniikalla on hyvin merkittävä rooli. Mahdollisuuksia on opetuksessa hyvin moneen.
Pieni välihuomio. Opetussuunnitelman tullessa voimaan teknistä työtä haluttiin parittaa tekstiilityön kanssa niin, että samassa työssä oli jotain kovaa ja jotain pehmeää. Montako tuotetta keksit, joissa on jotain puusta (kovaa) ja jotain kankaasta tai langasta (pehmeää)? Sohvaa ja nojatuolia ei saa laskea mukaan listaan, sillä niitä ei ole mahdollista valmistaa teknisen työn tunneilla.
Suomalainen peruskoulu on perusluonteeltaan varsin teoriapainotteinen, sillä perusopetuksella on yleissivistävä tehtävä. Opetuksen tehtävänä on myös edistää lasten tervettä kasvua ja kehitystä. Tärkeää on siis, että opetuksessa on myös käytännönläheisempää musiikkia, liikuntaa, kuvataidetta ja tässä tekstissä käsiteltyä käsityötä. En halua tässä alkaa arvottamaan eri aineiden tärkeyttä. Koulussa opiskellaan lähtökohtaisesti elämää varten, ei työelämää varten. Teknisen työn opetuksen soisi silti olevan tärkeämmässä asemassa.
Rakennusala ei tule Suomesta mihinkään häviämään, vaikka tällä hetkellä meneekin vähän heikommin. Rakennusalalla oman työn arvostus ei aina ole kovin hyvää, mutta eipä ole usein teknisen työn tunneillakaan. Rakennettua ympäristöä, erilaisia laitteita ja tekniikkaa olisi syytä ymmärtää jonkin verran. Kaikkea ei voi laskea koulun vastuulle, ja onneksi monet saavat vanhemmiltaan tärkeää oppia. Monia asioita voi oppia ihan tavallista arkea eläessä ja netistä löytyy paljon tietoa.
Mielestäni teknistä työtä pitäisi silti olla koulussa enemmän kuin tuo yksi tunti viikossa (pois lukien valinnaiset tunnit). Kädentaitoja tarvitaan jatkossakin. Miten ihmeessä nuoret kiinnostuvat kädentaitoja vaativista töistä, varsinkin jos tekninen työ on jätetty kevyeksi täyteaineeksi, johon ei juurikaan panosteta? Vai annammeko tehtävät ulkomaisille osaajille ja keskitymme ruudun, näppäimistön tai hiiren näpyttelyyn?
Jätin tarkoituksella opetussuunnitelman käsittelyn melko vähälle, sillä sen perusteella tekninen työ voi olla vähän mitä tahansa. Opetussuunnitelmaa ja sen mukaisesti opetuksessa käytettäviä teknisen työn työtapoja kun voi jokainen tulkita niin monin eri tavoin. Itse tarkastelin tässä kirjoituksessa pääosin perusopetuksen opetussuunnitelman valtakunnallisia perusteita, jonka perusteella jokainen kunta laatii oman opetussuunnitelmansa, ja ehkä vielä kunnan sisällä koulu omansa. Se on kuitenkin varmaa, että yksi oppitunti (<45 min) ei riitä mihinkään.
Iso ongelma on se, että nykyään on entistä enemmän niitä oppilaita, joilla ei ole koulun ulkopuolella mitään mahdollisuutta käyttää työkaluja ja tehdä itse, kun välineitä ei ole kotona eikä vanhempi osaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kaupungistumisen seurauksia kai. Siksi pitäisikin panostaa entistä enemmän teknisen työn opetukseen. Teknisen työn kerhoja vaikuttaisi nopean googlailun perusteella olevan joissakin kouluissa, mutta näihin osallistuvat ne kaikista innostuneimmat.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, joskus ihan pahaa tekee, kun näkee ihan hirveitä kytöstyksiä. Toisaalta yhä on tekijämiehiä, jotka saavat jotakin aikaan, erityisesti kunnia mopoja rakentaville jonneille.
Ilmoita asiaton viesti
Jos mopojen jälkeen jatkaa autojen parissa, niin töiden saamisessa ei pitäisi olla ongelmia, jos jaksaa siinä ohella vähän kouluttautuakin. Tosin, ei taida automekaanikkona päästä ihan helpolla, kun pitäisi osata korjata erimerkkisiä ja eri-ikäisiä autoja. Autojen sähköistyminen ja jatkuvasti kasvava tietotekniikan määrä tuovat lisää haasteita työhön.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän se menee joka asiassa. Jos ei ole innostusta, on turha pakottaa. Aina pitäisi olla jokin motiivi sille, mitä haluaa saada aikaiseksi.
Kuten täälläkin jossain kerroin, rakensimme naapurin pojan kanssa säkökitarat kesälomalla, koulun käsityöluokassa, mihin opettaja antoi luvan ja avaimen hetkeäkään miettimättä. En tiedä millaisen riskin hän otti, jos jotain ikävää olisi tapahtunut. Itse olin silloin 15 v.
Hyvin kuitenkin kaikki sujui ja kitarat syntyivät sitä mukaa, kuin saimme pennejä kokoon osien hankkimiseksi. Elektroniikkapuoli rakennettiin sitten kotioloissa, maalla kun asuttiin, tilaa oli omakotitaloissa. Tämä siis 60-luvulta.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä muuten on täysin totta.
Omalta kohdaltani kyllä sen olen huomannut.
Näin jo eläkemiehenä; lapsuudessani koulussa opetettiin kaikenlaista teknistä työtä, myöhemmin vanhanajan oppikoulussa sitten jatkoa mutta tyyli kuitenkin sama.
Näin aikuisena oli sitten työkalujen käsittelytaitoa, materiaalista valmistamista ja viimeistelyä.
Perheemme nuorilla ei sitten oikein ollut enää esim työkalujen käsiottelytaitoa ja mistäs heidän lapsensa sen sitten saisivatkaan.
Näiden tietoteknisten vimpaimien käyttö kyllä kaikkein nuorimmillekkin on selkeää; meitäkin opettamaan pyrkivät ja joskus ehkä syytäkin olisi.
Näin se maailma menee; hyödyksemme … ehkä.
Ilmoita asiaton viesti
Käsillä tekeminen kehittää myös aivoja. Tämä seikka usein unohtuu.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä esimerkki; puukko. Kun olin lapsi, puukko oli ihan normaali arkiväline ja sillä tehtiin ja opittiin pitämään kunnossakin se; siis terottamaan.
Ällistyksekseni tässä pari vuotta sitten eräs tuttavani tuli kerran luokseni ja varovasti kysäisi; teroittaisitko puukkoni kun en osaa.
Ihan selvästi hölmistyneenä otin kuitenkin välineeni ja aluksi kysäisin; teräväksi vaiko purevaksi.
Kaveri, aikamies, jäi suu auki; niin siis, että mitä?
No viimein vastasin, kalamies tarvii purevan puukon, kirvesmies vuolevan. Taas mies jäi suu auki.
Minulle selviä asioita … mutta, pureva puukko, lievästi hiuksen hienosti sahalaitainen, tarvittaessa oikaistaan puikolla. Purevaa puukkoa, veistä, tarvitsee kalamies, lihamies jne.
Terävä; ensin purevaksi, sitten hiomalla sileäksi ja teränsuu teräväksi, viimeistellen nahkasuikaleeseen hiomalla ja hiomatahnaa käyttämällä. Terävää puukkoa tarvitsee timpuri, metsuri, koristepuuseppä jne.
Siinähän tuo.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsille kannattaa ostaa Legoja. Varsinkin Lego Technic-sarjan Legot ovat hyvinkin kehittäviä ja auttavat lasta ymmärtämään, miten monet tekniset laitteet toimivat. Kyse on toki rahasta; Legot ovat kalliita. Ne ovat kuitenkin yksi keino saada lapsi kiinnostumaan jostain muustakin kuin Playstationista ja samalla kehittävät silmän ja käden taitoja.
Ilmoita asiaton viesti