Rauhattomuutta ympäristöön pakkomielteisellä parvekkeiden rakentamisella

Parveke on selvitysten mukaan suomalaisille tärkeä asumisviihtyvyyteen vaikuttava seikka. Parvekkeen pitää olla tilava ja lasitettu, jotta siellä voidaan tehdä asioita ja viettää aikaa. Parvekkeiden sisustamiseen käytetään aikaa ja varoja. Minusta vain tuntuu, ettei suurin osa ihmisistä lopulta vietä kovinkaan paljon aikaa parvekkeella. Aika harvoin näkee ihmisiä parvekkeella, ainakaan kuvan kaltaisissa akvaarioissa. En toisaalta näe vanhempien rakennusten parvekkeen etuseinän taakse. Ehkä siellä nautiskellaan katseilta piilossa.

Parvekkeiden rakentaminen aina maksaa, joten on jossain määrin kyseenalaista rakentaa niitä pääosin ihan vain koristeeksi. Parvekkeella saattaa olla neliöitä enemmän kuin puolet asunnon neliöistä. Parvekkeesta ei koskaan makseta erikseen, joten harvat tietävät niiden rakentamisen kustannuksia. Jossain vaiheessa rakennuksen elinkaarta tulee eteen myös usein hintava parvekeremontti.

Me ihmiset emme välttämättä toimi mitenkään rationaalisesti. Teemme päätöksiä, jotka eivät välttämättä ole kovinkaan järkeviä. Vaikka parveketta ei käytettäisikään kovinkaan paljon, niin se pitää silti olla. Monet eivät halua asuntoa ilman parveketta. Niinpä parveke rakennetaan usein pieneen yksiöönkin. Ja pieniä yksiöitä ja kaksioita rakennettiin oikein urakalla vielä pari vuotta sitten.

Jos rakennuksessa on paljon pieniä asuntoja, niin parvekkeitakin on suuri määrä. Ja parvekkeiden pitää olla myös tilavia, joten koko julkisivu (ainakin yhteen suuntaan) on pelkkää parveketta, kuten kuvassa. Jokainen sisustaa parvekkeensa omalla tavallaan, minkä seurauksena julkisivuista tulee rauhattomia. Mielestäni lasinen julkisivu ei muutenkaan ole mitenkään erityisen kaunis.

Seuraavaan puoleen vuoteen parvekkeita ei käytetä sitäkään vähää. Jos ulkona on kylmä, niin kylmä on parvekkeellakin. Vain tupakoiden sytyttelijät käyvät säännöllisesti piipahtamassa parvekkeella. Ehkä siis parvekkeita pitäisi rakentaa vähän harkitummin, eikä paisuttaa niitä tarpeettoman suuriksi. Jos asukas tietäisi parvekkeen osuuden asunnon hinnassa, niin ehkä asiaa tulisi mietittyä vähän enemmän.

Pääsyynä tämän blogin kirjoittamiseen oli kuitenkin se, että pelkkää parveketta olevat julkisivut ovat mielestäni hyvin rauhattomia ja rumia. Vai lepääkö mieli maisemassa, joka on kuin kuvassa?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu