Ahvenanmaasta syytä pitää kiinni lähiaikoina

Pieni uutinen Ruotsista mutta voi olla merkittävä Ahvenanmaan kannalta. Venäjä on juuri siirtänyt Itämerelle kolme raskasta maihinnousualusta.

Muun muassa päivän Aftonbladet kertoi että viime yönä Venäjän pohjoisesta laivastosta siirtyi Tanskansalmien kautta Itämerelle kolme raskaan luokan maihinnousualusta. Puolustushallinnon levittämien kuvien ja videoiden perusteella mediassa asiantuntijat päättelivät että kyse on kahdesta Ropucha-luokan ja yhdestä Ivan Gren -luokan aluksesta. Videoiden perusteella itse olin  havaitsevinani että Ivan Gren seilasi vajaakuormalla mutta pari muuta näytti kulkevan raskaassa lastissa. Tällä toimenpiteellä Venäjä yllättäen lähes tuplaa maihinnousukapasiteettinsa Itämerellä. Kysymys kuuluu, miksi juuri nyt?

Ruotsissa ollaan jo valveilla ja Gotlannissa olevat sotilaat tarkkailevat jatkossa ns. tärkeitä kohteita. Kun Venäjällä on osattu harhautusoperaatiot kautta aikojen, Ukrainan lisäksi on syytä suunnata katseita Ahvenanmaalle.

Venäjällä on jo nyt uutisoitu laajasti että neuvottelut lännen kanssa ovat epäonnistuneet ja että Venäjän pitää ryhtyä toimenpiteisiin uhkan eliminoimiseksi. Suomessa esitetyistä suomettuneiden höpöhöpöistä huolimatta, Venäjä ei hyväksy Suomen ja Ruotsin Nato-suunnitelmia. Gotlantia vartioidaan tällä hetkellä tiukasti, mitä kuuluu Ahvenanmaalle?

+11
majuripasi
Hamina

Laskuvarjojoukkueen johtajakoulutuksen saanut, armeijassa ja poliisissa palvellut, vuodesta 2006 lakimiehenä toiminut yrittäjä, nykyisin myös sijoittaja. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat, eikä kuten niiden pitäisi olla. Asiantuntijat, faktat ja todennäköisyydet ratkaisevat, älämölö, tunteet ja hyvä fiilis harvemmin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu