Puolan ihmiskauppaongelma on myös Suomen ongelma

Lukasenkoa voi perustellusti pitää typeränä poliitikkona ja pidän pienenä ihmeenä, miksi Puola viitsii sietää Valko-Venäjän toimia.

Melko harva lähtee haastamaan EU:n tasoista vastustajaa täysin ilman muskeleita. Lukasenkolla ei ole älliä mutta ei myöskään sen enempää muskeleita ja silti hän on yrittämässä. Hyvä osoitus siitä, että jotain yläkerrasta puuttuu.

Ihmettelen miksi Puolassa ei ole otettu Lukasenkoa ja hänen hallintoaan rikostutkinnan kohteeksi. Lukasenkoa porukoineen voi epäillä törkeästä rikoksesta, eli rikoksesta ihmisyyttä vastaan, mikä säännös löytynee jokaisen itseään kunnioittavan maan rikoslaista. Kukaan ei ole kansainvälisten törkeimpien rikosten yläpuolella, ei myöskään Valko-Venäjän johto. Jos Puola ei saa asiaansa käsittelyyn kansainväliseen rikostuomioistuimeen, se voi huoletta tutkia rikoksen oman maansa lain perusteella ja etsintäkuuluttaa Lukasenkon kansainvälisesti törkeästä rikoksesta epäiltynä.

EU voisi, jos se haluaisi, panna Valko-Venäjän polvilleen nopeassa tahdissa. EU:n jäsenvaltiot voivat katkaista kaiken viennin maahan ja erityisesti tuonnin Valko-Venäjältä, mikä olisi karmea taloudellinen isku maalle. Vielä kovempi isku olisi pysäyttää EU-maiden investoinnit maahan.

Valko-Venäjä voitaisiin sulkea kansainvälisestä Swift-maksujärjestelmästä mikä aiheuttaisi talouden ulkomaan maksuliikenteen pysähtymisen. Keinoa pelkää edelleen hysteerisesti jopa Venäjä, jolle sitä väläytettiin Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen. Hyökkäys pysähtyi eikä sen jälkeen ole asiaan palattu. Valko-Venäjän kohdalla keino iskisi heti ja lujaa ja se osoittaisi EU:n uuden kovan linjan myös Venäjälle jatkoa ajatellen.

On selvää että Valko-Venäjä toimii ihmiskaupassa Venäjän oppien mukaisesti. Suomihan joutui Venäjän vastaavanlaisen hybridi-iskun kohteeksi vain muutamia vuosia sitten. Nyt Suomi on siis tilanteessa missä se joutuu seuraamaan silmä kovana, miten EU ratkaisee ongelman Puolassa. Suomen on annettava Puolalle kaikki mahdollinen tuki koska sama voi olla edessä itärajalla minä hetkenä tahansa. Roistovaltiona tunnettu Venäjä voi yhtäkkiä muistaa että Venäjällä oleskelevilla ja siellä asuvilla ihmisillä on oikeus hakea Suomesta turvapaikkaa eivätkä he voi tätä laillista oikeutta estää. Näinhän he perustelivat viimeksi asiaa Suomelle.

 

+17
majuripasi
Hamina

Laskuvarjojoukkueen johtajakoulutuksen saanut, armeijassa ja poliisissa palvellut, vuodesta 2006 lakimiehenä toiminut yrittäjä, nykyisin myös sijoittaja. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat, eikä kuten niiden pitäisi olla. Asiantuntijat, faktat ja todennäköisyydet ratkaisevat, älämölö, tunteet ja hyvä fiilis harvemmin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu