Rinteelle lähtö, Haavisto-gate odottamassa

Itse en enää laske mitään Rinteen varaan vaan pidän häntä menneenä miehenä. Lähtö tulee Rinteelle.

Kepun Kulmunilla on tuhannen euron paikka osoittaa että nuorelta naisjohtajalta löytyy munat tarvittaessa. Vihreiden ja vasureiden naisilta ei munaa löydy vaan siellä täristään hiljaa ettei äijäfeministi suutu ja oma tuoli heilu.

Jopa tavallinen typeryskin tajuaa että Paatero ei ole ollut niin ammattitaidoton kuin Rinne väittää. Jos kerran demarileirissä oli jo kesällä karmean kova vastustus Postin touhuja kohtaan, kuten Rinne väittää, miksi Paatero olisi toiminut täysin vastoin Rinteen ohjeita. Postikohun synnyttyä Rinne käski Paateron mukaan uppoavaan laivaansa ja heivasi Paateron ensimmäisessä vastatuulessa. Paatero saa siis seuraa ja Rinteelle tulee lähtö.

No, seuraava kohu jo odottaa. Vihreiden Haavisto osoitti suurta typeryyttä yrittäessään väkisin haalia ISIS-lapsia Suomeen. En yhtään epäile IS:n uutista Haaviston epämääräisistä touhuista pakottaa virkamies toimimaan vastoin virkavelvollisuuksiaan. Haavistohan ei määrää virkamiehiä tekemään päätöksiä vaan virkamiehet tekevät ne itsenäisesti. Kun asiaa aletaan tutkia kunnolla, Haaviston asema ministerinä tulee olemaan sekin epävarma. Onneksi olkoon vihreät, olette saamassa oman kohun vaikka miten olette tällä hetkellä piilossa Rinteen selän takana.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006328005.html

 

 

majuripasi

Laskuvarjojoukkueen johtajakoulutuksen saanut, armeijassa ja poliisissa palvellut, vuodesta 2006 lakimiehenä toiminut yrittäjä. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat, eikä kuten niiden pitäisi olla. Asiantuntijat, faktat ja todennäköisyydet ratkaisevat, älämölö, tunteet ja hyvä fiilis harvemmin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu