Tätäkö valtiojohto todella halusi? Suomi ulkona, Albania neuvottelee Suomen puolesta.

Suomalainen erikoisuus on valtiojohto, joka elää rinnakkaistodellisuudessa, jossa liikkumattomuus ja kankea päätöksenteko ja usko ovat hyveitä.

Suomi on niin pitkään ottanut Venäjän edun kaikissa tärkeimmissä ulkoturvallisuusasioissa huomioon että se nykyään pitää sitä jopa liikkumatilan optimoimisena. Nato-kysymyksessä ollaan luultu, että me teemme päätöksiä mutta ulkopuolisen tarkkailijan silmin tarkasteltuna valtiojohto elää melkoisessa harhassa. Puolustusministeri Kaikkosen mukaan ulkoturvallisuuspolitiikassa liikkumattomuus, paikallaanolo ja kankea päätöksenteko ovat hyveitä vailla vertaa, ulkopolitiikka on pitkänmatkan juoksua.

Vasta-argumenttina esitän, että valtiojohto on ajanut politiikallaan Suomen tilanteeseen, jossa meidät on heitetty Venäjän toimesta ulos neuvotteluista ja nyt muut päättävät Suomea koskevista asioista. On melko erikoista että Venäjä tällä hetkellä neuvottelee Suomen asioista pöydässä, jossa Albania tekee päätökset puolestamme. Hölmömpi voisi kysyä, että eikö meidän pitäisi itse istua turvallisuutta ja vakautta Euroopassa lisäävässä järjestössä, jonka kautta päätämme itseämme koskevista asioista?

On varmaan kiva istua uutisten äärellä ja kuunnella mitä Albania Suomen puolesta päätti. Täällähän joka päivä joku poliitikko tai asiantuntija uskoo, että meitä ehkä ei ole unohdettu ja joku ajaa etujamme. Onneksi olkoon, uskon pitääkin olla luja. Uskotaan ja toivotaan että Albania ei heittäydy hankalaksi.

Joku voisi myös kysyä, eikö Suomen kokoisen maan pitäisi olla mieluumminkin nopea ja vikkelä käänteissään sekä nopeaälyisesti pitäisi ymmärtää reaaliajassa tapahtumia ja muutoksia, jotta niihin osataan reagoida oikea-aikaisesti. Olen luullut että pienen pitääkin käyttäytyä näin ja joillekin se on jopa elinehto.

Nyt Suomi muistuttaa erästä lammaslajia, joka jähmettyy ja kaatuu jalat suorina paikoilleen vaikka kovasta pakolaukasta jos joku huutaa böö.

+15
majuripasi
Hamina

Laskuvarjojoukkueen johtajakoulutuksen saanut, armeijassa ja poliisissa palvellut, vuodesta 2006 lakimiehenä toiminut yrittäjä, nykyisin myös sijoittaja. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat, eikä kuten niiden pitäisi olla. Asiantuntijat, faktat ja todennäköisyydet ratkaisevat, älämölö, tunteet ja hyvä fiilis harvemmin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu