Venäjän pelko F-35 hävittäjää kohtaan on perusteltua

Venäjä pelkää F-35 hävittäjää eikä pelko ole aiheetonta. Amerikkalainen uudenajan hävittäjä nöyryyttää Lähi-idässä Venäjää, Syyriaa ja Irania.

Aina säännöllisin väliajoin Venäjää lähellä olevat piirit ja yksittäiset Venäjän hyödylliset idiootit yrittävät vähätellä F-35 hävittäjää mutta katsotaanpa faktoja.

Israel on ottanut F-35 hävittäjät käyttöön vuonna 2017 ja kone on sotatoimissa erittäin hyvin testattu. Israelilla on ollut käytössään myös muita amerikkalaisia koneita mutta F-35 konetta pidetään Israelissa ns. game changerina. Israel on lisäksi saanut jenkeiltä erikoisluvan muokata konetta omiin tarpeisiinsa mikä lienee poikkeuksellista.

Israel on viimeisen vuosikymmenen aikana hallinnut Lähi-idässä ilmatilaa täysin suvereenisti ja tehnyt iskuja Syyriassa, Libanonissa ja viime vuosina jopa Irakissa ja Iranissa. Israelin jatkuviin ilma-iskuihin turhautui ensimmäisenä Syyria muutama vuosi sitten. Venäjä ja Syyria ilmoittivat suuren kohun saattelemana tuolloin että Venäjä toimittaa Syyriaan S300 ja S400 -ilmatorjuntajärjestelmät ja että Israelin lentelyt loppuvat alueella. Venäjä laittoi arvovaltansa peliin koska nyt sen oli tositesteissä esitettävä omien järjestelmien toimintaa lännen kalustoa vastaan. No, miten kävi? Nolosti.

Israel jatkoi ilmaiskujaan entiseen malliin eikä juuri hätkähtänyt Syyriaan toimitetuista ilmatorjuntajärjestelmistä. Israelilla ei ollut käytännön vaikeuksia Syyrian aiemmankaan ilmatorjunnan kanssa ja myös se oli todella noloa Venäjälle, koska Syyrian ilmapuolustus nojasi Venäjän toimittamiin tuotteisiin.

Muutaman viime vuoden aikana Israel on iskenyt eri puolille Syyriaa muun muassa F-35 hävittäjillä satoja kertoja. Kaiken kaikkiaan syyrialaiset ovat ampuneet lähes tuhat ilmatorjuntaohjusta Israelin koneita kohti mutta käytännössä ilman mitään vaikutusta. F-35 on päässyt jopa siihen että sitä ei ole pystytty edes havaitsemaan.

F-35 hävittäjät pystyvät S300 ja S400 -järjestelmistä huolimatta operoimaan missä tahansa Syyriassa, mikä on nyt jouduttu myöntämään jopa Syyrian ylintä johtoa myöten. Syyrialaiset sotilaat ovat olleet raivoissaan ja todenneet venäläisjärjestelmät täysin turhiksi ja nyt Syyria haluaa vaihtaa toimittajaa, vuoroon tulee Kiina ja sen vastaavat ylpeyden aiheet.

Putinille oman järjestelmän huonous Lähi-idässä täytyy olla todella kova paikka. Venäjä on aina välillä yrittänyt tehdä väitteitä israelilaisten ohjusten alasampumisesta mutta Israel on vain enempiä selittämättä vuotanut ulos kuvat raunioiksi tuhotuista kohteista. Nyt siis myös Syyria pitää venäläisiä ilmatorjuntajärjestelmiä, no, sanotaanko nätisti, venäläisinä. Tulee mieleen se venäläisestä ruostumattomasta teräksestä tehty perseentäristin. Sehän oli ruosteessa, ei sopinut perseeseen eikä tärissyt.

Israelin F-35 ovat tehneet iskuja myös Irakissa ja jopa Iranissa eikä niitä ole edes häiritty tehtävissään. Iranilla on ollut käytössä muun muassa S300-torjuntajärjestelmä ja luja usko sen ylivoimaisuuteen. Iraniin ylimmälle johdolle ilmeni melko nololla tavalla Israelin F-35 hävittäjien operaatiot Iranin eri kaupunkien ja salaisten laitosten yllä kun Israel ilmeisesti tahallaan vuoti tietoja sen salaisista operaatioista Iranissa. F-35 koneet olivat maaliskuussa 2018 kuvanneet lukuisia salaisia kohteita Iranissa ja jopa kierrelleet Teheranin yllä kenenkään häiritsemättä. Kun asia vihdoin selvisi Iranin armeijajohdolle, se yritti salata asian. Asian tultua julki, ylin johto sai kenkää. Israelin F-35 esitys Teheranin yllä on voinut olla karmea muistutus siitä, että Israelilla on paitsi ydinase, myös kyky toimittaa se henkilökohtaisesti perille.

Israelin lisäksi myös Turkki säännöllisesti nöyryyttää Syyrian S300-järjestelmää. Kannattaa muistaa että Turkilla on käytössään vanhan polven F-16 hävittäjiä mutta S300-ohjukset eivät jostain syystä löydä näitäkään. Nyt Turkki on saamassa S400-järjestelmän käyttöönsä ja jokainen voi siitä päätellä, että Turkki käyttää järjestelmätietoja hyväkseen väistääkseen Syyriassa tarvittaessa myös S400-ohjukset. Jokainen voi miettiä, kuinka fiksu liike oli Putinilta antaa Turkille avaimet purkaa S400-suojaus.

Kirjoituksella ei oteta kantaa siihen mikä hävittäjä Suomeen pitää saada.

+21
majuripasi
Hamina

Laskuvarjojoukkueen johtajakoulutuksen saanut, armeijassa ja poliisissa palvellut, vuodesta 2006 lakimiehenä toiminut yrittäjä, nykyisin myös sijoittaja. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat, eikä kuten niiden pitäisi olla. Asiantuntijat, faktat ja todennäköisyydet ratkaisevat, älämölö, tunteet ja hyvä fiilis harvemmin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu