YLE 95 vuotta – ei syytä isoihin juhliin

YLE kehuu surutta itseään vuosipäivänään ja julkaisee juttuja, joissa sitä kehutaan. Joku voisi olla perustellusti eri mieltä YLE:n tarpeellisuudesta tai sen hyvyydestä.

Itse näen, että YLE on aikansa elänyt, ei mikään ammattilaisten työyhtymä ja se on enää lähinnä poliitikkojen lompakkojen täyttäjä. Ikä valitettavasti näkyy YLE:n toiminnassa. Harvoin näkee yhtiötä, joka surkeimmillaan tarjoaa maailmalta yhtä juttua viikkotolkulla kuten nähtiin coronavouhotuksen ollessa ylimmillään. Ja corona on vain yksi esimerkki lähiajoilta. Mikä yhtiö juoksee vuositolkulla yhden asian perässä kun maailmalla todennäköisesti tapahtuu muutakin mielenkiintoista. Luo varmuudella jonkinlaista turvaa uutisoida yleisellä tasolla täysin yhdentekeviä prosentinosia päivittäisistä rokotetuista tai henkilön tarkkuudella lukuja, joiden mukaan joku tai jotkut ovat sairaalassa. Kahden vuoden aikana pelkästään ilmakehän pienhiukkaset ovat tappaneet huomattavasti enemmän ihmisiä kuin corona tulee koskaan tappamaan ja kuinka monta pienhiukkasjuttua on ollut? Ammattimaisuus jää siis hieman taka-alalle kun lähdetään vouhotuslinjalle.

Kuukausittain julkaistaan verovaroilla myös puoluekannatuslukuja, jotka yleensä ovat mitä mitättömämpiä muutoksia edellisiin lukuihin ja mahtuvat lähes kokonaan virhemarginaaliin. Joku on sanonut että vanhukselle samojen asioiden toistaminen luo turvallisuuden tuntua. OK, hyväksytään jos kyse dementikosta.

YLE näyttäytyy itselleni enää poliitikkojen palkintoraha-automaattina, jolla tietty porukka, hallintoneuvosto, palkitaan erittäin kohtuullisella summalla vaalikauden ajan. Onhan se kiva käydä pullakahvilla säännöllisesti YLE:ssä ja nostaa vähintään 500-650 euron kokouspalkkio kahvihetkestä. Neljän vuoden aikana ihan kiva lisä liksaa jonninjoutavasta osallistumisesta.

YLE-veron voisi huoletta poistaa, muuttaa YLE:n maksukanavaksi ja laittaa YLE kilpailemaan markkinoilla normiyhtiöiden säännöillä.

Onneksi olkoon YLE. Olet 95 vuotias ja edelleen hengissä. Sitä on syytä juhlia.

+8
majuripasi
Hamina

Laskuvarjojoukkueen johtajakoulutuksen saanut, armeijassa ja poliisissa palvellut, vuodesta 2006 lakimiehenä toiminut yrittäjä, nykyisin myös sijoittaja. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat, eikä kuten niiden pitäisi olla. Asiantuntijat, faktat ja todennäköisyydet ratkaisevat, älämölö, tunteet ja hyvä fiilis harvemmin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu