Evon kolonialistinen kansallispuisto

Saamelaisten suomalaistaminen on puhuttanut viime vuosina, ja on ymmärretty, että alkuperäiskulttuurin tuhoaminen on väärin. Hyvä näin, Lapin ”sivistäminen” ei ole kunniakas kappale Suomen historiassa. Samaan aikaan on syyllistytty siihen harhaan, että on ajateltu tuota tehneiden ihmisten olleen jollain tavalla pahoja ja itse olevamme tänä päivänä näiden ihmisten yläpuolella – pyytelemme ylevänä anteeksi aiempien sukupolvien tekemiä vääryyksiä. Helposti unohtuu, että aikanaan Lapin sivistäjillä ja saamelaisten suomalaistajilla oli omasta mielestään jalot tarkoitusperät, joiden tavoitteena oli parantaa ihmisten elämänlaatua.

Samanlaiset jalot tarkoitusperät ajavat meitä yhä tänä päivänä, kun Helsingin tieteen nimissä sivistämme villejä Evolla (https://yle.fi/uutiset/3-11983797). Evolla on eletty kuin toista aikaa, ja vuosisatainen tapa elää yhdessä luonnon kanssa on säilyttänyt luonnon niin hienona, että se herättää meissä pääkaupunkiseudun asukkaissa ihastusta. Kun istumme nuotion äärellä luonnon keskellä, ajattelemme, että tämä pala hienoa luontoahan on ehdottomasti säilytettävä myös tuleville sukupolville ja suojeltava. Olemme tottuneet siihen, että ellei jotain suojella, on siinä muutaman vuoden kuluttua pilvenpiirtäjä.

Hyvistä tarkoituksistamme huolimatta toimimme kuitenkin aivan samoin kuin aikansa Lapin sivistäjät. Karhunhalauksellamme tapamme vuosisataisen paikallisen kulttuurin ja rikomme sen luontosuhteen ja tavan olla yhtä luonnon kanssa, johon paikalliset ovat tottuneet. Evon alueen hienous piilee siinä, että se on eteläisen Suomen alueista, joilla on yhä elävää metsästäjä-keräilijäkulttuuria. Tänä päivänä näemme sivistymättöminä ja arvottomina tämän vanhan kulttuurin, aivan samaan tapaan kuin aikanaan saamelaiskulttuuri nähtiin jälkeen jääneenä ja saamelaiset haluttiin sivistää ajattelemaan kuin helsinkiläiset. Helsingin Yliopiston varadekaanin näkökulmasta kyse on Suomi -kuvasta (https://yle.fi/uutiset/3-11670157), kun taas paikallisille kyseessä on ikiaikainen kulttuuri ja elämäntapa olla yhtä luonnon kanssa.

Suomi kuvaa on pääkaupunkiseudulla rakennettu viime aikoina innokkaasti, kun Sipoonkorven alue ja viimeksi Meikon suojelualueet on brändätty luontokokemuksiksi, joihin kelpaa dekaanin ulkomaisia vieraitaan viedä paistamaan nuotiolla vastuullista retkiruokaa. Samalla on menetetty noiden alueiden rauha ja koskemattomuus, kun suuret ihmisjoukot ovat ”löytäneet” alueet, ja tallaavat alueen ”kuikankierroksista” leveitä reittejä. Ja reittien tamppautuessa niitä on parannettava tuomalla polulle soraa ja rakentamalla lisää rakenteita. Näin ihmiskunta on toiminut kautta aikain, ensin tulevat uudisraivaajat, ja hiljalleen infrastruktuuri perässä – kohta on alkuperäinen luonto kadonnut. Ei tarvitse olla ennustaja sanoakseen, että 5 vuoden kuluttua ei enää metson jätöksiä Meikon hangilta löydä. Sama prosessi on nyt lähdössä liikkeelle Evolla.

Nyt kun paikalliset toimijat ovat lähteneet Evon työryhmästä paikallisten kuntienkin pitkäaikaisen kritiikin jäätyä kuulemattomiin (https://yle.fi/uutiset/3-11862471), on sivistyksen miekanheiluttaja  päätynyt nimittämään paikallisia prosenttijengiksi (https://yle.fi/uutiset/3-11985137). Edustaahan hän joukkoineen sivistyksen ja tieteen ääntä, jonka ei tarvitse kuunnella paikallisten sivistymättömien miehittämien kuntien vääriä mielipiteitä. Ja onhan helsinkiläisiä myös paljon enemmän kuin asikkalalaisia tai padasjokilaisia. Tieteen käyttäminen argumenttina uuskolonialismissa on jo tuttua, tieteeseen vetoamalla voidaan vasta-argumentit tehokkaasti vaientaa. Siksi onkin ironian huippu, että Evon kolonialistinen kansallispuistohanke kantaa nimeä Evon tiedekansallispuisto.

Sen sijaan, että ylpeinä omasta ignoranssistamme kuljemme maakuntiin kolonalistisina valloittajina, meidän hesalaistenkin olisi syytä suhtautua kunnioituksella ikiaikaisiin suomalaisiin kulttuureihin. Kun jätämme ennakkoluulomme ja uskomme omaan ylivertaiseen sivistykseemme taakse, meillä on maakuntien elämäntavoista ja kohtuullisuudesta paljon opittavaa. Maakunnissa on jäljellä ikiaikaista kulttuuria ja kohtuullisuuden ajattelutapaa, jota tarvitsemme ilmastonmuutoksen uhatessa koko maapalloamme. Nyt ensimmäiset edistyksellisimmät ovat heräämässä (https://yle.fi/uutiset/3-11948989) ja (https://yle.fi/uutiset/3-11361273) tähän. Toivottavasti myös hallituksessa herätään ajoissa, jotta lapsemme eivät joudu aikanaan pyytelemään anteeksi helsinkiläistä kulttuurikolonialismiamme.

+3
MalkusLindroos
Sitoutumaton Espoo

Olen 41 -vuotias DI, kiinnostuksena energia, talous, ilmastonmuutos ja IT. Vattenfallin energia-asiantuntija. Mielipiteet omia, faktat eivät.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu