NATO(lle/lla) on vaihtoehtoja

NATO:n yhtenäisyys on osoittautumassa paljon heikommaksi, kuin etukäteen arveltiin. Vahvan ja yksimielisen liittouman sijaan NATO vaikuttaa enemmänkin vielä EU:ta erimielisemmältä puolustuksen keskustelukerholta, jossa maiden omaa etua edistetään koko organisaation turvallisuuden kustannuksella. Turkin neuvottelutaktiikka, jossa se kytkee omat sotilashankintansa ja mahdolliset tavoitteensa Syyriassa siihen, hyväksyykö NATO:n laajenemisen ja erityisesti Baltian maiden aseman parantamisen on vain eräs esimerkki siitä, että NATO ei ole sellainen vahva läntinen liittouma, jota se vielä kylmän sodan aikaan oli. Kuten Erdogan viittasi, myös Kreikka toimi samoin Makedonian suhteen jo aiemmin, eikä Unkarikaan ole vielä hyväksynyt jäsenyyksiä, vaan lypsää niillä itselleen taloudellisia etuja. Suomelle ja Ruotsille tarjotaankin mahdollisuutta uuteen suomettumisen aikaan, tällä kertaa auktoritääristen Turkin ja Unkarin suuntaan, jossa ne vastineeksi turvallisuudestaan esittävät jälleen virallisen totuuden mukaisia lausuntoja näiden maiden ihmisoikeus- ja oikeusvaltiotilanteesta.

Jos liittouman yhtenäisyys on tällä tasolla hakemuksia käsiteltäessä ja myös artikla 5 aktivointiin vaaditaan yksimielinen päätös, voidaan helposti nähdä, että tositilanteessa omien etujen ajaminen nousisi vielä aivan toisiin sfääreihin. NATO:n tuoma turvallisuus onkin siten paljon uskottua heikompaa, ja suurempi merkitys Suomenkin turvallisuudella on USA:n ja Britannian turvatakuilla. Ne eivät varmasti ole tulevaisuudessa ilmaisia, mutta sopimukset vahvojen läntisten ydinasevaltioiden kanssa ovat yksi mahdollisuus rakentaa turvallisuutta, oli Suomi sitten hyväksytty lopulta NATO:n jäseneksi tai ei.

Suomen ei välttämättä tarvitse kuitenkaan katsoa muualle turvallisuutta etsiessään. Ukrainan sota on näyttänyt jälleen ydinaseiden merkityksen turvallisuudelle, kun kukaan ei ole uskaltanut uhata esimerkiksi Venäjän pommikoneita iskuilla, vaan ne ovat vapaasti saaneet pommittaa Ukrainaa ohjuksillaan. Toinen tapa varmistaa, että Putin tai tämän seuraajat eivät Suomeen hyökkää onkin oman ydinasepelotteen kehittäminen. Toki tällaisen arsenaalin ylläpito on melko arvokasta, mutta ei turvallisuus NATO:stakaan ilmaiseksi tule. Oma tai vaikka Ruotsin kanssa yhteinen ydinasearsenaali antaisi meille jatkossakin mahdollisuuden omaan ulkopoliittiseen linjaan, jossa ei olisi tarvetta tehdä samanlaisia kompromisseja esimerkiksi ihmisoikeuksien suhteen kuin silloin, kun turvallisuus perustuu vaikkapa siihen, että Turkki hyväksyy artikla 5 aktivoinnin Venäjän uhatessa Suomen alueellista koskemattomuutta. Olemmekin tienhaarassa sen suhteen, haluammeko rakentaa turvallisuuspolitiikkamme vastaamaan ulkopolitiikkaamme. Juuri nyt poikkeuksellisesti olemme myös tilanteessa, jossa liikkumavaramme on poikkeuksellisen laaja Venäjän ollessa sidottu Ukrainaan ja myös kansainvälisen tilanteen ollessa sellainen, että suuret liikahdukset ovat mahdollisia ilman normaalisti syntyviä poliittisia kustannuksia. Turkin ja Unkarin viivyttelyn vuoksi ydinasevaltioksi ryhtymistä katsottaisiin nyt varmasti paljon suopeammin kuin vielä 10 vuotta sitten.

Toisaalta myös NATO on samojen haasteiden edessä – se laajeni aikanaan ehkä turhan herkästi ja ajattelemattomasti itäisiin maihin, joissa ei olla kuitenkaan poliittisesti samassa veneessä Länsi-Euroopan ja USA:n kanssa. Unkari ja Turkki erityisesti pyrkivät rakentamaan suhteitaan myös Venäjään ja välttämään riippuvuutta USA:sta ja Länsi-Euroopasta. Ihmisoikeuksien kunnioitus tai vallan kolmijako eivät ole näissä maissa samanlaisia itsestäänselvyyksiä kuin muualla NATO:ssa. Siksi eräs ratkaisu on sekin, että NATO pienenee ja laajenee samanaikaisesti – juridisesti ehkä samalla organisaationumeroa vaihtaen – ja muodostaa jälleen poliittisesti samanmielisten maiden yhteisön, jonka keskiössä on transatlanttinen yhteistyö ja yhteinen vihollinen on idässä.

Vaikka ulko- ja turvallisuuspolitiikassa useimmiten arvostetaankin jatkuvuutta ja ennustettavuutta, olemme nyt poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa asemoidaan maamme asema moneksi tulevaksi vuosikymmeneksi. Tällaiset murrosjaksot ovatkin tyypillisiä, ja toivottavasti mielikuvitus ja rohkeus päättäjillä riittää näkemään kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot ja huomioimaan päätösten vaikutukset maallemme tuleviksi vuosikymmeniksi.