Tutkijat ja hutkijat
Yhteiskunnallisessa keskustelussa törmää yhä useammin väitteeseen, joka alkaa ”Tiede sanoo…” tai kääntäen ”Ei ole tieteellistä näyttöä, että…”. Väite saatetaan esittää vastaväitteenä keskustelussa, ja pyrkimyksenä on hiljentää vasta-argumentit. Se voidaan myös esittää sellaisenaan esimerkiksi mielipidekirjoituksessa tai kolumnissa – joskus jopa toimittajien tekemissä jutuissa. Tiedettä tunteva tietää, että tiede äärimmäisen harvoin sanoo yhtään mitään mistään yhteiskunnallisesta kysymyksestä. Tiede ei ota kantaa arvokysymyksiin eikä siihen, kuinka erilaisia intressejä tulisi punnita. Tieteelliset tulokset hyvin harvoin myöskään vastaavat juuri siihen kysymykseen, josta tietoa tarvittaisiin, joten hyvin harvoin voidaan tieteellisesti osoittaa jonkin päivänpolttavan kysymyksen suhteen sitä, mikä on oikea ratkaisu.
Mediassa ja keskusteluissa tutkija -sana on valitettavasti kärsinyt vakavan inflaation. Tutkijaksi voi nykyisin esittäytyä lähes kuka tahansa, eikä kukaan kyseenalaista tutkijanimitystä. Tieteessä perinteisesti tutkijalla tarkoitetaan väitellyttä ammattilaista, jolla on huomattava julkaisujen lista ja runsaasti viittauksia julkaisuihinsa. Melko helposti esimerkiksi Researchgate -sivustolta voisi tarkistaa tilanteen ennen hutkijan kirjoitusten julkaisemista, vaikka se ei täysin kattava julkaisulista olekaan. Ei-tutkijan viittauslista näyttää esimerkiksi tällaiselta: https://www.researchgate.net/scientific-contributions/Malkus-Lindroos-2057594454 Oikean tutkijan viittauslista näyttää esimerkiksi tällaiselta https://www.researchgate.net/profile/Ilpo_Kojola ja huippututkijan tällaiselta https://www.researchgate.net/scientific-contributions/Ari-Laaksonen-2122481157 Alakohtaisia eroja viittausherkkyydessä on, joten suoraan eri alojen tutkijoita ei voi verrata keskenään, vaikka tutkijat kyllä erottaa hutkijoista.
Hutkijoita harvemmin listoilta edes löytää, ja pääsääntö vaikuttaa olevan, että mitä enemmän hutkija esittää kärkkäitä ja varmoja mielipiteitä siitä, mitä ”Tiede sanoo” keskusteluissa, sitä vaatimattomampi on viittausmäärä. Julkisen keskustelun hutkijoille on ominaista, että lähtökohtana on jokin vahva mielipide tai näkemys, joka perustuu joko ideologiaan tai muihin intresseihin. Tätä näkemystä lähdetään sitten vahvistamaan etsimällä tieteellisestä kirjallisuudesta tukea omille näkemyksille. Kirjallisuudesta poimitaan vain omaa näkemystä tukevat argumentit, ja sivuutetaan kaikki evidenssi, joka ei sovi omaan ennakkokäsitykseen. Tällainen on itse asiassa ihmisen aivoille tyypillinen ja normaali toimintatapa, eikä ihminen itse välttämättä tätä tiedosta. Siksi onkin hyvin vaikea tehdä tutkimusta sellaisesta aiheesta, josta itsellä on vahva näkemys. Hutkija ei välttämättä siis ymmärrä olevansa tieteenvastainen vääristelijä, vaan aidosti uskoo olevansa tieteen asialla.
Hutkijoita on aina ollut ja tulee aina olemaan. Se, mikä on viime vuosina sosiaalisen median myötä muuttunut on, että tutkija -sana on kärsinyt inflaation ja hutkijat ja tutkijat sekoittuvat. Keskustelua seuraavan on vaikea erottaa, onko äänessä hutkija vai tutkija, ja syntyy viime aikoina vahvistuneita ilmiöitä, kuten rokotevastaisuus tai ilmastodenialismi. Onpa meillä jopa puolue, joka markkinoi näkemystensä olevan tiedepohjaisia, ikään kuin muut olisivat sitten tiedevastaisia. Tärkeä vastuu asiassa on medialla, mutta myös jokaisella, joka törmää väitteeseen, että tiede sanoo jotain yhteiskunnallisista kysymyksistä. Tällöin olisi syytä kaivaa esiin Researchgate ja tarkistaa, millaisella selkänojalla sen tieteen sanotaan jotain sanovan, sekä etsiä sellainen taho, jolla on aiheesta viittauksia ja tarkistaa mitä se tiede oikeastaan sanookaan, jos mitään. Median kannalta on tietysti ikävää, että oikeat tutkijat harvoin esittävät lööppeihin kelpaavia lausuntoja päivänpolttavista kysymyksistä, mutta median tulisi tästä huolimatta tuntea vastuunsa, koska pidemmällä aikavälillä pelissä on myös median uskottavuus.
Itseäni huolestuttaa kovasti tiedeuskovaisuus, jossa varsinkin lääketiedettä kumarretaan. Medikalisoituminen on laajuudessaan todennäköisesti maailman suurin uhka ja tuho ja sitä tehdään eniten vain rahan takia. Ongelmaa ei usein ymmärretä, kun asiassa puhutaan vain tieteestä ja tutkitusta.
Tiede ja tutkittu sumentaa paljon juuri Vihreitä ja Vasemmistoa, vaikka medikalisoitumisen vaikutuksista puhutaan peruuttamattomista luonnon saastumisesta/ muutoksista, ennustetaan suuria joukkokuolemia, ja kyse on myös maailman suurimmasta kapitalismista.
Eli parilla sanalla saadaan ihmisten mielissä asiat päälaelleen ja muuttamaan jopa poliittisen tai moraalinen näkökantansa.
Ilmoita asiaton viesti
Minua taas huolestuttaa, että tieteen tuloksia toistuvasti vähätellään vaikkapa leimaamalla tiedeuskovaiseksi. Maailmamme olisi paljon parempi paikka, jos luotettaisiin enemmän tieteeseen ja vähemmän uskomuksiin.
Ilmoita asiaton viesti
No mikä on lopulta tiedettä johon pitää uskoa?
Mielestäni mikään ei ole/ ollut niin väärässä kuin tiede ja sen on meille historia aina opettanut.
Kaikki kunnia monelle tieteelle, mutta itse olisin realistisempi, kun joku sanoo asiaa tieteeksi, todistetuksi tai tutkituksi. Itse luotan eniten lopulta käytännön näyttöön, mutta se halutaan usein tuomita ihmisiltä tieteen nimissä: uskomukseksi, huuhaaksi, plaseboksi…, jos se ei kuulu määrättyyn katekoriaan.
Siitä syntyy sitten tämä tiedeuskovaisuus ja se on mielestäni jo nykylaajuudessaan kovin turmiollista.
Ilmoita asiaton viesti
”Mielestäni mikään ei ole/ ollut niin väärässä kuin tiede ja sen on meille historia aina opettanut.”
Häh?
Koko ymmärryksemme siitä, miten maailmamme toimii, perustuu tieteelliseen menetelmään. Se on mahdollistanut mm. sen pc:n, jolla nyt kirjoittelet näitä omituisia mielipiteitäsi.
Siinä olet oikeassa, että tieteen todistusvoima perustuu näyttöön. Mutta karille usein ajetaan siinä, kun näyttöä tulkitsevat maallikot, jotka eivät riittävästi tunne niitä teorioita, jotka näitä havaintoja selittävät.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ja jos miettii vaikka tuota Jounin ensimmäisenä mainitsemaa lääketiedettä, niin ihan kohtalaisesti on sekin ihmiskunnan hyvinvointiin vaikuttanut.
Ilmoita asiaton viesti
Lääketieteen kohdalla pitäisi punnita sitä, milloin haitat ovat nykytemmolla hyötyjä suuremmat. Suurimmat uhat tällä hetkellä lienevät antibioottien johdosta muuntuneet bakteerit ja samalla ihmisten heikentynyt immuniteetti. Tämän yhtälön epäillään tappavan kymmeniä miljoonia 10v. sisällä.
Myös lääkejäämät ovat saastuttamassa vesistöt, meret/ eliöstön, pohjavedet. Samalla terve ja lääkkeetön ihminen (nuorikin) alkaa olemaan hyvinvointiaikanammekin pian harvinaisuus – mutta puhuisimme asiassa vain tieteestä.
Ilmoita asiaton viesti
Se, että antibiootteja käytetään liikaa tai väärin, ja tämän seurauksena syntyy niille resistenttejä bakteerikantoja, ei mitenkään käy osoitukseksi että tiede olisi väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
Lopulta kaikkia asiat ovat jotakin tiedettä, mutta oleellista on se, miten jotakin tiedettä käytetään, jotta sitä voi rinnastaa tieteeseen, jonka kuitenkin oletetaan olevan hallinnassa oleva asia.
Jos lääkkeen kohdalla tutkimukset sanovat sen poistavan sairauksia ja pelastavan ihmisiä ja lopulta käykin päinvastoin, niin silloin ainakin tieteellinen väite tai oletus on ollut väärä.
Ilmoita asiaton viesti
”No mikä on lopulta tiedettä johon pitää uskoa?”
Toistettavilla havainnoilla ja kokeilla saatu tieto ja sellainen joka on näistä johdettu.
Ilmoita asiaton viesti
”Toistettavilla havainnoilla ja kokeilla saatu tieto ja sellainen joka on näistä johdettu”
Havainnot ovat tärkeitä mittareita, mutta taas kokeilla tehdyt, joita tehdään vaikka lääketieteen toimesta, ei ole lopulta mitään tieteellinen fakta – kuin ehkä positiivinen tulos sille 60 %, joille se toimii. Lopuille käyttäjille kyseisien lääke voi olla kaukana tieteestä, vaan osoittautuukin humpuukiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on myös todellinen ongelma, joka osin juontaa juurensa tuohon kuvaamaani ongelmaan. Kun tieteen nimissä esitetään epätieteellisiä kantoja, horjuu usko myös tieteeseen.
Tieteen tuloksien hyödyntäminen johtaa kiistatta parhaisiin mahdollisiin lopputuloksiin. Joskus tiedekin tietysti on väärässä, mutta keskimäärin tehtäisiin enemmän vääriä päätöksiä, jos päätökset perustuisivat mutu -tuntumaan.
Ilmoita asiaton viesti
Medikalisoitumista on jonkin verran käsiteltykin. Siinä kyse ainakin julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan hieman eri asiasta.
Ideaalisessa tilanteessa tiedettä harjoitettaisiin riippumattomissa tutkimuslaitoksissa, kuten yliopistoissa, joiden rahoitus ei olisi riippuvaista ulkoisista tahoista. Käytännössä kuitenkin suuri osa tutkimuksesta tehdään ulkopuolisella tutkimusrahoituksella, jolloin haasteeksi muodostuu, että tutkijalle syntyy paine tuottaa rahoittajaa hyödyttäviä tutkimustuloksia.
Itse tuloksiin tämä tuskin vaikuttaa, mutta niiden perusteella tehtävät tulkinnat voivat herkemmin kallistua rahoittajan eduksi. Lääkkeiden kohdalla lisäksi varsinaisen tutkimuksen jälkeen ratkaiseva osa on lääkärikunnalla, jotka tekevät päätökset lääkkeiden soveltamisesta. Ja lääketeollisuus kouluttaa lääkäreitä runsaasti hyvin mukavissa konferensseissa.
Tuskin lääkärit tekisivät päätöksiä, jotka uskovat olevan potilaan edun vastaisia. Ongelmana on pikemminkin tiedostamattomat päätökset ja informaatioympäristö, johon lääketeollisuudella on suuri vaikutusvalta.
Ilmoita asiaton viesti
En itsekään usko, että lääkäri määrää lääkkeitä vain heikentääkseen potilaan tilaa. Mutta iso ongelma on se, että lääkäri tai kukaan muukaan ei ole vastuussa lääkkeiden vaikutuksista.
”Tieteellinen, tutkittu, käypäsuositus” ja haittalista lääkepaketin mukana, poistavat vastuun kaikilta muilta paitsi potilaalta. Tällöin lääke määrätään usein aika heppoisinkin perustein ja jälkiseuranta puuttuu usein kokonaan tai jää maaliko-potilaalle.
Ilmoita asiaton viesti
Potilashan päätöksen lopulta tekee. Tässä näkyy hyvin se, mitä tiede on ja mitä se ei ole. Tiede pystyy kertomaan parhaan käsityksen aiheesta, mutta ei se anna konkreettista vastausta siihen, onko juuri tämän potilaan kohdalla juuri tästä lääkkeestä hyötyä, vai tuleeko kenties haittavaikutuksia.
Keskimäärin potilaiden kannattaa ottaa määrätyt lääkkeet, mutta kukaan ei voi estää sitä, etteikö joidenkin olisi kannattanut olla ottamatta.
Kyllä kai vastuuta silti jaetaan, ja potilas saa hoitoa haittavaikutuksiin ja etsitään parempaa lääkettä, ellei edellinen toimi. Mutta ei kukaan voi tieteen perusteella ottaa vastuuta yksittäisen potilaan haitoista täysin.
Ilmoita asiaton viesti
”Ideaalisessa tilanteessa tiedettä harjoitettaisiin riippumattomissa tutkimuslaitoksissa, kuten yliopistoissa, joiden rahoitus ei olisi riippuvaista ulkoisista tahoista.”
Tässä onkin nykyajan yliopistojen ongelma. Valtiot ovat velkaantuneet eivätkä pysty enää täysipainoisesti rahoittamaan yliopistoja. Se on johtanut markkinajohtoiseen rahoitukseen, mikä taas altistaa tilatuille tai rahoittajia miellyttäville tutkimustuloksille. Riippumattomuus ei ole itsestäänvelvyys.
On lisäksi muistettava, että lääkeyhtiöt eivät edusta tiedettä ylipäätään, eivätkä edes lääketiedettä, vaan ne edustavat lääketeollisuutta, kuten minua eräs henkilö täällä kerran valisti.
Ilmoita asiaton viesti
Jouni, vaikka hourulan väen ilmastoprofeetta, omakustannekirjailija Mikko Paunio onkin lääkäri, ei se tarkoita sitä että lääkäreihin noin yleensä ei olisi luottamista.
Ilmoita asiaton viesti
Se onkin tärkeä muistaa, että lääkärikin on vain ihminen, hyvässä ja huonossa ja lopulta vain yksi meidän muiden joukossa.
Ilmoita asiaton viesti
Sen verran vielä jatkaisin pohdintaa, että tutkijakin, olkoon kuinka meritoitunut tahansa, on asiantuntija omalla, tyypillisesti melko suppealla erityisalalla. Sen lisäksi, että jotkut julistautuvat tutkijoiksi, on valitettavan tyypillistä, että ”tutkijan, ”asiantuntijan”, ”professorin” jne. arvovallalla kommentoidaan jotain ihan muuta kuin omaan erityisalaan kuuluvia asioita. Näyttää esimerkiksi siltä, että julkaisut tähtitieteessä tai johtamisessa pätevöittävät toimimaan asiantuntijana ihan kaikessa maan ja taivaan välillä.
Omia suosikkejani kotikutoisessa asiantuntijaksi julistautumisessa ovat muuten
– ”tietokirjailija” (käytännössä kuka tahansa, joka on jonkinlaista omakustannetta omasta pakkomielteestään väsännyt) ja
-”väitöskirjatutkija” (aiemmin tohtorikoulutettava, siis henkilö joka vasta opettelee tieteen tekemistä, ja jolla ei välttämättä ole vielä minkäänlaisia tieteellisiä meriittejä aiheesta).
Ilmoita asiaton viesti
Tarkkaan ottaen kuka tahansa ei voi olla tietokirjailija, vaan ainoastaan Tietokirjailijat ry:n jäsen, ja siinä on tiettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Tuota, että tietyn alan erityistutkija kommentoisi kaikkea maan ja taivaan väliltä kyllä tapahtuu, mutta kovin yleisenä en ilmiötä sentään pitäisi. Ja kyllähän tällainen tukija nakertaa omaa uskottavuuttaankin siinä.
Ilmoita asiaton viesti
Väitöskirjatutkija tekee kuitenkin tieteellistä tutkimusta ja hänellä voi olla, ja usein varmasti onkin, parempi tietymys hänen tutkimusaiheestaan kuin kokeneemmilla tutkijoilla. Jos mediassa käsitellään juuri tätä hänen tutkimusaihettaan, niin tässä tilanteessa on aika luonnollistakin, että hän toimii kyseisen asian asiantuntijana.
Ilmoita asiaton viesti
Milläs se tietämys validoidaan, jos ei niitä tieteellisiä meriittejä kerran vielä ole? Sinulla tuntuu asiantuntijan kriteerit vähän vaihtelevan. Joidenkin osalta pitää käydä julkaisuluettelo läpi täikammalla ja varmistaa että siellä on aiheesta riittävästi julkaisuja korkeatasoisissa journaaleissa. Joidenkin osalta riittää se, että on vähän luettu artsuja ja harjoiteltu mitä se tutkimuksen tekeminen voisi olla.
Ilmoita asiaton viesti
Tuon tässä vain esiin asioita, joita on syytä ottaa huomioon, kun arvioi tutkijan asiantuntijuutta. Ei tämäkään asia ole niin yksikertainen, että tähän nyt löytyisi aina kaikkialla toimiva yleispätevä ratkaisu.
Siitäkin huolimatta, jos mediassa käsitellään jotain tiettyä spesifiä aihetta, josta väitöskirjatutkija on juuri julkaissut tieteellisen artikkelin arvostetussa lehdessä, niin kyllä hän aika varmasti on silloin soveltuva kertomaan asiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Toki, jos tohtorikoulutettava on juuri julkaissut tieteellisen artikkelin arvostetussa lehdessä. Se nyt vain on he-le-ve-tin harvinaista verrattuna siihen että tohtorikoulutettava valikoitui asiantuntijaksi toimittajan kaveri-, luomu-, jne. piiristä.
Ilmoita asiaton viesti
Tämänkaltaisia havaintoja olen itsekin tehnyt, tohtorikoulutettava antaa lausuntoja siitä, mitä tiede sanoo ilman yhtäkään julkaisua tai viittausta varsin yleisesti, harvemmin siellä ainakaan ennen väitöskirjaa on taustalla arvostettua julkaisua.
En vielä itse kyllä pitäisi edes sitä, että on yksi julkaisu aiheesta sellaisena meriittinä, että voi kertoa mitä tiede sanoo.
Tiede kun ei ole sama asia kuin yksittäinen tutkimustulos.
Eri asia on sitten kertoa omasta tutkimustuloksesta, parhaassa tapauksessa vielä kertoa mitä uutta se kertoo aiheesta verrattuna siihen, mitä aiemmin tiedettiin ja mainita, että luonnollisesti kyseessä on vasta yksittäinen tulos, joka kaipaa muita tutkimuksia aiheesta tuekseen sekä muistuttaa, että tulos perustuu vain siinä käytettyyn lähdeaineistoon, ja tilanne on voinut jopa muuttua. Eipä kovin usein ole tällaista haastattelua tullut tosiaan vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sekin on toki tärkeää, että tarkistaa mitä tutkija on tarkkaan ottaen tutkinut ja kuinka se liittyy siihen aihepiiriin, jossa tutkija toimii tieteen edustajana. Melko harvinaistahan tuo on, mutta ei ennenkuulumatonta esimerkiksi juuri ilmastodenialistien piirissä, että sinänsä meritoitunut tutkija esittää kantoja alalta, jolla ei ole meritoitunut.
Tuo mainitsemasi väitöskirjatutkija on malliesimerkki mainitsemastani ongelmasta. Useimmiten nämä ”Tiede sanoo” -tyypit ovat juuri jatko-opiskelijoita, jotka kokevat edustavansa tieteen ääntä.
Ilmoita asiaton viesti
Toki osittain ymmärrän, miksi heitä on esillä. Siellä vielä yhdistyy nuoruuden into ja oikeassaolemisen tunne jonkinlaiseen tuntemukseen siitä, että on päästy matkalle asiantuntijuuteen. Etabloituneemmat tietävät paremmin kuinka vähän tietävät, niin sieltä on vaikeampi kalastaa raflaavia kommentteja.
Ilmoita asiaton viesti
Vielä sen verran pitää asiaan lisätä, että myös julkaisulistojen kanssa saa olla tarkkana. Nykyään on todella paljon ns. predatory lehtiä (https://en.wikipedia.org/wiki/Predatory_publishing), jotka näennäisesti näyttävät tieteellisiltä julkaisijoilta, mutta jossa ei todellisuudessa ole minkäänlaista vertaisarviointia ja siellä julkaistut ”tutkimukset” ovat sen mukaisia.
Äkkiseltään voi olla tietysti aika vaikea erottaa mikä julkaisia on tällainen predatory ja mikä kunnollinen tieteellinen julkaisia. Internet tietysti osaa auttaa paljon tässä asiassa. Harva kuitenkaan varmasti jaksaa tutustua sen tarkemmin, missä tutkimukset on julkaistu. Ehkä hyvä yleisohje erottaa tutkija ja hutkija on se, että kunnollisissa tunnetuissa tutkimuslaitoksissa työskentelevät tutkijat eivät julkaise koskaan mitään predatory lehdissä.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä pointti. Jonkin verran auttaa, jos haastattelee useampaa tutkijaa alalta. Jos lausunnot ovat kovin ristiriitaisia, on sitten tarpeen kaivaa syvemmälle.
Melko harvinaista ainakin Suomessa on tähän ilmiöön törmätä, yleisempää meillä tuntuu olevan, että kommentoidaan ideologisin pontimin ohi oman alan, ja kaikkein yleisintä on, että poliittisesti aktiivinen jatko-opiskelija esiintyy tieteen edustajana ja kertoo mediassa, mitä tiede jostain ilmiöstä sanoo.
Ilmoita asiaton viesti
”Tärkeä vastuu asiassa on medialla, mutta myös jokaisella, joka törmää väitteeseen, että tiede sanoo jotain yhteiskunnallisista kysymyksistä.”
a) Mihin kategoriaan luokitellaan yhteiskuntatieteet?
b) miten reagoida tilanteeseen, jossa tohtoritasoista tutkijaa hutkitaan ja tieteellinen tutkimustulos mitätöidään epärelevantein argumentein, tunteenpurkauksin ja uskomuksin?
c) Onko mahdollista kehittää tieteiskirjailija Isaac Asimovin keksimä psykohistoria. Sen avulla kyetään laskemaan tulevaisuuden todennäköisin kulku ihmismassojen käyttäytymisen mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Yhteiskuntatieteet eivät eroa muista tieteistä, kovin harvoin nekään ottavat kantaa esimerkiksi päivänpoliittisiin kysymyksiin.
Aitojen tutkijoiden mitätöinti on mielestäni osin seurausta tieteen väärinkäytöstä. Kun jatko-opiskelija julistaa mediassa tieteen sanovan jotain ja arkikokemus on vahvassa ristiriidassa, voi syntyä yleisempikin epäluottamus tieteeseen. Tästä kärsivät sitten oikeatkin tutkijat.
Lääkkeenä tähän olisi ymmärtää paremmin se, mitä tiede on ja kuka sitä edustaa ja ei edusta. Sinällään yksittäinen tutkimustulos ei koskaan tarkoita, että tiede sanoo oikeastaan mitään, vaan tieteen viesti muodostuu tutkimustulosten joukosta.
Ilmoita asiaton viesti
”Yhteiskuntatieteet eivät eroa muista tieteistä, kovin harvoin nekään ottavat kantaa esimerkiksi päivänpoliittisiin kysymyksiin. ”
Jaa. Minusta tässä on viimeiset pari päivää suurin piirtein jokainen yhteiskuntatieteilijä lähtenyt ottamaan kantaa päivänpolitiikkaan. Olen melko varma, että yhtään vertaisarvioitua tutkimusta Capitolin tapahtumien ja suomalaisten puolueiden välisistä yhteyksistä ei vielä ole julkaistu.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri tähän samaan tulokseen olen minäkin tullut.
Ei niin vähäpätöistä toimittajaa, joka ei tietäisi vaistomaisesti, mitä Yhdysvalloissa on tapahtunut.
Toinen tendenssi on etsiä asiantuntemusta tahoilta, joilta saa oikeita vastauksia.
Yhteiskunta-, käyttäytymis- ja humanistiset tieteet eivät tietenkään ole eksakteja tieteenaloja, joissa voistaisiin ladella ehdottomia totuuksia.
Ilmoita asiaton viesti