Velka on helppoa, mutta mitä on valtion omaisuus?

Kirjanpidossa taseessa on kaksi puolta. Toisen otsikko on ”vastattavaa” ja toisen ”vastaavaa”. Nämä otsikot kertovat melkeinpä kaiken oleellisen siitä, mitä velka on ja miten velkaan pitäisi suhtautua. Olennaista siis on, että vastattavaa ei ole enempää kuin vastaavaa.

Tämä on tietysti yksinkertaistus, mutta samasta asiasta on kyse, kun pohdimme valtion velkaa ja olemme siitä huolissamme. Tärkeää on, että valtiolla ei ole enempää vastattavaa kuin mitä sillä on vastaavaa. Tähän liittyy tietysti paitsi velka, myös valtion muut sitoumukset, jotka vaativat tuloja ja omaisuutta.

Valtiota verrataan herkästi yksityiseen ihmiseen, joka tyypillisesti ottaa velkaa kulutukseensa – asumiseensa, autoiluunsa, jopa paheellisiin lomamatkoihin tai huvilaitteisiin kuten kesämökkiin tai veneeseen. Valtiokin voi toimia näin, jos se ottaa velkaa rahoittaakseen vaikkapa vaalibudjettia, jossa kansalle jaetaan sirkushuveja hallituksen kannatuksen nostamiseksi. Kreikassa tästä oli pitkät perinteet, ja osaltaan siksi tilanne kehittyi pahaksi.

Parempi vertailukohta valtiolle on kuitenkin yritys. Yritys ei ota velkaa kulutukseensa, vaan se rahoittaa velalla investointeja. Investoinneissa on alasta riippuen yleensä 30-80% velkarahaa, ja puhutaankin velkavivusta. Velkavipu tarkoittaa sitä, että investoinnin tuotto ylittää velan koron, jolloin investointiin sijoitetulle ”omalle” rahalle saadaan suurempi tuottoprosentti.

Esimerkki tästä: rakennetaan miljoonan euron aurinkovoimalaitos, jonka tuottoaste sisäisenä korkokantana 25 vuoden ajalle on 9% (vuodessa), toisin sanoen 90 000 €. Jos yritys saa rahaa joukkovelkakirjoin markkinoilta kiinteällä 5 % korolla, kannattaa yrityksen rahoittaa investointia näillä. Jos yritys rahoittaa joukkovelkakirjalainoilla 80 % investointikustannuksista 5% korolla, maksaa se tästä 40 000 € korkoa vuodessa. Näin sille jää itselleen 50 000 € tuottoa itse rahoittamalleen 200 000 € osuudelle, eli aurinkovoimalaitos tuottaa yritykselle 25 % tuoton sijoitetulle pääomalle. Tavallinen oman elämänsä taloustietäjä jättää investoinnin tekemättä, koska päätyy siihen, että takaisinmaksuajaksi tulee yli 11 vuotta ja naureskelee somefoorumeilla niille tyhmille, jotka tällaiseen sijoittavat.

Valtio erottuu yrityksistä kuitenkin siinä suhteessa, että valtion mahdollisuudet saada tuottoa tekemilleen sijoituksille ovat huomattavasti laajemmat kuin yrityksillä. Yrityksillä monesti bisnesten haasteena on juuri arvon kotiuttaminen, tai value capture kuten kirjallisuudessa siihen usein viitataan. Olisi paljon hyvää tehtävää, joka tuottaisi lisäarvoa, mutta kuinka muuttaa se sellaiseksi tuotoksi, joka päätyy investoinnin tehneen yrityksen taskuun?

Valtiolle tämä on helpompaa, koska valtio voi asettaa erilaisia veroja, joilla se ottaa osuutensa. Valtion ei tarvitse pohtia kuinka se saa tuotot siitä, että rahoittaa ihmisten parempaa koulutusta, koska raha tulee valtiolle kasvaneena tulovero- ja arvonlisäverokertymänä. Samaan aikaan valtion on kuitenkin kuin yritys siinä suhteessa, että sekin tarvitsee tekemilleen investoinneille tuoton, joka kattaa vähintään investointiin käytetyn pääoman koron. Valtion tapauksessa monet investoinnit, vaikkapa oppivelvollisuuden pidentäminen, ovat kuitenkin monin verroin monimutkaisempia kuin aurinkovoimalaitosesimerkkimme. On huomattavasti vaikeampi arvioida mikä on sisäinen korkokanta vaikkapa oppivelvollisuuden pidentämiseen tehdylle investoinnille kuin aurinkovoimalaitokselle.

Valtion onnistumista onkin helpompi arvioida jälkikäteen. Tästä kertoo velkasuhde, eli valtion velan suhde bruttokansantuotteeseen. Bruttokansantuote muodostaa pohjan valtion verotuloille, joten sen suuruus määrittää paljonko valtiolla on ”vastaavaa”. Huomattavaa on, että valtion tapauksessa vastaavaa on myös sellainen toiminta, jota valtio ei itse omista, mutta johon sillä on verotusoikeus. Valtion tapauksessa valtion omaisuus koostuukin tietysti sen suorista omistuksissa esimerkiksi valtionyhtiöissä, mutta myös ”toisen kerroksen” omaisuudesta, jota on kaikki se taloudellinen toiminta, johon valtiolla kohdistuu verotusoikeus.

Kun puhutaan kakun kasvattamisesta viitataankin yleensä tähän kokonaisuuteen, siihen, mikä on valtion vastaavaa. Eli sekä valtion suoriin omistuksiin, että myös kaikkeen siihen toimintaan, johon valtion verotusoikeus kohdistuu ja valtiolla on siten mahdollisuus hankkia tuloja. Tällöin esimerkiksi valtion investoinnit kannattamattomaan liiketoimintaan voivatkin olla valtion kannalta kakkua kasvattavia. Esimerkiksi Terrafamen kaivoksen ei tarvitse olla liiketaloudellisesti kannattava kasvattaakseen valtion kakkua, koska valtion pääasiallinen tulovirta ei muodostu osingoista, vaan kaivoksen työntekijöiden maksamista veroista. Suomessa työntekijöiden palkkasummasta noin puolet päätyy veroina valtion ja kuntien kassoihin, ensin tulovero, sitten kunnallisvero, sitten alv ja mahdolliset valmisteverot ja tullit esim. sähkölle ja polttoaineille.

MalkusLindroos

Olen 41 -vuotias DI, kiinnostuksena energia, talous, ilmastonmuutos ja IT. Vattenfallin energia-asiantuntija. Mielipiteet omia, faktat eivät.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu