Naapurimaan sanomat

Naapuriseura julkaisee perustajansa Mauno Saaren päätoimittamaa nettijulkaisua, jonka nimi on osapuilleen sama, kuin tämän blogin otsikko.

Olen Ukrainan sodan sytyttyä seurannut venäläistä mediaa, eika Saaren julkaisun sisältö siitä juurikaan eroa. En arkijärjellä pysty ymmärtämään, miksi aiemmin arvostettu toimittaja on ryhtynyt toimimaan Kremlin äänitorvena.

Venäjällä jaetaan viikoittain pitkiä vankeustuomioita mielipiteensä julkituoneille henkilöille. Tuomioita on vaadittu jopa sellaisissa tilanteissa, joissa poliisi on salakuunnellut kahden henkilön välistä puhelinkeskustelua. Perusteluna puhelun tuomittavuudesta on käytetty sitä, että salakuuntelun suorittanut poliisi on joutunut alttiiksi sille, että keskustelijat ovat moittineet maan johtoa ja sen armeijaa.

Venäjän vapaa lehdistö on tapettu tai ajettu maanpakoon. Kritiikkiä esittäneet toimittajat ovat julistettu ulkomaalaisiksi agenteiksi ja heidän työskentelynsä on tehty mahdottomaksi. Tämä ei  päätoimittaja Mauno Saarta ilmeisesti vaivaa.

Julkaisussaan Saari kommentoi Suomen presidenttiä tavalla, jolla Venäjällä päätyisi lyhyen lentomatkan päätteeksi tahraksi asfaltille.

Viimeisimmän numeron surkuhupaisin hetki ja muistutus menneistä ajoista on se, kun päätoimittaja Saari onnittelee Venäjän Helsingin suurlähetystöä voitonpäivänä. Päätoimittaja toivottaa myös jaksamista herra suurlähettiläälle ja hänen henkilökunnalleen heidän vaikeassa työssään näinä haastteellisina aikoina.

Itse koen 1970-luvun tunkkaisena vuosikymmenenä, mutta osalle suomalaisia se oli elämän parasta aikaa.

Naapuriseura on tuulahdus ajoilta, jotka toivottavasti eivät koskaan palaa. Se vetoaa Neuvostonostalgiaan Putinin ikäpolvessa ja osuu tähän kaipuuseen, kuin drone Kremlin kupoliin.