Herra Jeesus Kristus ennalta ehkäisijänä sekä jälkihoitajana.

Tänään on otsikoissa ala-ikäiset nuoret jotka tappavat ja ovat väkivaltaisia.

Eduskunta kaikessa ”viisaudessaan” kertoo meille juurisyyt. Tietenkin ilmiö täytyy jollakin tavalla selittää. Aivan samoin täytyy selitellä olemassa olomme jos ei usko luomiskertomukseen.

No….taas kerran kun paska on jo housussa aletaan keksimään ”älykkäitä” jälkihoitoja näille em. nuorille.

Minäpä kerron teille 2 aitoa kertomusta jälkihoidosta ja ennaltaehkäisystä.

Luin juuri kirjan jossa 3 kertainen murhaaja ex-elinkautisvanki Lauri ”Late” Johansson on muuttunut mies. Joku väitti häntä jopa sairaammaksi paskaksi jota on koskaan ollut suomessa, toivoton tapaus ja erittäin vaarallinen, väkivaltainen ja kaikella tapaa sekaisin. Riesa yhteiskunalle ja vaara. Ei ole enää. Jeesus muutti miehen ja se on kiistaton fakta. Mies tulee uskoon illalla, aamulla tämä jengipomo soittaa poliisille ja tunnustaa 2 murhaa.

Tämä on se jälkihoito joka tulisi tehdä näille nuorille, joskin jälkihoitona Jeesus on hankalampi ottaa vastaan kuin ehkäisijänä.

Parempi tapa olisi tarjota Jeesusta ennaltaehkäisijänä niinkuin tapahtui minun kohdallani. Minulle ennustettiin Laten kaltaista elämää ja minulla oli siihen itselläkin halu ja hyvä alku. Tarkkikset, koulukodit, vankilat, huumeet jne jne kaikki olivat jo pienessä mittakaavassa Laten jalanjäljissä joten tiedän mistä puhun. Vankilasta tultuani 19 vuotiaana odottamaan uutta vankilareissua minun luonani kävi ihmisiä kertomassa Jeesuksesta. Muutamassa päivässä minä murruin ja sanoin jos sinä Jumala olet olemassa muuta minun elämäni olosuhteet, en enää jaksa vedän itseni kiikkuun.

3 kuukaudessa Herra oli tehnyt niinkuin olin pyytänyt, ei vähempää, ei enempää. Minä en tullut uskoon vielä silloin, mutta elämä muuttui täysin, rikokset jäi alkoi perheen perustus.

Jeesus, Jumala, raamattu ja sen arvot on heitetty roskiin suomessa ja nyt te itkette kun kansa voi huonosti. Siinä on syy ja seuraus. Mutta vallanpitäjät eivät aio tehdä muutosta eli pyytää Jeesusta avuksi kahdesta syystä. Joutuisi myöntämään olevansa väärässä sekä joutuisi luopumaan synneistä eli Jumalan vastaisesta elämästä. Perkeleen henki siellä taustalla jota ihminen ei tajua takaa sen että suomi menee syvemmälle paskaan.

MarcoBehm

52v sinkku kristitty, 4 lasta, 3 lasten lasta Lähellä sydäntä: Jumalan tunteminen, voimanosto, laulaminen, kitaran soitto, biljardi, biisien teko, shakki, hyvän vaimon etsiminen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu