Ilman kotia suomessa vuonna 2020

Minua kummastuttaa miten valtaapitävät saattavat nukkua yönsä hyvin niin kauan kuin suomessa on yksikin henkilö ilman kotia, ilman vakinaista asuntoa.

Valtaapitävillä on mahdollisuus poistaa asunnottomuus suomesta, on aina ollut, mutta heillä ei ole siihen halua.

Korulauseita on, sillä he eivät uskalla sanoa ääneen koskaan mitään eli olla omana itsenä ja mitata sille kannatusta. He mittaavat sille kannatusta jollaisia tahtoisivat olla, mutta eivät ole. Kyllä aitous ja rehellisyys on paras valtti ihmiselle. Omalta kohdalta ajattelen, että jos rehellisyyteni ei saa kannatusta, sille ei voi mitään, eikä se ole minulta pois, mutta nukun yöni hyvin.

Jotkut sanovat, asuntoa vailla olevat ihmiset ovat itse aiheuttaneet tilansa. He ovat juoppoja, narkkeja tai hoitaneet huonosti avioliittoa ja sen tähden joutuneet pois kodistaan.

Raamattu sanoo, ei ole yhden yhtäkään joka tekee sitä mikä hyvää on kun mittarina on Jumalan arvot. Kaikki ovat pois poikenneet, kaikki ovat syntiä tehneet. Synti on teko, ei dna:ssa peritty asia vaikka niin kirkko virheellisesti opettaa omien tarkoitusperiensä tähden.

Olemme siis kaikki ihan itse aiheuttaneet Jumalan silmissä helvettiin menon. Jumala kuitenkin tarjoaa laupeutta, armoa ja rakkautta.

Minulla ei ole koskaan tarjota teille mutua tai kaverin kertomisia, toisen tai kolmannen käden tietoa. Minä kerron omista kokemuksista. Tämän asian tiimoilta voin kertoa, että minä tunnen Jumalaa parhaiten tässä maassa. Olen myös omakohtaisesti kokenut asunnottomuuden pariin kertaan. Kun aamulla talvella heräät niin että jonkun ulkovaraston lattiaan on hiukset jäätyneet kiinni yön aikana ja sitten menet valtaapitävien puhetta kuuntelemaan jossa kerrotaan että kyllä se siitä niin se ei hyvältä tunnu. Tätä sivuava aihe on tietysti nälkä joka on vanha tuttu myöskin. Kun 8 päivää lämmittää vehnäjauhoja kahvinkeittimellä kun aktiivimalli vei sen viimeisen leipäpalan niin kyllä se laittaa miettimään hyvinvointivaltion arvoista. Oliko se niin että arvot voidaan nähdä heikoimmassa lenkissä? Naisen kasvoilta käy ilmi, millainen mies hänellä on?

5.Moos.15:10. Anna mielelläsi hänelle, älköönkä sydämesi olko vastahakoinen antaessasi, sillä lahjasi tähden on Herra, sinun Jumalasi, siunaava sinua kaikissa töissäsi, kaikessa, mihin ryhdyt. 11. Koska köyhiä ei koskaan puutu maasta, sen tähden käsken minä sinua näin: Avaa auliisti kätesi veljellesi, kurjalle ja köyhälle, joita sinun maassasi on.

Nenäpäivänä on taas rikkailla ja päättäjillä mahdollisuus ostaa omaatuntoa 20e hintaan, hävetkää.

Kun lastenkodeissa ja koulukodeissa vuosikymmenet hakataan ja käytetään hyväksi puolustuskyvyttömiä lapsia ja taas kerran, vasta kun jäädään kiinni eli kun televisioon ilmestyy ohjelma niin ministeri Rehula käy torilla pyytämässä anteeksi niiltä joiden elämä on enemmän tai vähemmän rauniona. Muissa maissa sillekkin osataan laskea jokin rahallinen arvo, ei suomessa. Lastensuojelun päätepysäkki Pernasaaren koulukodin suljettu osasto Leppäniemi tarjosi minullekkin tätä lastensuojelua ihan omiksi tarpeiksi.

MarcoBehm

52v sinkku kristitty, 4 lasta, 3 lasten lasta Lähellä sydäntä: Jumalan tunteminen, voimanosto, laulaminen, kitaran soitto, biljardi, biisien teko, shakki, hyvän vaimon etsiminen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu