Näyttelijät, koomikot, muusikot, taiteilijat, urheilijat

Terveiset bannihuililta, 5. kattaus oli menossa

On sairasta kuulla em. ihmisille heitettyjä kommentteja: ”Menkää oikeisiin töihin” ”Älkää sotkeutuko aikuisten asioihin, aikuiset hoitavat koronaepidemian”

Duunarit, ne ”oikeissa” töissä olevat ihmiset tosiasiassa pyörittävät yhteiskuntaa ja pitävät rattaat pyörimässä, ei poliitikot, ei kirkko.

Oikeissa töissä oleminen ei ole aina helppoa. Kello herättää aamulla kesken unien vaikka kroppa ja mieli tahtoisi vielä nukkua. Sitten mennään töihin joka ei ole unelma-ammatti eikä palkalla tule toimeen, jos tuleekin, on se aikamoista kitkuttelua ja pieni tragedia saattaa heiluttaa kotitalouden tilanteen aivan poskelleen.

Siinä tulee herkästi mieleen yhtä ja toista. Onko tässä mitään järkeä? Kun sitten tulee kellaritunnelmat, köyttä jo rasvataan niin silloin astuu kuvaan taiteilijat. He antavat jaksamista duunarille. Kun telkasta katsoo Jopet shown ja nauraa itsensä kippuraan, tulee mieleen, että ehkä tässä on vielä toivoa ja syytä elää. Kun mieli on apea eikä tahdo oikein jaksaa, kun sitten laittaa Irwinin levyn soimaan, tuleekin kohta erilainen mieli.

Taiteilijat ovat antaneet iloa ja jaksamista enemmän kuin yksikään päättäjä tai kirkko.

Kirkon ongelma on, että se ei ole sitä mitä se edustaa. Jumalalta on saatavissa lohdutusta joka on aitoa ja väkevää sekä tehokasta, mutta kirkko jolla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa ei voi sitä tarjota.

Äänestysprosentti on parhaillaankin 70% äänioikeutetuista eli ei suinkaan koko kansa, ei edes lähellä sitä. Kirkkoon kuuluu enää alle 70% joka on totta vain paperilla ja nimellistä. Sen sijaan 100% kansasta, vauvasta vaariin kuluttaa taiteilijoiden tuottamaa iloa, tavalla tai toisella. Ei ole yhden yhtä ihmistä joka ei kuluttaisi taidetta ja urheilua. Teatteri, elokuvat, televisio on suurin, musiikki, urheilutapahtumat jne jne jne. Ei ole yhtään ihmistä joka ei näitä käyttäisi. Miksi? Koska se antaa ihmisille jotakin. Sen sijaan päättäjiin saa pettyä, eivät saa aikaan juuri mitään, kaikki on hidasta, suuret lupaukset perutaan vaalien jälkeen, oman edun tavoittelu ja oman ideologian edistäminen ohi kansan parhaan on ilmeistä ja läpinäkyvää.

Minä olen uudestisyntynyt kristitty. Meitä on kymmenkunta suomessa. Me olemme päässeet Jumalan kanssa siihen suhteeseen jonka raamattu lupaa ja edellyttää jos mielii lopussa käyvän hyvin. Minä olen paljon kärsinyt ja surua kohdannut, no kaikki on suhteellista, mutta olen itkenyt silmät tyhjiksi sekä pelännyt itkeä enempää ettei järki lähde päästä. Näissä tilanteissa Jumala toimii, kirkko ei, koska sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa. Tällaisessa surussa Jumalan Pyhä Henki muistuttaa Jumalan Sanasta, että siellä kerrotaan Pyhän Hengen olevan myös Lohduttaja. Kun tällainen muistutus tulee, minä avaan suuni: Jeesus rakas, sanot Sanassasi, että lähetät lohduttajan, Pyhän Hengen. Lohduttakaa minua nyt, sillä hajoan aivan justiinsa tähän paikkaan. Ja silloin Jumala alkaa toimia Sanansa mukaan. Kohta saan nauraa ja hymyillä, tuska ja suru on poissa ja sisällä on tunne tulevasta paremmasta. Jumala ottaa kuin pienen vauvan ja kutittelee kainalosta ja puhaltaa mahan päällä niinkuin pienelle vauvalle tehdään.

Tämä voisi olla totta kaikille, jos kirkko olisi raamatun mukaisesti ihmisiä opettanut.

Mutta taiteilijat, muusikot, näyttelijät, huippu-urheilijat, koomikot: Heillä on samankaltainen vaikutus ihmisiin jotka eivät Jumalasta mitään tiedä eivätkä ymmärrä sieltä hakea lohtua.

Tässä valossa on kummallista tällaisena surun aikana joka korona on, että taiteilijat pannaan pulloon ja korkki kiinni. Pitäisi olla päinvastoin.

Taiteilijat! Te luotte tyhjästä jotakin uutta ja tarkoituksellista, siinä on jotakin jumalallista. Muistakaa tämä: Yhden huutelu tai kourallisen valtaapitävien ääni, ei ole koko kansan ääni.