Eurooppalaiset kyläpoliitikot vievät Ukrainaa tuhon tielle

Ukrainan keväthyökkäystä odotetaan lännessä laajalti. Monen mielestä tämä on perusteltua, sillä onhan talven kansainvälisessä kädenväännössä saatu aikaan päätöksiä mm. Leopardien lähettämisestä itään. Eurooppalaiset poliitikot ovat olleet laajalti parrasvaloissa ja optimismikin kukoistaa aika ajoin.

Todellisuus sotatoimialueella näyttää kuitenkin olevan kovin erilainen. Ampumatarvikkeista on pulaa ja kasvavia täydennystarpeita tuntuu olevan myös Ukrainan armeijan rekrytointien kohdalla. Kulutussotaan juuttuminen tekee joka päivä ison loven näihin molempiin sodankäynnin keskeisiin elementteihin.

*****

Esimerkiksi Patrian toimitusjohtaja purki hiljattain turhautumistaan eurooppalaiseen saamattomuuteen ammustuotannon lisäämiseen liittyen. Reilu vuosi sotaa ei ole ollut riittävä aika poliittisille päätöksille, joilla ammustuotanto kyettäisiin saamaan tarpeita vastaavalle tasolle. Tai edes lähellekään sitä.

Ukrainan avustaminen tykistön kranaateilla loppuu, kun eurooppalaiset varastot on syöty. Pääsyynä tilanteeseen on suurten EU maiden – Saksa, Ranska, Italia ja Espanja – itsekäs halu varmistaa tilauksista saatavien taloudellisten hyötyjen päätyminen omaan kassakirstuun. Niinpä mitään ei sitten tapahdu.

*****

Myös Ranskan presidentin taannoinen kiinanvierailu oli Ukrainan sodankäyntikyvyn näkökulmasta tuhoisa. Euroopan strategisen autonomian korostaminen suhteessa muualla maailmassa esiin nouseviin kriiseihin näyttää amerikkalaisesta näkökulmasta vastuun pakoilulta. Ja sitähän se objektiivisesti tarkasteltuna onkin.

USA on Ukrainan suurin aseistaja, mutta Macronin ajatuksenjuoksun mukaan esimerkiksi Taiwanissa eskaloituvassa sodassa Euroopan ei siis pitäisi asettua tukemaan USA:n sotaponnisteluja alueella. Varteenotettava republikaanien presidenttiehdokas Marco Rubio totesikin vastavetona, että ehkäpä eurooppalaiset tulisi jättää hoitamaan Ukrainan sotaa yksin. Strategisen autonomian nimissä siis.

*****

Ukrainalaisten kyky sotia riippuu täysin siitä, mitä ja millaista aseapua länsimaat toimittavat. Ja tässä suhteessa toimenpiteet ja odotukset eivät kohtaa toisiaan. Juuri nyt Ukrainan odotetaan käynnistävän keväthyökkäyksensä tilanteessa, missä uuden sotavoiman varustamisessa ja kouluttamisessa on koettu suuria haasteita.

USA:ssa hiljattain tapahtuneessa asiakirjavuodossa nousi esiin tietoja, joiden mukaan Ukrainan hyökkäystä varten koulutetaan noin 50 000 sotilaan joukkoa. Näiden 12 prikaatin varustaminen perustunee useasta länsimaasta saatuun vanhaan ja osin myös hieman modernimpaan kalustoon. Tällä voimalla saataneen aikaan alueellista operatiivista menestystä, mutta sotaa sillä ei ratkaista. Näyttöjä Ukraina kuitenkin tarvitsee – pieniäkin.

*****

Eurooppa – erityisesti suuret maat – pyrkii kulkemaan samanaikaisesti useaa raidetta ja se näyttää koituvan lähitulevaisuudessa Ukrainan turmioksi. Sisäpolitiikassa sodan haittavaikutuksia tasoitetaan, jottei äänestäjäkunta kokisi henkistä ja taloudellista ahdistusta. Sotiminen, tai siihen osallistuminen, nähdään mm. Saksassa erityisen ongelmalliseksi asiaksi.

Ulkosuhteita hoidetaan puolestaan taloudellinen hyöty eturintamassa, eivätkä puheet kiinariippuvuuden vähentämisestä kohtaa reaalimaailmaa. Esimerkiksi sotavuonna 2022 Saksan kauppa Kiinan kanssa kasvoi ja merkittävä osa saksalaisyrityksistä onkin riippuvaisia tuon kaupan sujuvuudesta. Ukrainan sodan kehitystä arvioitaessa länsimaiden taloudellisista kiinakytkennöistä näyttääkin muodostuvan entistä huolestuttavampi riskitekijä.

Miten käy Euroopan taloudelle, kun Taiwanin tilanne eskaloituu sotilaalliseksi konfliktiksi? Ja mitä sotilasoperaatioita Venäjä käynnistää Euroopan suunnalla samanaikaisesti?

*****

Ukrainassa Venäjä näyttää valinneen strategian, missä sotaa tullaan käymään pitkään. Itäisen diktatuurin taistelukykyä vahvistetaan kohdentamalla sotatoimialueelle reservistä perustettavia joukkoja. Uusi, hiljattain käyttöönotettu sähköinen kutsuntajärjestelmä, vahvistaa tätä toimintamallia. Vielä viime syksynä Suomessakin monet asiantuntijat suhtautuivat vähätellen itänaapurin mobilisointeihin. Nyt näitä puheita ei enää kuulla.

Myös venäläinen yhteiskunta näyttää hyväksyneen sodan osaksi arkea. Kaatuneiden sotilaiden omaisille maksettavat suurehkot korvaukset vahvistavat sodan hyväksyntää alueilla, missä toimeentulon edellytykset ovat muutoin kovin heikot.

Sodan Ukrainassa tulee ratkaisemaan kyky kohdentaa taisteluihin uusia joukkoja. Siis varustettuja ja koulutettuja prikaateja (vast.), joita on myös kyettävä hyödyntämään sotatoimissa. Venäjällä on tähän lähtökohtaisesti paremmat edellytykset kuin Ukrainalla, joka toimii kaluston osalta täysin länsimaisen avun varassa. Ja tuon avun jatkuvuus on riippuvainen monesta osatekijästä, kuten edellä on todettu.

*****

Ukrainan kansa puolustaa juuri tällä hetkellä Eurooppaa ja sen arvoja itäisen diktatuurin raakaa aseellista hyökkäystä vastaan. Tämä on yhteisesti moneen kertaan todettu esimerkiksi EU:ssa, mutta juhlapuheiden jälkeen eurooppalaiset kyläpoliitikot toimivat muista lähtökohdista. Koska tähän perustavaa laatua olevaan kysymykseen ei ole nähtävissä radikaalia muutosta, voidaan sodan Ukrainassa tuskin olettaa myöskään päättyvän hyvin.

Oma arvioni on, että sotaa tullaan käymään vuosia ja Venäjälle jäänee loppuratkaisussa haltuun laajoja alueita Ukrainasta. Koska Venäjän laajenemishalut tuskin päättyvät tähän, voidaankin itäisen diktatuurin seuraavaa erikoisoperaatiota sitten yhdessä arvuutella eurooppalaisten kyläpoliitikkojen vuosittaisissa kokoontumisajoissa.

Toiseenkin asentoon tilanteessa olisi toki voitu päätyä, jos poliittinen katse olisi ulottunut hieman pidemmälle horisonttiin.

marcokrogars

yleisesikuntaupseeri, dosentti
25 vuotta Rajavartiolaitoksessa, Puolustusvoimissa ja Puolustusministeriössä

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu