Otetaan oppia Venäjän terroritoimista

Venäjän tappioita etulinjan juoksuhaudoissa ovat seuranneet iskut Ukrainan kriittiseen infrastruktuuriin. Erityisesti on vaurioitunut sähkönjakelu, minkä seurauksena miljoonat ihmiset ovat pitkiä aikoja vailla sähköä. Tämä kaikki on myös ajoitettu sopivasti talven kynnykselle, jolloin ongelmat kärjistyvät.

Sinällään Venäjän toiminnassa ei ole mitään ihmeellistä – sitä tehdään mitä kyetään. Kun mekanisoidun jalkaväen pikamarssi Kiovaan hyytyi, täytyi naapurimaassamme ottaa käyttöön toisen tyyppiset keinot. Muut diktatuurit – kuten islamilainen Iran – ovat riemumielin tukemassa tätä rikollista toimintaa.

Suomessa on käyty erittäin vähän keskustelua sodan viimeisten käänteiden merkityksestä omalle maallemme. Vastaavassa tilanteessa olisimme Ukrainan tapaan yhtä haavoittuvia sähkön- ja vedenjakeluun kohdistuvien massiivisten hyökkäysten edessä.

Suomen ilmapuolustusta ei ole rakennettu ajatuksella, että ilmatorjuntajoukkoja tai torjuntahävittäjiä käytettäisiin painopisteisesti tuotantolaitosten tai siirtoverkkojen suojaamiseen. Niitä tarvitaan tukemaan maavoimien ja merivoimien taistelevia joukkoja. Nato voi tuoda ongelmaan helpotusta, muttei poista sitä.

Valitettava tosiasia on, ettei myöskään yhdyskuntasuunnittelussa ole huomioitu Ukrainassa nähdyn kaltaista siviilikohteiden tuhoamista. Tiivis kaupunkirakenne keskitettyine sähkönsiirto-, vesi- ja lämpöverkkoineen takaavat hyökkääjälle hyvät onnistumisen mahdollisuudet. Venäjä on myös vuosikymmenten saatossa maalittanut tarkoin näihin liittyvät kriittiset kohteet. Niihin sitten isketään ohjuksin ja lennokein.

Hajauttamisen merkitys tulisikin viimein ymmärtää koko yhteiskunnan kehittämisessä. On täysin absurdia puhua kriisivalmiudesta, kun samanaikaisesti olemme itse tehneet monista kriittisistä toiminnoista vaihtoehdottomia ja maantieteellisesti keskitettyjä. Tämä koskee myös logistiikkaketjuja esimerkiksi kaupan alalla. Etelä-Suomessa toimivien K-kauppojen myynti on kovin helppo lopettaa, tuhoamalla Keskon varastoalue kehä kolmosen kupeessa.

Kuvattujen ongelmien nopeaan ratkaisuun voidaan kuitenkin suhtautua suurella pessimismillä. Kunnilla on maassamme kaavoitusmonopoli ja niissä päätöksentekopöydissä yhteiskunnan kriisivalmiudella on yleensä kovin mitätön merkitys. Kunnanisät ja -äidit ovat enemmän huolissaan muista, sidosryhmiään kiinnostavista ja hetkellistä taloushyötyä tuottavista asioista.

Viimeistään nyt olisi kuitenkin aika ryhtyä suosimaan hajauttamista niin asumisessa, energiantuotannossa kuin myös monissa yhteiskuntamme logistisissa toiminnoissa. Hajauttamisella luodaan kriisinkestävyyttä kaikilla tasoilla – koko yhteiskunnassa, kunnissa ja perheissä. Samalla on syytä pohtia myös uudelleen suhdettamme kotimaiseen energiaan, puuta kun on tarjolla kriisitilanteissakin.

Hajautettua yhteiskuntarakennetta on myös tuettava vahvasti valtiovallan toimenpitein. Holhousvaltion sijaan ihmisiä tulee kannustaa miettimään keinoja selviytyä kuivin jaloin niin arkipäivän murheissaan, kuin mahdollisten kriisitilanteiden aiheuttamissa megahaasteissa. Byrokratia on työnnettävä syrjään ja annettava tilaa innovatiivisillekin ratkaisuille. Niitä ei ole koskaan tarjolla liikaa!

+15
marcokrogars

yleisesikuntaupseeri, dosentti
25 vuotta Rajavartiolaitoksessa, Puolustusvoimissa ja Puolustusministeriössä

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu