Pitkittyvä sota jakaa Eurooppaa

Läpi historian ihmisiä on motivoitu sotimaan, sillä kukapa muutoin altistuisi väkivaltaiselle kuolemalle. Koska sota on poikkeuksetta harjoitetun politiikan jatke, ovat sotien syntymisestä vastuussa olevat vallanpitäjät ensimmäisinä kertomassa tarinoitaan siitä, miksi juuri nyt tulee taistella. Usein tähän  yhdistetään  ylioptimistinen kuvaus sodankäynnistä vain lyhyen yhteenoton muodossa.

Monet ensimmäiseen maailmansotaankin vuonna 1914 suunnanneet nuoret miehet kuvittelivat lähtevänsä muutaman kuukauden sotaretkelle, mutta todellisuus oli toinen. Kun aseet yli neljän vuoden sotimisen jälkeen vaikenivat, kuolonuhreja oli syntynyt peräti 16 miljoonaa – sotilaita ja siviilejä. Toisessa maailmansodassa päästiinkin sitten jo yli 60 miljoonaan uhriin.

*****

Ajallisesti lyhyeksi muodostuvia sotia nähdään vain silloin, kun voimasuhteet ovat osapuolten välillä ratkaisevalla tavalla epätasapainossa. Lähihistorian esimerkkinä näyttäytyy ensimmäinen Persianlahden sota vuosina 1990–1991, missä USA:n johtaman liittouman joukot löivät Irakilaiset vain lyhyen maasotavaiheen päätteeksi.

Venäjän vuonna 2022 käynnistämä suurhyökkäys Ukrainan valtaamiseksi näyttäytyy puolestaan edellisen vastakohtana. Tässä tapauksessa hyökkääjä oli niin määrällisesti kuin teknisestikin ylivoimainen, mutta laaja operaatioalue ja tiedusteluun liittyvät virhearviot johtivat jo alkuvaiheessa katastrofiin. Sota pitkittyi ja kulutusvaihde kytkeytyi päälle. Nyt kukaan ei puhu enää lyhyestä sodasta. Venäläissotilaita motivoidaan kuolemaan uskontoon vetoamalla – historiasta tuttua tämäkin.

Pitkittyvistä sodista muodostuu usein kokoaan suurempi ongelma. Esimerkiksi asevelvollisten lähettäminen Vietnamiin johti 1960-luvulla Yhdysvalloissa mittaviin sisäpoliittisiin heijastusvaikutuksiin. Koko yhteiskunta koki muutoksen Lyndon B. Johnsonin (1963–1969) ja Richard Nixonin (1969–1974) presidenttikausilla, jolloin huipentuivat niin sodanvastainen liikehdintä kuin kansalaisoikeuksia koskeva taistelu. Vietnamin sotaretki muutti amerikkalaisten elämää pysyvästi.

*****

Valitettavasti sota Ukrainassa ei osoita päättymisen merkkejä. Juuri nyt näyttää siltä, että taistelut jatkuvat vielä vuosia. Lännessä ollaan – Liettuan ulkoministerin sanoin – enemmän huolissaan Venäjän tappiosta kuin siitä, miten Venäjän laajentumispyrkimykset padottaisiin. Voittoon johtava strategia loistaa poissaolollaan.

Läntisessä Euroopassa on eletty jo niin pitkään täysin toisenlaisessa todellisuudessa, kuin Venäjällä tai Ukrainassa, etteivät yhteiskunnat yksinkertaisesti ole valmiita kovin poikkeukselliseen toimintaan. Tiivis yhteys Venäjään takaisi aiemmin halvan energian ja suuren markkina-alueen, joka kanssa käytiin tuottoisaa kauppaa – syntyi kaivattuja työpaikkoja. Tämä kaikki on nyt historiaa.

Yksilötason tuntemuksia turvallisesta arjesta – tai pikemminkin sen puutteesta – ei sovi väheksyä. Kun ihmiset kokevat menetettävänsä paljon ja voittavansa kovin vähän, lienee inhimillistä, etteivät keskieurooppalaiset lämpene laajemmalle sotaan sekaantumiselle. Ukrainan tukeminen jääkin entistä enemmän Euroopan itäisten valtioiden hoidettavaksi. Toivottavasti mukana pysyvät kuitenkin myös USA ja Britannia.

*****

Pitkäkin sota päättyy aikanaan aselepoon tai pysyvään rauhaan. Juuri nyt tämän teeman ympärille on kokoonnuttu Sveitsiin, vaikkakaan sodan toinen osapuoli – Venäjä – ei ole läsnä. Tapahtuma on Ukrainalle tärkeä, sillä sen myötä päästäneen käsitykseen maahan virtaavan tuen jatkonäkymistä. Itse rauhaa kokous tuskin kuitenkaan tuonee kovinkaan paljon lähemmäksi. Länsi odottanee jatkossakin ukrainalaisten miesten ja naisten uhraavan itsensä Venäjän pysäyttämiseksi. Apua annetaan juuri sen verran, että torjuntatehtävä kyetään suurin ponnistuksin täyttämään.

Pitkittyvä sota ja epämääräinen suhtautuminen siihen jakavat Eurooppaa. Ajopuun kaltaiseen tilaan joutuminen – omana valintana – ei johda parempaan huomiseen. Kansallisvaltioiden sisäpolitiikka ajautuu ristiriitoihin ja eurooppalaisesta yhteistyöstä ulospäin välittyvä kuva muodostuu epämääräiseksi. Maanosamme asema heikentyy vääjäämättä.

Tosiasia lienee, etteivät hyvinvointiinsa käpertyneet länsieurooppalaiset ole valmiita tinkimään arjestaan Ukrainan hyväksi. Sota jatkuu ja siitä aiheutuvien kärsimysten määrä kasvaa samassa suhteessa. Syntyy mittavaa katkeruutta, jonka hedelmistä nautitaan tulevina vuosikymmeninä. Se, mikä tänään jätetään tekemättä, löytyy siis edestämme. Toivottavasti lopputuloksena ei ole vieläkin tuhoisampi sota Euroopassa.

marcokrogars

yleisesikuntaupseeri, dosentti
25 vuotta Rajavartiolaitoksessa, Puolustusvoimissa ja Puolustusministeriössä

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu