Poliittinen arki sodan varjossa – muutos loistaa poissaolollaan

Venäjän suunnalta on kuulunut kummia pitkin kuluvaa vuotta. Viimeisimpänä kummajaisena tuotiin kuluvalla viikolla julki itänaapurissa käyty pohdinta Ukrainan kaltaisen erikoisoperaation käynnistämisestä myös Suomen ja Baltian maiden suunnilla. Suurvenäläiseen tapaan siis spekuloitiin massiivisen hyökkäysoperaation käynnistämisestä Itämeren piirissä.

Tarina jääköön omaan arvoonsa, sillä ainakin tällä hetkellä realiteetit sotivat moista suunnittelua vastaan. Sotilaalliset suorituskyvyt eivät Venäjällä juuri nyt yksinkertaisesti riitä. Suuruudenhulluuden osalta energia ei kuitenkaan näytä loppuneen, kuten edellä kuvatusta pohdinnasta käy ilmi. Ja jäähän ajatus suurvenäläisissä piireissä itämään vastaisen varalle. Ehkäpä tähän siis palataan.

Suomessa on päästy kesän kuumimman biletyksen jälkeen syksyiseen arkeen. Hallituskin on budjettiriihessään jälleen kerran kunnostautumassa erilaisten tukien kehittelyssä eli julkisen velan jatkuvassa kasvattamisessa.

Kovin kummoisia avuja ei poliitikoilla tänä päivänä tarvitse olla, kun lainarahalla yritetään ohjailla hallitsemattomana ajopuuna seilaavaa julkista taloutta. No, eihän pääministerinä toimivalta Tampereen yliopiston hallintotieteilijältä juuri muuta voikaan odottaa. Vaasassa sentään yritettiin aikanaan kasvattaa opiskelijoita vähän vastuullisempaan talousajatteluun.

Politiikalle on juuri nyt tyypillistä, että Euroopan pysyvästi muuttuneen tilanteen heijastusvaikutuksia pyritään pehmentämään monin tavoin. Jaetaan extralapsilisiä ja pohdiskellaan sähkökustannusten kompensaatioita. Kaikki tämä lähinnä siksi, että valtajoukko – eli hyvätuloiset palkansaajat – saadaan pidettyä tyytyväisinä seuraaviin vaaleihin asti.

Mutta onkohan julkisen jakoautomaatin vahvistaminen kovin viisasta politiikkaa?

Yhteiskunnan uusien tukien pitäisi kohdentua vaikeassa tilanteessa vain niihin, joiden elämän edellytykset uhkaavat romuttua täydellisesti. Viiden tonnin kuukausipalkkaa nauttiva kansalainen ei tukia tarvitse. Jos taloudellinen muutos johtaa jokavuotisen Aasian matkan peruuntumiseen, niin sillähän vain tuetaan ilmastotalkoita.

Ylisuurien asuntolainojen kanssa kamppailevat hyvätuloiset palkansaajat ovat puolestaan omien valintojensa uhreja. Ei omaisuutensa liiketoimintaan sijoittanutta yrittäjääkään olla yhteiskunnan toimesta pelastamassa konkurssin hetkellä. Ei edes silloin, kun konkurssi on ilmeinen seuraus Venäjän käynnistämistä sotatoimista Ukrainassa.

On vaikea ymmärtää logiikkaa, missä täydellisesti muuttunut toimintaympäristö ei johda merkittäviin uudelleen arviointeihin suomalaisessa poliittisessa kentässä. Jos Nato jätetään tässä kohtaa huomiotta ja keskitytään muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan, niin todelliset muutokset ovat kuluvana vuonna olleet olemattomia.

Elämä vallan linnakkeissa jatkuu kuten ennenkin, vaikka niin monet realiteetit ovat muuttuneet. Tämä johtaa väistämättä kysymään, onko perinteinen suomalainen puoluekenttä niin urautunut, ettei muutoksiin yksinkertaisesti kyetä?

Esimerkeiksi nostettakoon menneisyyden säilyttämisessä kunnostautuneet Keskusta ja SDP. Moniko meistä voi perustellusti väittää, että näiden puolueiden riveistä löytyy voimia, jotka ohjaavat Suomen Euroopan karikkoisilla vesillä uuteen ja valoisaan tulevaisuuteen?

Gallupeihin ei tässä arviossa kannata paljoakaan perustaa. Menneisyyden rakenteiden ja vallankäyttömekanismien säilyttäminen on monille puolueille ja niiden kannattajakunnalle tulevaisuuden menestystä tärkeämpää.

Valitettavasti vallalla olevan lyhytnäköisen politiikan varsinaisia kärsijöitä ovat lapsemme. Mitä pidempään nykymenoa jatketaan, sitä tuskallisempi on äkkipysähdys joskus tulevaisuudessa.

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu