Poliittiset sopulit vaellusretkellä

Yksi viikonlopun uutisista käsitteli Keskustan puoluevaltuuston kokousta Vaasassa. Historialliseksikin mainitussa tapahtumassa Lepikon torpan perilliset päätyivät laajalla rintamalla ryhmittymään Suomen natojäsenyyden taakse. Menoa verrattiin yksituumaisuuden puolesta jopa Atlantti-seuran rientoihin. Puheenjohtaja Saarikko pyysi kokoukselta natomandaattia ja saikin sen lauantaina käyttöönsä.

 

Nopeita ja vähän hitaampia takinkääntöjä on nähty viime viikkoina Suomen poliittisessa kentässä laajalti. Entinen puhemies Heinäluoma heitti roskiin mitaleitaan ja moni muukin Venäjän vannoutunut ystävä on kääntänyt kelkkansa. Entisellä presidentillä oli hieman käynnistysvaikeuksia, vai pitäisikö puhua jopa muutosvastarinnasta, mutta hänkin ymmärsi viimein, ettei esiintymiskutsuja tule jatkossa kolahtamaan postiluukusta, mikäli ryhmittyy pahisten taakse.

 

Suomen poliittisen kentän yksituumaisuus on käsin kosketeltavaa. Marginaaliin sijoittuvat Ano Turtiaiset eivät tätä harmoniaa häiritse. Nopeasti saavutettu natokonsensus laittaa jopa epäilemään, että näinköhän kaikki edustajamme edes ymmärtävät, minkä puolesta tänään liputtavat? Monet poliitikot käyttäytyvät nimittäin kuin sopulilauma, missä kuvitellun hyödyn perässä ryntäily saattaa saada aikaan mittavaa liikettä vailla ajatustakaan määränpäästä.

 

Todettakoon, että olen itse tällä palstalla kirjoittanut Naton puolesta jo ennen Venäjän 24. helmikuuta alkaneita sotatoimia, joten periaatteessa tervehdin poliittisen kentän kulkemista Naton suuntaan ilolla.

 

Tällä hetkellä näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että usean poliitikon natovallinnat kytkeytyvät konkreettiseen henkilökohtaiseen hyötyyn. Tässä ei sinällään piile suurtakaan ongelmaa yksilötasolla, mutta yhteisten asioiden hoidossa ongelmia voi tulla. On nimittäin ilmeistä, että Suomessa nähdyt äkkiliikahdukset heijastelevat myös tulevia eduskuntavaaleja. Kukapa haluaisi tulla muistetuksi Putinin kaverina tai edes myötäilijänä ensi kevään vaaliuurnilla. Pesäero on siis tehtävä viipymättä ja mieluummin hyvin näyttävästi, kuten ystävämme Heinäluoma teki.

 

Erittäin piristävä poikkeus poliittisten päättäjien joukossa on kuitenkin Heidi Hautala. Tänään Helsingin Sanomissa julkaistussa pitkähkössä haastattelussa hän kuvaa suhdettaan Venäjään aina 1990-luvulta tähän päivään. Lukijalle ei jää pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Hautala olisi ollut kussakin ajassa esille nostettuine argumentteineen oikeassa siitä suunnasta, mihin itänaapurimme oli kehittymässä. Hän on myös näyttävästi toiminut näkökulmiensa puolesta, mitä voidaan tänä päivänä pitää hatunnoston arvoisena suorituksena ja suoraselkäisyyden osoituksena.

 

Hautalan haastattelun lukemalla voi myös helposti vakuuttua siitä, että useiden muiden suomalaispoliitikkojen sopulilauma on vielä aivan hiljattain vaeltanut täysin toisilla urilla, kuin joilla tänä viikonloppuna näyttävästi hiihdetään. Länsituulten mukana liiteleviä takinkääntäjiä siis riittää.

 

Kaikilla meistä on luonnollisesti oikeus ja velvollisuus tarkistaa mielipiteitämme, kun niihin vaikuttavat faktat muuttuvat. Venäjän sotatoimien ja niitä seuranneen natonosteen osalta faktat sinällään eivät ole muuttuneet, mutta mittasuhteet kylläkin. Paljon on puhuttu länsimaiden havahtumisesta Venäjän sotilaalliseen uhkaan, mutta tämä on puhdasta pötyä. Kyse on ollut jo pitkään siitä, että valtioiden ja yksilöiden taloudellinen etu on ohittanut Venäjän suhteen kaikki muut asiaan vaikuttavat tekijät. Entiset pääministerimme Paavo Lipponen ja Esko Aho ovat yksilötasolla näyttäviä esimerkkejä juuri tästä.

 

Samaan suuntaan sopulilauman tavoin kulkeminen on helppoa aina siihen asti, kunnes tulevat kohdattavaksi todelliset ongelmat. Julkisuudessa on paljon spekuloitu sitä, miten Venäjä tulee reagoimaan maamme jätettyä jäsenhakemuksen Natoon. On jopa arvioitu yksityiskohtaisesti, millaisia sotilaallisia keinoja Venäjän valikoimaan voisi kuulua. Selvää yksimielisyyttä itänaapurimme vastatoimista ei ole löydettävissä, mutta valistuneita arvauksia kylläkin.

 

Voidaan olettaa, että jos Venäjä haluaa vastatoimista näyttäviä, ne tapahtuvat maan asevoimien toimenpitein. Mikäli vaihtoehtoisesti pyritään herättämään suomalaisissa laajaa turvattomuuden tunnetta, voivat Venäjän vastatoimet sisältää monia siviiliyhteiskuntaan kohdistuvia ikäviä keinoja. Itse olisi taipuvainen painottumaan juuri tämän jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle, sillä sen myötä horjutetaan arjen turvallisuutta.

 

Poliittisen sopulilauman yksituumaisuuden kesto tulee siis riippumaan ratkaisevasti Venäjän Suomeen kohdistamista vastatoimista jäsenhakuprosessiin liittyen. On myös suuri vaara siihen, että juuri tässä tilanteessa varsin vahvana Suomessa vaikuttava venäläisyhteisö pyritään vetämään mukaan kovenevaan kansainväliseen peliin. Tästä joukosta löytynee yksilöitä, joille Putinin laajentumistavoitteiden edistäminen on tärkeää ja Suomen natojäsenyys myrkkyä. Vastaavasti lienee kantasuomalaisia ryhmiä, jotka ovat valmiita syyllistämään koko venäläisyhteisöä Putinin toimista. Vaarallinen tilanne.

 

Kansallinen yksituumaisuutemme tullaan varmasti haastamaan lähikuukausina ja siinä käytettävät keinot saattavat olla koviakin. Niistä ei nuoremmilla sukupolvilla ole mitään kokemusta, mutta muuttuva ympäristö opettanee itse kullekin tarvittavat selviytymispolut.

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu