Puolustusvoimat Ahvenanmaalle jo rauhan aikana

Kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäys jyräsi alleen suomalaisia joukkoja Karjalan kannaksella. Viipuri menetettiin ja neuvostojoukot rynnistivät kohti Helsinkiä. Päämaja siirsi pikavauhtia Itä-Karjalasta junakuljetuksin joukkoja kannakselle, missä ne joutuivat lähes marssiryhmityksestä ottamaan vastaan päälle työntyvän Puna-armeijan.

 

Yhdeksi merkkipaaluksi näissä kohtaamistaisteluissa muodostui suomenruotsalaisen Jalkaväkirykmentti 61:n kyky säilyttää puolustusasemansa Tienhaaran maastossa Viipurin länsipuolella. Puolustajan tappiot olivat suuret, mutta nopeasti valmistellut asemat kestivät ja itänaapurin marssi Helsinkiin päättyi.

 

Nykyisen ”tienhaaran” muodostaa Ahvenanmaa, jonka sijainti tekee siitä meriyhteyksiemme solmukohdan. Kylmän sodan veteraanit tunnistavat sotilaallisesta suunnittelusta tutun termin ”kilpajuoksu Ahvenanmaalle”. Velvoitteidensa mukaisesti Suomi varautui vuosikymmeniä lähettämään sotilaansa Ahvenanmaalle tilanteen näin vaatiessa. Haasteeksi koettiin vain se, kyettäisiinkö tätä koskevat poliittiset päätökset tekemään riittävän ajoissa.

 

Venäjän intressissä on kriisitilanteessa saada hallintaansa Itämeren Pohjois-osa. Tuon päämäärän saavuttamisessa keskeistä roolia näyttelevät Gotlanti ja Ahvenanmaa. Näiden haltuunotto edellyttäisi ensivaiheessa maahanlaskujoukkojen operaatiota, jota tuettaisiin ilmasta ja mereltä käsin. Tilanne vakiinnutettaisiin mereltä tulevin vahvistuksin. Itänaapurillamme on ollut tämän kaltaiseen sotaretkeen vaihteleva valmius viime vuosikymmeninä.

 

Kilpajuoksusta Ahvenanmaalle saattaisi syntyä kohtaamistaistelun kaltainen tilanne, mitä ei voida pitää suomalaisesta näkökulmasta suotavana. On aivan eri asia ottaa hyökkääjä vastaan hyvin valmistelluissa asemissa, kun joutua toimimaan liikkeestä laajan epävarmuuden vallitessa. Omat tappiot kasvavat suhteessa siihen, miten vahvan asevaikutuksen kohteeksi joudutaan meri- ja ilmakuljetusten aikana.

 

Ahvenanmaan puolustaminen on tärkeää myös Ruotsille. Tukholma saaristoineen ei ole kaukana, kuten jokainen ruotsinlaivalla matkustanut on voinut tuolla kulmakunnalla havaita. Luontevaa olisikin perustaa kahden tulevan Natomaan Ahvenanmaata koskeva puolustusratkaisu yhteiseltä pohjalta.

 

Valtionjohtomme tulee varmasti lähitulevaisuudessa toteamaan Ahvenanmaan demilitarisointia koskevien sopimusten päätyvän historian kirjoihin. Silloin syntyy mahdollisuus rakentaa Ahvenanmaan uusi puolustusratkaisu vailla vanhoja pidäkkeitä. Luontevaa olisikin, että saariryhmään perustettaisiin suomalais-ruotsalainen tukikohta, jonka rooli linkittyisi luontevasti myös Naton intresseihin Itämeren pohjoisosissa.

 

Venäjälle kuvatun kaltainen ratkaisu muodostaisi vahvan pidäkkeen ryhtyä sotilaallisiin toimenpiteisiin Pohjois-Itämeren alueella. Samalla Ruotsin tulisi tosin vahvistaa myös Gotlannin puolustusta, jotta saaren haltuunotto kävisi Venäjälle mahdottomaksi.

 

Ahvenanmaan kysymyksen ratkaisu takaisi myös Baltian maille sen, että kriisitilanteessa niiden yhteydet muihin Natomaihin säilyisivät. Suwalkin kapeikon kautta kulkeva maayhteys muuhun Eurooppaan ei siten näyttelisi enää yhtä suurta strategista roolia kuin nykyisin.

 

Sanomattakin on selvää, että Suomen puolustusvoimien pysyvä läsnäolo Ahvenanmaalla vahvistaisi merkittävästi myös huoltovarmuutta. Ulkomaankauppamme kulkee lähes kokonaisuudessaan merirahtina, jolloin sen sujuvuuden varmistaminen edellyttää jatkuvaa kykyä hallita sotilaallisesti Suomenlahden länsiosaa sekä Pohjois-Itämerta. Huoltovarmuus kiinnostaa koko kansaa viimeistään siinä vaiheessa, kun kaupoista loppuu tavara.

 

Ahvenanmaata koskevat herkkyydet on nyt päättäjäpiireissä unohdettava pikaisesti. Juuri tällä hetkellä on oikea aika kääntää kurssia siten, etteivät suomalaiset sotilaat joudu koskaan tekemään pikamarssia Maarianhaminaan venäläisten asevaikutuksen alla. Vaikka tähän on löytynyt valmius vuosikymmeniä, olisi vastuutonta jättää otollinen momentum hyödyntämättä.

 

Suomen Puolustusvoimilla tulee olla oikeus pysyvään läsnäoloon Ahvenanmaalla. Sen laajuuden ja muodot määrittävät nykypäivän sotilaalliset intressit, eivätkä historian kirjoihin kuuluvat sopimukset.

+8

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu