Rauha ja sen hinta

Heti helmikuussa, Venäjän hyökkäyksen käynnistyttyä, ryhdyttiin kansainvälisellä areenalla vaatimaan sotatoimien välitöntä lopettamista. Vaatimus valtioiden välisten ongelmien ratkaisemisesta aseiden sijaan diplomatialla onkin lähtökohtaisesti perusteltu, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa vastoin laajempaa kansainvälistä etua.

 

Jos Ukrainassa olisi ollut kyse vain kahden valtion yhteentörmäyksestä aluekiistan tiimoilta, kansainvälisesti johdetut neuvottelut olisivat saattaneet tuottaa menestystä. Venäjän sotatoimia ohjaavat intressit ovat kuitenkin huomattavasti laajavaikutteisempia, joten todelliseen rauhanratkaisuun tähtäävät ponnistelut eivät ole tähän päivään mennessä ottaneet tuulta purjeisiinsa.

 

Lyhyt silmäys historiaan osoittaa, että sotien vastustaminen on ollut länsimaissa valtavirtaa aina 1960-luvulta lähtien. Tuolloin moni eurooppalainenkin nuori nousi barrikadeille kaukaisen Vietnamin puolesta Yhdysvaltoja vastaan. Rauhanaate vahvistui ja siihen liitettiin myös vahva vasemmistolainen leima. Neuvostoliitto luonnollisesti käytti tätä kehitystä hyväkseen pönkittääkseen omaa asemaansa maailmassa.

 

Myös pieni Suomi on pidättäytynyt aseiden viennistä konfliktialueelle yhtenä osoituksena syvästä rauhantahdostamme. Suurvalloilla – tai edes Ruotsilla – vastaavia pidäkkeitä ei luonnollisestikaan ole ollut.

 

Ukrainalaisten pyrkiessä torjumaan parhaillaan Venäjän sotavoimaa, löytyy monista somekirjoituksista viisauksia, missä länsimaiden aseapu tyrmätään nopean rauhanpalautuksen vastavoimana. Ukrainan tulisi tämän logiikan mukaisesti siis pikaisesti alistua Venäjän tahtoon, jotta tappaminen loppuisi. Rauhaa kaikille, seurauksista piittaamatta!

 

Rauhalla on kuitenkin hintansa. Meneillään olevassa sodassa pikaisen rauhan hinta olisi ollut Venäjän etupiirin siirtyminen Puolan rajalle, puhumattakaan vaikutuksista Ukrainan kansalle. Koko maa olisi alistettu pelon ja terrorin alle määräämättömäksi ajaksi.

 

Ihmiset valitsivat kuitenkin toisin ja silläkin on luonnollisesti hintansa. Tällä hetkellä tuo hinta lasketaan noin 3000 kaatuneen sotilaan sekä tuhansien Venäjän tappamien siviilien viimeisenä uhrauksena vapauden hyväksi.

 

Kun sotaisan itänaapurimme historiaa avataan edes pinnallisesti, huomataan varsin nopeasti, että autoritaarisesti johdettu valtio on kyennyt suurimpiin julmuuksiinsa erityisesti rauhan vallitessa. Omia kansalaisia tuhottiin järjestelmällisesti 1930-luvun puhdistuksissa pitkälti Stalinin vainoharhaisuuden pohjalta. Ukrainassakin masinoitiin vuosina 1932 – 33 nälänhätä, missä kuoli miljoonia ihmisiä.

 

Baltian maissa suoritettiin laajoja etnisiä puhdistuksia niiden liityttyä vuonna 1940 suureen sosialistiseen neuvostokansojen perheeseen. Suomenkin suhteen puhdistettavien vääräoppisten listat olivat valmiina, mutta Ihantalassa idän panssarikolonnasta tehtiinkin sitten vuonna 1944 romurautaa. Ukrainalaiset ovat nyt jatkaneet tätä loistavaa perinnettä Kiovan esikaupungeissa.

 

Pyrkiminen rauhaan on uhkapeliä laajentumishaluisen diktatuurin kanssa. Tätä valintaa ei tulisi tehdä muussa tilanteessa kuin silloin, kun ratkaisulla on tarpeen hankkia lisäaikaa varautumiselle suhteessa tulevaan. Putinin Venäjä pyrkii natsi-Saksan tavoin kasvattaman elintilaansa, joten idealistinen pyrkimys rauhaan toiminee helposti itseään vastaan. Tshetshenia, Georgia ja Krim osoittavat, mihin länsimaiden rauhantahtoisuus on johtanut.

 

Meneillään olevassa sodassa saadaan varmasti aikaan ainakin aselepo jonain päivänä. Sen saavuttamiseen tarvitaan ukrainalaisilta kuitenkin mittavia inhimillisiä uhrauksia, missä sodassa kuolleet sotilaat ja siviilit tullaan laskemaan kymmenissä tuhansissa. Ukraina tietää tämän ja on siitä huolimatta uhrauksiin valmis, sillä vaihtoehto olisi vielä huonompi.

 

Paljon heikompi valmius uhrauksiin on esimerkiksi saksalaisilla, joille ei näytä onnistuvan edes energian tuonnin lopettaminen Putinin diktatuurista. Länsieurooppalaisten seteliselkärankaisten toiminnalla onkin kovin itsekkäät motiivit. Rusinat poimitaan pullasta ja omat velvoitteet pidetään minimissä.

 

Niin pitkään kuin maailmasta löytyy laajentumishaluisia diktatuureja, ovat myös sodat osa niiden keinovalikoimaa vaikutusvallan kasvattamisessa. Niinpä sotia vastustetaankin parhaiten kitkemällä diktatuurit joukostamme. Tässä tärkeässä työssä päästään valitettavan harvoin maaliin ilman inhimillistä kärsimystä, minkä Ukrainan tilanne meille konkreettisesti osoittaa.

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu